Enkeliruhtinas suki siipiään ja niistä lähti paljon pieniä hiukkasia. Palvelijaenkeli lakaisi ne ulos taivaan lattiassa olevasta aukosta, ja hiukkaset leijailivat maan päälle.
– Mitäs te oikein touhuatte? kysyi Jumala.
– Mitä ajattelitte, että pölyhiukkasista tulee maan pinnalla?
Enkeliruhtinas tajusi hölmöytensä ja meni häpeästä sanattomaksi.
– No, hyvä on, sanoi Jumala.
– Koska hiukkaset jo ovat maan pinnalla, minä teen niistä valkoisia perhosia. Lentäkööt ne ja tuokoot ihmisille hyvää mieltä.
Katseltuaan hetken perhosia, Jumala huomasi, että muutamat niistä viihtyivät lanttukasveilla. Niille Jumala antoi nimeksi lanttuperhonen.
Lanttuperhonen (Pieris napi) on yksi Suomen yleisimmistä päiväperhosista. Usein sitä ja muita suuria valkoisia perhosia kutsutaan kaaliperhosiksi, johon heimoon ne toki kuuluvat, mutta lajiltaan ne ovat lanttuperhosia.
Varsinainen kaaliperhonen on lanttuperhosta isompi ja sen siipikuviot vahvempia. Lisäksi kaaliperhonen on huomattavasti lanttuperhosta harvinaisempi, eikä sillä ole Suomessa vakituista kantaa.
Lanttuperhosia tavataan meillä toukokuusta syyskuulle. Tavallisimmin heinäkuussa. Perhosella on jopa kolme sukupolvea. Lanttuperhosen toukat elävät monenlaisilla kasveilla, mieluusti myös kaalikasveilla.
Etusiipien yläpuolen kärjet ovat lanttuperhosella musta, mutta tummuusaste vaihtelee. Naaralla on etusiivissä kaksi tummaa täplää, koiraalla yksi tai se puuttuu kokonaan.
Lanttuperhonen kuuluu kaaliperhosten laajaan heimoon, jossa on noin 2 000 lajia: niistä Suomessa on tavattu 16.
Vaatimaton lanttuperhonen on niityllä tai puutarhassa liikkuva valopiste. Sen valkoisuus ja yleisyys tekevät perhosesta helposti havaittavan.
Jokaisesta perhosesta kannattaa olla kiitollinen.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.