Emman vanhemmat olivat ostaneet perheelle uuden kodin, ja muuttoa tehtiin parhaillaan. Siksi tyttö vietti viikonloppua mummulassa. Emma, mummi ja vaari istuivat keittiön pöydän ääressä ruokailemassa. Ulkona tuprutti lunta.
Vaari katsoi ikkunasta ulos ja totesi, että pihlaja ei kanna samana vuonna kahta taakkaa. Jos syksyllä tulee paljon pihlajanmarjoja, niin talvesta tulee vähäluminen, ja päinvastoin. Niin oli ainakin ennen vanhaan, kun ilmastonmuutos ei sotkenut luonnon kiertokulkua.
– Millainen lienee lumitilanne kevättalvella, kun syksyllä pihan vanhan omenapuun oksat oikein notkuivat hedelmien painosta, mietti mummi.
– En ole ikinä ajatellut, että puutkin voisivat kantaa taakkoja, joko syötävää tai sitten lunta. Se on kyllä selvää, että muurahaiset kantavat kesällä melkein koko ajan jotakin, sanoi Emma.
Hän jatkoi asian pohtimista:
– Minä kannan kouluun reppua ja soittotunnille viulua. Isä ja äiti kantavat ruokakasseja ja muuttomiehet parhaillaan meidän huonekaluja. Mummi kantaa keittiössä kattiloita ja lautasia, ja vaari kantaa klapikorilla polttopuita saunan kiukaaseen.
– Kannan minä lompakkoakin taskussani. Se painaa paljon, kun kolikoita on paljon, vaari nauroi.
– Ihminen voi kantaa sellaistakin taakkaa, mikä ei ole tavaraa, sanoi mummi.
Emma katsoi häntä hämmästyneenä.
– Joskus me kannamme sydämessämme raskaita taakkoja, kuten vihaa, kiukkua ja kateutta tai monenlaisia pelkoja ja huolia. Todella suuri taakka on, jos emme anna toisille virheitä anteeksi tai saa heiltä anteeksi, selvitti mummi.
– Onneksi meillä on Auttaja kantamassa taakkojamme, vaari sanoi hymyillen.
Rukous
Kiitos Jeesus, että sinä kannoit minunkin pahat tekoni ristille ja voit antaa kaikki virheeni anteeksi. Auta minua kasvamaan kuin puu, joka tekee ja kantaa hyviä hedelmiä. Amen
Virsi 394: Minua tutkit, Herrani