Kotimaa Pro kokosi kirkkoherroista raadin kommentoimaan kirkon ja yhteiskunnan ilmiöitä. Joka hiippakunnasta on raadissa mukana yksi edustaja. Sama joukko jatkaa vuoden 2014.
Ensimmäinen kysymys Kirkkoherraraadille kuuluu:
Mitkä ovat tällä hetkellä yhteiskunnassa olevat aate- tai arvovirtaukset, jotka huolestuttavat sinua eniten kirkkoherrana?
Sirkka Pylkkänen, Juva (Mikkelin hiippakunta):
”Eniten minua huolestuttaa kirkon sisällä vallitseva eripuraisuus, mutta yhteiskunnan puolelta huolestuttaa se, että tässä valtakunnassa elämän edellytykset keskitetään isoihin kasvukeskuksiin. Saako täällä Kehä III:n ulkopuolella enää asua hyvällä omatunnolla, kun emme asu läjäpäin ja kasvatamme hiilijalanjälkeä kun käytämme omaa autoa päästäksemme töihin tai palvelujen äärelle. Onko ihminen pelkkä kuluerä yhteiskunnalle? Aika monella ihmisellä on pinna tiukalla ja ihmisten ahdistus heijastuu myös kirkon työhön ja ihmisten kohtaamisiin.”
Lauri Salminen, Nokia (Tampereen hiippakunta):
”Minua huolettaa eniten kovuutta korostavat kehityssuunnat. ”Kukin pärjätköön omillaan”, ”Mitä se minulle kuuluu”, ”Minä en muita hyysää”- tämäntyyppisten kannanottojen lisääntyminen ja yhä näkyvämpi itsekkyyden ilmapiiri pelottaa ja huolestuttaa. Jumalan tahdon noudattaminen suhteessa lähimmäiseen tuntuu olevan yhä vaikeampaa.”
Heikki Sariola, Kurikka (Lapuan hiippakunta):
”Olen huolestunut elämän pinnallistumisesta. Tällä tarkoitan aatteiden heikentymistä, lyhytnäköistä ajattelua ja yleistä välinpitämättömyyttä. Tästä seuraa karu maaperä kirkon sanomalle. Ihmiset etääntyvät ja hengellinen sanoma ei heille sisällä tärkeitä merkityksiä. Tämä ilmiö on myös riski kirkon sisällä. Seurakuntien joutuessa taloudellisista syistä supistamaan toimintaansa vaarana on ajautuminen sattumanvaraisiin ratkaisuihin.”
Kalervo Salo, Leppävaara (Espoon hiippakunta):
”Minua huolestuttaa itsekkyyden kasvu. Moni elää ainoastaan omien tarpeittensa, nautinnon ja viihteen kautta. Ihminen pitää itseään, ehkä tiedostamattaan, liiaksi maailmankaikkeuden keskuksena välittämättä riittävästi toisesta ihmisestä.
On toki selvää, että edellä sanottu ei koske kaikkia ihmisiä. Yhä edelleen kanssaihmisistämme moni on valmis antamaan omastaan toisen hyväksi. Silti huolestuttavaa on se, että pääsääntöisesti itsekeskeisesti elävien ihmisten määrä näyttää kasvavan.”
Lauri Jäntti, Lapinlahti (Kuopion hiippakunta):
”Huolestuttavinta kirkon kannalta on maallistuminen, jonka taustalla on materialistis-rationaalinen maailmankuva ja hyvinvoinnin kasvu. Kun elämän ulkonaiset olosuhteet tuntuvat riittävän pitkään riittävän turvallisille, on helpompaa lakata turvautumasta johdatukseen ja varjelukseen.
Tästä syystä ei tietenkään tule pidättyä tekemästä työtä aineellisen hyvinvoinnin eteen. Tärkeintä olisi tehdä työtä sen puolesta, että se jakautuisi tasaisemmin sekä omassa maassamme että globaalisti. Koko ajan vahvistuva uusliberalistinen kilpailuyhteiskunta-aate ja siihen liittyvä talouden vahva ote kaikkeen on tässä suhteessa huolestuttavaa – ei niinkään kirkon, vaan ihmisten kannalta.
Ihmisten ja yhteiskunnan kannalta huolestuttava ilmiö on myös itsekkyys ja suvaitsemattomuus. Ne tuntuvat kasvavan siitäkin huolimatta, että toisaalta suvaitsevaisuus ja yhteisöllisyys ovat vahvistumassa. Erityisesti rasistinen nationalismi on huolestuttavaa, koska se näyttää elävän myös hyvinvointiyhteiskunnassa.”
Stefan Forsén, Matteus församling (Porvoon hiippakunta):
”Yhteiskuntamme monissa eri kerrostumissa on olemassa kova, säälimätön ja tuomitseva näkökanta tai virtaus. Sen huomaa esimerkiksi verkon vihapuheesta. Monien mielestä ei tarvitse ottaa vastuuta siitä, miten puhuu toisista verkossa. On ihan ok käyttää loukkaavia määritelmiä. Joukkoviestinnässä julkisuuden henkilöitä ja politiikkoja arvioidaan hyvin säälimättömästi. Niin sanottu rakentava kritiikki, jota osanottajille annetaan kilpailuissa esim. Idolsissa, leviää ja on täysin hyväksyttyä ylenkatsoa heikkoja ja epäonnistuneita. Tämä asenne näkyy myös muukalaisvihamielisyytenä. Tämä ei ole kirkon arvopohjan mukaista.”
Hannu Pöntinen, Vantaankoski (Helsingin hiippakunta):
”Tämän hetken yhteiskunnalle on luonteenomaista pirstaloituminen. Enää ei pidetä yhtä totuutta itsestään selvänä niin uskonnossa kuin muissakaan katsomuksellisissa asioissa. Tässä on hyvää se, että ihmisen elämä otetaan tosissaan, kokonaisvaltaisemmin. Hänen historiallaan ja elämällään on merkitystä. Vaarana on se, että yhden ihmisen elämä pirstaloituu lokeroiksi, joilla ei ole kosketuskohtaa toisiinsa. Tällöin katoaa ihmisen kokonaisuus, jossa fyysinen, henkinen ja sielullinen ovat vuoropuhelussa ja vaikuttavat toisiinsa. Unohtuu, että on tärkeä pitää huolta kaikista osa-alueista.”
Juhani Lavanko, Karjasilta (Oulun hiippakunta):
”Kun kohtuus unohtuu, elämä menee överiksi. Käy niin kuin apostoli Paavalin kuvauksessa Korinttin seurakunnan aterian vietosta (I Kor 11). Toiset ovat nälissään ja toiset juovuksissa. Ihmisen hyvä jää toteutumatta. Heikot jäävät vahvojen jalkoihin. Vieraanvaraisesta ateriasta tulee rakkaudeton. Kohtuuttomuus näkyy suorituskeskeisyytenä. Aikaa ja tilaa ei löydy työn hedelmien nauttimiselle, pyhäpäivien vietolle eikä levolle ylipäänsä. Jatkuvan taloudellisen kasvun ihanne kuormittaa myös luontoa kohtuuttomasti.”
Katri Rinne, Maaria (Turun arkkihiippakunta):
”Yhteiskunnan sirpaloituminen ja ihmisten eriarvoistuminen johtaa kysymään: onko kaikilla sen jäsenillä yhtäläinen ihmisarvo: työttömät, lapsiperheet, pienituloiset, vanhukset, maahanmuuttajat, yksinasuvat, ilman opiskelupaikkaa ja työtä olevat nuoret, pitkäaikaissairaat jne. Kunnioitus kuuluu kielessä, näkyy kohtaamisessa, tuntuu lähimmäisen rakkautena. Hyviä päätöksiä, mutta käytäntö on toinen. Kukaan ei ota kokonaisvastuuta.
Yhtenäiskulttuuri on taakse jäänyttä, kulttuurien kirjo tätä päivää. Se haastaa kirkon palaamaan juurille ja elämään todeksi uskon tässä ja nyt. Asia on sama, mutta uusin sanoin. Onko työntekijöitä kohtaamaan ihmisiä ja kannustamaan vapaaehtoisia talouden kiristyessä?
Lisäksi netti on tuonut mukanaan toisenlaisen maailman. Nopean ja saavutettavan. Osalla se on korvannut sukulaiset ja ystävät. Nettielämässä voi elää jotakin muuta roolia kuin oikeasti on. Miten se vaikuttaa omaantuntoon, rehellisyyteen, sosiaalisiin suhteisiin, ihmisyyteen…?”