Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäseneksi kastetaan aikuisia hyvin vähän. Vuonna 2013 aikuisena kastettujen lukumäärä romahti ennätyksellisen alas eli 291 kastettuun.
Vuodesta 2007 alkaen 18-vuotiaana tai sitä vanhempana kirkon jäseniksi kastettujen määrä on joka vuosi laskenut. Vuonna 2007 kastettuja oli 1014, vuonna 2009 930 ja vuonna 2011 aikuisia kastettiin 859. Vuonna 2012 aikuisena kastettujen lukumäärä oli pudonnut jo 633:een.
Aikuisena kastettujen alhainen määrä vuonna 2013 on hätkähdyttävää. Määrän tekee entistä hurjemmaksi se, että seurakunnissa siirryttiin paikallisseurakuntien ja keskusrekisterien ylläpitämistä jäsentietojärjestelmistä kirkon yhteiseen jäsentietojärjestelmään vuodenvaihteessa 2013. Kirkkohallituksen rekisterijohtajan Riikka Ryökäksen mukaan tässä yhteydessä osa vuoden 2012 tilastoihin kuuluneista tiedoistakin saattoi siirtyä vuodelle 2013. On siis mahdollista, että aikuisena kastettujen lukumäärä viime vuonna oli jopa pienempi kuin 291.
Onko niin, että suomalainen elää koko elämänsä ilman kastetta, jollei häntä kasteta lapsena tai viimeistään rippikoulun yhteydessä 15-vuotiaana? Tavoittaako kirkon sanoma jäsenyyden ulkopuolella eläviä ja pyrkivätkö seurakunnat edes tavoittamaan yhä kasvavaa kastamattomien joukkoa kotimaassa?
Paikallisseurakunnista ihmettelyn valtateitä
Kirkkohallituksen aikuistyöstä vastaava asiantuntija Juha Luodeslampi toteaa, että nykyään mihinkään kysymykseen ei ole enää löydettävissä keskusjohtoisia vastauksia. Maailma on muuttunut. Ihmisten elämäntodellisuus on yhä moniulotteisempi, monikulttuurisempi ja internetin myötä myös maailmanlaaja.
– Keskustelu elämänkatsomuksista on pikemminkin lisääntynyt kuin vähentynyt. Sitä kuitenkin käydään enenevässä määrin globaaleissa yhteisöissä kotimökin pöydän äärestä. Keskustelupalstat, nettiyhteisöt ja sähköposti merkitsevät valtavaa elämänmuodon murrosta.
Luodeslammen mukaan vastaukset maailman muutoksiin täytyy tulla ostoskeskusten ja parkkipaikkojen tasolta. Hän korostaa paikallisseurakuntien merkitystä alustana ja paikkana, josta ihmiset voisivat parhaimmillaan löytää samaa yhteisöllisyyttä, mitä he nyt etsivät netistä.
– Tässä on olennaista, että seurakunnissa annetaan aikuisille suuri ihmettelyn tila. Ihmisillä on oltava lupa kasvaa aikuisiksi ja kulkea vuorovaikutteista ihmettelyn valtatietä. Painostava puhe karkottaa.
Luodeslampi peräänkuuluttaa Lutherin ydinopetusten todeksi elämistä: Raamattu on avoin lähdekoodi, joka kaikilla on lupa tutkia ja tulkita itse.
”Näen lähetyskäskyn huikean avoimena”
Tampereella on parhaillaan meneillään evankelioimisen konferenssi, johon Luodeslampikin osallistuu. Hänen mukaansa lähetyskäskyä voidaan tulkita monella tavalla.
Jotkut suhtautuvat lähetyskäskyyn niin, että se pitää täyttää. Raja meidän ja muiden välille piirretään jyrkästi ja pahimmillaan lähetyskäsky vahvistaa vain omaa ryhmää.
Luodeslampi näkee lähetyskäskyn mieluiten huikean avoimena. Mitään rajaa meihin ja muihin ei tarvita, vaan keskiössä on vain evankeliumin eteenpäin vieminen.
– Kirkko ei ole koskaan ollut vain omien jäsentensä yhteisö. Kristityt ovat aina haudanneet myös muita ja auttaneet ilman rajoja. Kirkkoa haastetaan tasaveroiseen vuoropuheluun kaikkien kanssa, Luodeslampi muistuttaa.
– Kirkon työtavoissa on aina päivittämisen varaa. Mutta viime kädessä emme voi muuta kuin tehdä parhaamme ja sen jälkeen luottaa uskon mysteeriin ja villiin puluun, Pyhään Henkeen, joka tekee, mitä tahtoo.
Kuva: Jukka Granström, Pakilan kirkon kastemalja