Kun Jeesus kulki maan päällä, hän teki monia ihmeitä. Kerran kun opetuslapset olivat vesillä, nousi myrsky ja he alkoivat pelätä. Silloin Jeesus käveli vettä pitkin heidän luokseen.
– Katsokaa, enkelit kannattelevat häntä, huudahti Pietari.
– Ihmeellistä, niin tekevät, iloitsivat toiset opetuslapset.
Mutta Pietari erehtyi.
Ennen kuin Jeesus lähti kulkemaan vettä pitkin hän kysyi kasveilta:
– Jaksatteko kannatella minua pinnalla?
– Oi kyllä, Herramme, ainakin me yritämme parhaamme.
Kasvit onnistuivat tehtävässään hyvin.
Myöhemmin Jeesusta auttaneet kasvit alkoivat kasvattaa kauniita valkoisia kukkia. Niistä tuli lumpeita.
Jokainen lumpeenkukka on muistutus ajasta, jolloin Herramme kulki maan päällä – ja myös veden.
Lumme eli valkolumme (Nymphaea alba) jaetaan kahteen alalajiin, isolumpeeseen ja pohjanlumpeeseen, joka on Suomen lumpeista yleisin. Valkolumpeen lisäksi maamme vesistöissä kasvaa suomenlumme eli pikkulumme.
Lampien, järvien ja hitaasti virtaavien jokien pehmeät pohjat sekä suojaiset merenlahdet ovat lumpeiden kasvupaikkoja. Lumpeenkukat ovat auki vain valoisana aikana. Lumpeet ovat viime vuosikymmenien aikana monin paikoin vähentyneet. Niiden punakukkaiset muodot ovat rauhoitettuja koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Lumpeet ovat myrkyllisiä ja voivat aiheuttaa hengitysvaikeuksia ja levottomuustiloja. Lumpeita on kuitenkin käytetty kansanlääkinnässä.
Suomessa lumme kukkii kesäkuun loppupuolelta syyskuun alkupuolelle.
Lumme on Etelä-Savon maakuntakukka.
Kesän parhaita muistoja ovat vedenpintaan heijastuva kumpupilvinen taivas ja veden pinnassa loistavat lumpeenkukat. Olisiko siinä ikään kuin aavistus tulevan elämän rauhasta ja kauneudesta?
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.