Ihmiset olivat juuri asuttaneet maan, ja maailma haki vielä muotoaan. Jumala lähetti enkelinsä etelään tarkastamaan tilannetta.
Enkeli suoritti tehtävän ja palasi kertomaan, että hyvin ihmiset ovat sopeutuneet. He elävät oliiveja syöden ja viiniä juoden.
Sitten Jumala lähetti enkelin tarkastamaan pohjoisen tilannetta.
Enkeli lähti suorittamaan tehtävää, mutta kesti kauan ennen kuin se palasi takaisin.
– Missä viivyit näin kauan? Jumala kysyi.
– Anteeksi, mutta minun tuli niin sääli pohjoisen karuissa oloissa eläviä ihmisiä, että minua alkoi itkettää enkä nähnyt lentää.
Jumala lohdutti uupunutta enkeliään ja vilkaisi pohjoiseen. Kaikkialla, missä enkeli oli pysähtynyt ja itkenyt, maahan oli jäänyt valkoisia kyyneleitä.
Toivottavasti pohjoisen asukkaat saavat niistä lohtua, Jumala ajatteli ja muutti kyyneleet kukiksi.
Kielo (Convallaria majalis) on Suomen kansalliskukka. Vanha kansa kutsui kasvia sen lehtien perustella lehmänkieleksi tai koirankieleksi.
Kansalliskukan asemastaan huolimatta kielo ei kasva aivan koko Suomessa. Kittilän ja Sallan tasalla sitä vielä tavataan. Kielo kasvaa monenlaisissa ympäristöissä kuten kuivissa kangasmetsissä ja lehdoissa. Kielon marjat ovat myrkyllisiä nisäkkäille.
Kielon kukissa on makea tuoksu ja niitä on käytetty hajuvesituotannossa. Kukkien vitivalkoinen väri on tehnyt kielosta suositun kukan kesäisissä hääkimpuissa.
Kielon tieteellinen nimi pohjautuu Raamatun Laulujen lauluun, jossa tyttö vertaa itseään laaksojen liljaan. Euroopassa tuo myyttinen ”laakson lilja” on tarkoittanut kieloa.
Kielon kukan herkkyyttä katsellessa moni miltei liikuttuu. Se on terveellistä ja voimaa antavaa.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.