Aurinko paistaa Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevan Mutteri-kahvilan ikkunoihin. Maria Ylipää kurkkii niistä ulos tarkistaakseen, nukkuuko hänen viiden kuukauden ikäinen tyttärensä vielä vaunuissa vai onko aika hakea hänet sisään.
Ylipää haukkaa maksamakkaravoileipää, hörppää teetä ja naurahtaa, että äitiysloma on melkein kuin lomaa. Sen verran tiivis tahti taiteilijalla on ollut viime vuosina. 32-vuotias Ylipää on näyttelijä ja muusikko, joka on tullut tunnetuksi monista elokuva- ja televisiorooleista, musiikkiprojekteista ja erityisesti musikaalirooleista. Viimeisin niistä oli rooli Svenska Teaternin menestysmusikaalissa Kristina från Duvemåla, jossa Maria oli pääroolissa ja siten näyttämöllä lähes joka ilta kuukausitolkulla.
Joillekin Maria Ylipää on saattanut tulla tutuimmaksi HelsinkiMission jouluisista kynttiläkonserteista, joita on järjestetty Mikael Agricolan kirkossa jo useita vuosia. Niissä Ylipää on laulanut kokoonpanossa, johon on kuulunut myös Jukka Leppilampi, Mikko Leppilampi ja Tove Leppilampi. Nytkin Ylipää on juuri tulossa Toven ja Jukan kanssa pidetyistä laulutreeneistä.
– Oli aivan ihanaa. Kun on paljon laulettu yhdessä, voi vain olla korvat auki ja antaa musiikin viedä. Nuo ovat sellaisia keidashetkiä.
Maria, Jukka ja Tove lauloivat Tuomasmessussa viimeksi 9. helmikuuta. Ylipää kertoo käyneensä Tuomasmessussa jo vuosien ajan. Milloin hän on osallistunut messuun esilaulajana, milloin muuten vaan. Hän löysi Agricolan kirkkoon 2000-luvun alussa, heti muutettuaan Helsinkiin opiskelemaan.
– Tuomasmessussa oli heti kotoisa olo. Koin, että siellä saa olla oma itsensä, Maria sanoo.
Vapaus olla oma itsensä liittyy hänen mielestään Tuomasmessun filosofiaan. Se otetaan huomioon kaikessa: saarnoissa, tunnelmassa, musiikissa, vapaudessa.
– Onhan messun nimessäkin jo olemassa se epäilevä Tuomas, hän huomauttaa.
Mariaa harmittaa, että arki on välillä niin valtavan kiireistä, että ainoana vapaapäivänä eli sunnuntaina ei pysty lähtemään vaikkapa esilaulajaksi Tuomasmessuun.
– Kaipaan kuitenkin kirkkoon, kun on muuten tosi tiivistä.
Lapset opettavat pysyvyyden merkitystä
Maria Ylipään kirkkokaipuu juontaa lapsuudesta asti. Hänen isänsä oli kanttori, äitinsä musiikinopettaja ja diplomilaulaja, ja koko perhe vietti aikaa kirkossa kuin toisessa kodissaan. Maria muistaa, kuinka hän soitti viulua enkelin asussa ja jousi oli vähällä rasahtaa pahvisiiven läpi.
– Kirkko on aina ollut rauhoittumisen paikka, hengähdyspaikka. Siellä voi olla vapaa, sieltä saa niin paljon – yhteydestä ja hengellisyydestä.
Marialla ei ole yhtä suosikkiosaa messussa.
– Koko homma, kaikki!
Kun Tuomasmessusta ja HelsinkiMissiosta tuttu Olli Valtonen ja Maria suunnittelivat Marian lapsen kastetta, Valtonen kävi läpi kastekaavaa ja kysyi kävisikö tämä tai tämä.
– Sanoin kaikkeen ”joo!” ja ”joo!”. Olli sanoi, että sähän oot ritualisti, Maria nauraa eikä kuitenkaan tunnusta olevansa.
Hänen mukaansa teatterin maailmassa on samaa runsautta ja mysteeriä kuin messussa, vaikka kyseessä on eri asia: kun esirippu nousee, siirrytään taikamaailmaan. Maria kertoo viihtyvänsä myös ortodoksisen liturgian tunnelmassa. Lapsena hän kävi ortodoksisen kirkon pääsiäisjumalanpalveluksissa isänsä kanssa. Tuomasmessussa elementtien runsaus puhuttelee häntä niin ikään.
– Olen oppinut pitämään traditioista, olen huomannut sen. Tietenkin jossain vaiheessa on pitänyt ottaa etäisyyttä siihen, mitä on lapsena omaksunut. On täytynyt miettiä, mitä haluaa pitää omassa elämässään ja mikä on merkittävää, sehän on vaan tervettä. Mutta kyllä juuret ja jonkinlainen arvomaailman jatkuvuus ovat tärkeitä.
Tämän Maria on havainnut varsinkin, kun on saanut omia lapsia.
– Ikäisteni kolmikymppisten maailmassa ei pysyvyys ei ole kovin suuressa arvossa. Asenne on pikemminkin sellainen, että kaikki käy. Itse huomaan, että haluan tuoda lapsille omasta kodista tuttua turvaa. Olen kristitty taiteilija kuten vanhempanikin.
Maria haluaa tarjota kahdelle tyttärelleen hengellisen vaihtoehdon ja hän haluaa tehdä sen laveasti.
– Jos he haluavat pitää siitä kiinni, he saavat. Tärkeintä on olla pää, korvat ja silmät auki.
Esilaulaja ei esiinny vaan osallistuu
Maria Ylipää kertoo, että töiden puolesta hän on ollut onnekas – niitä on riittänyt, ja harmikseen hän joutuu kieltäytymään monesta kiinnostavasta projektista.
– Joudun sanomaan, että sori vaan, mutta mä haluan välillä nähdä mun lapsia, Maria parahtaa.
Miten kiireinen taiteilija sitten yhdistää teatterin, musiikin ja perheen?
– Kannattaa valita kiva aviomies! Ei me hirveästi nähdä mun aviomiehen kanssa tavallisessa arjessa – vaihdetaan lapset lennossa, Maria virnistää.
– Mutta nyt on luksusta, kun voidaan viettää aikaa koko perheellä arki-iltoina ja viikonloppuisin.
Vilkas perhe-elämä on Marialle varsin tuttua. Hänellä on kolme pikkuveljeä, ja koko pesue pyöri aikanaan mukana vanhempien konserteissa ja harjoituksissa. Saman kokevat Marian ja hänen muusikkomiehensä lapset. Marian esikoinen on nyt kuusivuotias.
– Halusin lapsia heti, kun se oli mahdollista. Nyt tekemistä riittää kaiken kanssa, mutta sehän on parasta, eikö ole?
Maria Ylipää on sekä laulaja että näyttelijä. Töitä hän kertoo valitsevansa sen mukaan, mitä on tarjolla, sekä intuitiotaan kuunnellen.
– En ajattele, että aikani menee ohi, vaan haluan uskaltaa tehdä valintoja pitkällä tähtäimellä.
Maria ei ole malttanut pysyä täysin erossa töistä äitiyslomallaankaan. Huhtikuussa on tulossa esitys April Jazz -tapahtumaan yhdessä muusikko Marzi Nymanin kanssa. Kesällä Maria esittää sokean laulajan roolin Kullervo-oopperassa Savonlinnan Oopperajuhlilla. Saman roolin on aiemmin esittänyt Vesa-Matti Loiri.
– Joo, ei se ole sukupuoleen sidottu, Maria selventää.
Elokuussa Marian perhe muuttaa Göteborgiin, kun siellä alkavat Kristina från Duvemålan esitykset samalla solistikaartilla kuin Suomessa.
Mutta vielä on matkaa kesään, Marialla äitiyslomaa jäljellä ja ympärillä vihdoin napakka talvi, jota hän sanoo rakastavansa. Tuomasmessussa Maria hyppää esilaulajan rooliin, joka ei kyllä oikeastaan ole minkäänlainen rooli.
– Esilaulajana oleminen on messuun osallistumista. Muusikko on mukana yhteisessä energiassa. Se, mikä tapahtuu messussa ihmisen sisällä, jää hänen omaksi tiedokseen, mutta tunnelman voivat aistia kaikki yhdessä.
Juttu ilmestyi Tuomasmessu-lehdessä tammikuussa. Sen on kirjoittanut Kotimaa-lehden toimittaja Laura Mäkelä. Kuva: Markku Pihlaja