Luojan hyvyyden ja viisauden tähden linnut osasivat lentää. Ne liitelivät ja kaartelivat kiitollisuutta täynnä pitkin kumpupilvistä taivasta.
Osa linnuista laskeutui veteen ja alkoi viihtyä sen ääressä. Niin Jumala antoi puolisukeltajasorsien suvun kehittyä.
Vuosituhansien kuluttua muuan heinäsorsaksi kutsuttu lintu taapersi Jumalan luokse ja esitti asiansa.
– Me olemme hyvin sopeutuneet elämään veden äärellä. Mutta moni meistä muistelee aikoja, jolloin lensimme liitäen sinitaivaalla. Nykyisin lentämisemme on paikasta toiseen siirtymistä.
– Sinulla on ilmeisesti jotain mielessäsi, Jumala hymyili.
– Niin tuota, sorsien puhemies sai sanottua. – Voisimmeko saada palan sinitaivaasta höyhenpukuumme muistoksi kaukaisista ajoista.
– Kohtuullinen pyyntö, naurahti Jumala. Hän antoi heinäsorsille sinisiä sulkia siipeen kiinnitettäväksi.
Sinisorsa eli heinäsorsa (Anas platyrhynchos) on maamme helpoiten tunnistettava puolisukeltaja. Se on tavallisimmin ihmisen lähellä viihtyvä ”pullasorsa”. Varsinkin talvisin Suomeen jää suuria määriä sinisorsia talvehtimaan, mikäli sopivia sulapaikkoja löytyy.
Sinisorsan nimi tulee sinisestä siipipeilistä. Sekä uroksen että naaraan siivessä on sinisiä sulkia.
Lintu on sopeutumiskykyinen. Laji onkin levittäytynyt kaikkialle pohjoiselle pallonpuoliskolle lukuun ottamatta kylmimpiä ja lämpimimpiä alueita.
Sinisorsa on tavallisin riistalintumme. Vuosittain metsästäjät ampuvat yli 250 000 sinisorsaa.
Sorsan taaperrusta on hauska katsoa. Samanlainen vaappuja ihminenkin on taipaleensa alussa.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.