Seinäjoella elokuun ensimmäisellä viikolla vietetyt Evankelistojen yhteyspäivät aloitettiin evankelista Ilkka Puhakan vetoomuksella: Pysykää aikataulussa!
Pitkiin sananvuoroihin tottuneille julistajille oli kaikille annettu tasa-arvoisesti jämpti 10 minuuttia aikaa. Puhakka tietää, että lavajulistajat ovat usein tulisia taitelijasieluja ja rakastavat olla äänessä. Siksi aikataulussa pysyminen on heidän kanssaan erityisen haastavaa.
Seinäjoen helluntaiseurakunnan etupenkissä evankelista Markku Tuppurainen nosteli puheiden loppupuolella puhujien silmien eteen kylttejä. Yhdessä luki ”3 minuuttia”, toisessa ”2 minuuttia” ja kolmannessa ”STOP”.
Kirjoittaminen auttaa
Seinäjoen seurakuntapastori Jani Latva-Nikkola pitää mielellään 10 minuutin puheita. Tutuilla tietokoneen kirjoitusohjelman asetuksilla siihen tarvitaan yksi sivu tekstiä.
‒ Jos en kirjoita puhetta, siitä tulee pitempi.
Latva-Nikkolasta tuntuu valmistelutöiden ääressä usein ristiriitaiselta. Toisaalta olisi paljon sanottavaa, toisaalta ei mitään.
‒ Ennen puheiden pitäminen ahdisti kauheasti. Pitkästi puhuminen on vieläkin vaikeaa.
Jani Latva-Nikkola on hiljattain innostunut siunauspuheista ja muistakin toimituspuheista. Tilanne on herkkä ja ihmiset ovat kuulolla.
Hän haastaa hengellisen viihdyttämisen kulttuurin, jossa monipolviset kuvaukset vievät aikaa.
‒ Ihmiset eivät jaksa kuunnella loputtomiin. Jos on asiaa, kyllä sen pystyy sanomaan annetussa ajassa.
Napakkaa puhetapaa Jani Latva-Nikkola on oppinut muun muassa yhteistyössä Radio Dein kanssa.
‒ Kun tilaisuus radioidaan, puheen on pakko olla täsmälleen sovitun mittainen.
Jatkuvaa taistelua
Evankelista Ilkka Puhakka tunnetaan värikkäänä ja karismaattisena puhujana, joka maalaa asiansa laveasti oman elämänsä maisemaan. Ja puhuu pitkästi.
‒ En puhu puhetta jonka olen valmistanut, vaan jonka näen. Moni ei tilaa minua, koska en pysy karsinassa. Aina lupaan itselleni, että nyt pysyn aikataulussa, mutta lyhyiden puheiden kohdalla se ei onnistu, Puhakka tunnustaa.
Hän kertoo kamppailevansa ajan kanssa jatkuvasti.
‒ Hallinnoin aikaa niin että otan puheeseen vain yhden asian. Silloin onnistun paremmin.
Miksi Puhakka ei sitten kirjoita sanottavaansa valmiiksi ja pysy siinä?
‒ Olen pahasti lukihäiriöinen enkä pysty kirjoittamaan puhetta. Näen sisäisen kuvan asiasta ja puen sanoiksi sen mitä näen. Tällä tekniikalla puheen valmistaminen kestää kauhean kauan.
Perusteelliseen valmistautumiseen häntä ajaa kunnianhimo.
‒ Olen puheen jälkeen ihan loppu, koska jaan siinä koko sydämeni. Olen sekä hirveän humoristinen että hirveän vakava. Minulle julistaminen ei ole esitelmän pitämistä, vaan kommunikaatiota.
Puhakka ei enää yritäkään pitää alle puolen tunnin puheita. Se on hänen mielestään parempi niin yleisön, tilaisuuden järjestäjän kuin hänen itsensäkin kannalta. Venäjän vankiloissa hän oli onnellinen, kun yleisö vielä kolmen tunnin jälkeenkin pyytää lisää.
Puhuessaan hän lukee koko ajan yleisöään.
‒ Näen kirkkaasti ihmiset, jotka eivät jaksa kuunnella. Näen myös ne, jotka ovat nälkäisiä. Heille leipä pitää syöttää loppuun, Ilkka Puhakka sanoo.
Kuva: Danielle Miettinen
Seurakuntapastori Jani Latva-Nikkola pitää mieluummin lyhyitä kuin pitkiä puheita. Monille lyhyesti puhuminen on vaikeaa.
Seurakuntapastori Jani Latva-Nikkolan 10 minuutin puhe Evankelistojen yhteyspäivillä Seinäjoella 5.8.2014:
Hyvät työtoverit, olen parhaillaan lomalla. Olen viettänyt lomaa rakentamalla aitaa kotini terasseille. En ole mikään puuseppä, vasara on välillä osunut peukaloon. Jeesus oli puuseppä. Mahtoikohan hän koskaan osua vasaralla peukaloon? Ja mitä hän mahtoi sellaisessa tilanteessa sanoa?
Naapurit ovat joutuneet seuraamaan tekemisiäni. Varmasti ovat nähneet ja kuulleet harhaosumanikin. Ehkä juuri se on tuonut heidät juttelemaan ja auttamaan. Se on ollut jotakin uutta. Kerran ihmettelin eräälle naapurilleni, etten oikeastaan tunne katuni varrella asuvia ihmisiä. “Ei ne sulle uskalla jutella, kun sä oot pappi”, hän vastasi. “Mitä papin kanssa uskaltaisi jutella?”
Aika usein sitä itsekin haluaa töistä kotiin tullessaan vain livahtaa sisään niin, etteivät naapurit vain huomaisi. Työssä olen jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa ja kaipaan sen jälkeen vain rauhaa ja hiljaisuutta. Minä päätin rakentaa aitaa terassin suojaksi, siitä on sitten helpompi livahtaa sisään, ikään kuin naapureilta voisi suojautua.
Minun aitaprojektillani oli syvempikin tarkoitus. Sen oli tarkoitus olla minulle terapiaa, vastapainoa työlle. Rakentaminen onkin tuonut työn jäljet näkyville paljon paremmin kuin saarnavirassa. On mukavaa nähdä konkreettista käden jälkeä. Virheet tosin näkyvät myös paremmin. Olen uuvuttanut itseäni fyysisesti saadakseni voimaa henkisesti.
Joskus Jumala ohjaa asioita toisin. Yksi epäonninen vasaranisku voi poistaa paljon raja-aitoja naapureiden väliltä. Tämä oli minulle oppimisen paikka. Minusta tuli naapureiden silmissä tavallinen ihminen. Vai saiko se vain huomaamaan ihmiset lähelläni? Kuinka voin evankeliumin julistamisen virassa kulkea naapureideni ohi? Olenko rakentanut itselleni norsunluutornin, kovettanut sydämeni?
Naapurini opettivat minua paitsi tekemään aitaa, myös kohtaamaan ihmisiä aidosti. Luulenpa, että Jumala puhui. Aitaa rakentaessani raja-aitaa kaatui ihmisten välillä. Kun hain voimaa työnteosta, sainkin Voiman. En siis voimaa, vaan Voiman, isolla alkukirjaimella. Jotakin muuttui sisälläni. Siitä kertoo Hesekiel: “Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.” (Hes. 36:26)
Kun evankeliumin julistajina luotamme helluntain lupaukseen “te saatte voiman”, joudumme tunnustamaan, että meidän on ensin tultava heikoiksi, kasvettava pieniksi, ihmisen mittaisiksi. Vasta silloin voimme katsoa naapuriamme aidosti silmiin. Aidat murtuvat. Pyhä Henki sydämessä tekee paatuneenkin evankelistan eläväksi. Elävä sydän rakastaa aidosti.
Ilosanoman julistajina mekin voimme saada apua. Ilosanoman julistajina voimme olla riippuvaisia toisista ihmisistä. Juuri tällainen aito kohtaaminen oli Jeesuksenkin toimintatapa. Jeesus osasi ottaa vastaan apua. Hän osasi olla palveltavana kaivolla, kun hänellä oli jano, ja Martan ja Marian kodissa. Isossa massatilanteessakin tärkeäksi nousivat pienen pojan eväät. Jeesus osasi myös kohdata ihmiset niin, että he ymmärsivät jotakin itsestään. Niin, että he kokivat tulleensa rakastetuiksi. Miksei tämän tulisi olla myös meidän julistustyömme lähtökohta. Henkilökohtainen kohtaaminen on tärkeää. Aito kohtaaminen murtaa esteitä evankeliumin tieltä. Näitä kohtaamisia odotan täälläkin. Toivon saavani teiltä apua Sanan julistamiseen. Toivon kohtaamisia.
Omissa käsissäni on paljon pieniä naarmuja rakentamisesta. Toivottavasti voin joskus kertoa myös naapureilleni paljon tärkeämmistä haavoista, haavoista Jeesuksen käsissä. Jeesuksen veressä on voima. Sillä juuri aitojemme ulkopuolisille meidän tulee evankeliumia julistaa. Jeesus mursi raja-aitoja. Hänen seuraajinaan myös me saamme tuon voiman.
Kun Jeesuksen käsiä vasaroivat toiset ihmiset, hän ei kironnut tai kiroillut. 1. Pietarin kirjeessä sanotaan: “Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. Itse, omassa ruumiissaan, hän ”kantoi meidän syntimme” ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. ”Hänen haavansa ovat teidät parantaneet.” (1. Piet. 2: 23 – 24)