Kuka olet ja milloin jäit eläkkeelle? Kuinka pitkän työrupeaman teit kirkon palveluksessa? Missä ja millaisessa tehtävässä?
Olen Riitta Huovila Kouvolasta ja jäin papin työstä eläkkeelle elokuussa 2013. Seurakunnan palveluksessa ehdin olla yhtäjaksoisesti 25 vuotta.
Ensin työskentelin lehtorina ja seurakuntapastorina Anjalankoskella. Viimeiset yhdeksän vuotta olin Kotkassa Langinkoskella seurakuntapastorina, kappalaisena sekä yhdeksän kuukautta myös vt kirkkoherra. Vuosina 1978-1979 hoidin myös Kotkan ja Langinkosken seurakuntien yhteistä päiväkerhojen toiminnanohjaajan virkaa. Olin myös kolmena kesänä Enontekiöllä kesäteologina.
Kerro lyhyesti itsestäsi ja työurastasi
Olen kymenlaaksolaistunut entinen helsinkiläinen. Helsinki on edelleen minulle hyvin rakas paikka. Myllykoskelle muutin avioliiton myötä. Olen viihtynyt täällä kaakonkulmilla enkä häpeä olla nykyinen kouvolalainen.
Perheeseeni kuuluu pappispuoliso sekä kolme poikaa, joista nuorin kuoli puolitoista vuotta sitten. Minulla on myös kolme lastenlasta, joista yksi kuoli kaksi ja puoli vuotta sitten. Sairaus ja suru ovat tulleet osaksemme. Jumala on koetellut paimeniaan, mutta pitänyt heistä huolta.
Työurani alkoi omasta valinnastani pätkissä koulumaailmassa, vaikka tavoitteena oli seurakuntatyö. Olen ollut kutsumustietoinen peruspappi, joka on tehnyt työtä hyvin laaja-alaisesti. Lapsi-, rippikoulu-, aikuis- ja tiedotustyö ovat olleet omia työaloja muun seurakuntatyön lisäksi.
Kirkolliset toimitukset ja messu ovat aina olleet minulle rakkaita. Jumalanpalveluselämä ja sen kehittäminen on ollut ihan ykkösjuttu. Ihmisten kohtaaminen ja heidän rinnallansa kulkeminen on ollut minulle luontaista.
Minkälainen koulutus sinulla on? Kuinka hyvin se antoi eväitä työelämään?
Yliopisto antoi teoreettisen koulutuksen, kirkon hyvä oma koulutus on tukenut työssä oppimista ja kristillinen opiskelijatyö on tukenut hengellistä kasvua.
Mikä on ollut työurasi tiukin paikka?
Ehkä pitkä naispappeuskiista on ottanut eniten koville.
Mikä oli erityisen hauskaa tai mukavaa työssäsi?
Yhteistyö eri-ikäisten ja erilaisten työtovereiden sekä seurakuntalaisten kanssa.
Mitkä olivat työsi hyvät ja huonot puolet?
Ajaton työ on ollut molempia.
Mistä ammensit voimaa työssä jaksamiseen?
Pappi itse tarvitsee samaa ravintoa, jota jakaa seurakuntalaisille. Oma perhe, ystävät ja sukulaiset ovat aina olleet tärkeitä minulle sekä mökkeily ja matkailu.
Miten kirkko on muuttunut työssäoloaikanasi?
Olen nähnyt kirkon toiminnan kasvun ja kehittymisen ja saanut olla siinä mukana. Nyt eletään niukkuuden ja monenlaisen luopumisen aikaa. On vaara heittää lapsi pois pesuveden mukana.
Jokaisen sukupolven on löydettävä sille ajalle sopiva tapa kertoa vanha tuttu evankeliumi elävästi ja raikkaasti.
Mihin suuntaan toivot kirkon ja oman työalasi kehittyvän?
Ei pidä unohtaa kirkon perustehtävää. Siinä on haastetta kaikille työmuodoille. On myös uskallettava astua yli turvallisuus- ja mukavuusrajojen kohti tämän ajan kipuja ja kysymyksiä.
Minkä elämänohjeen haluaisit antaa kirkossa työskentelevälle?
Kirkkoon on aina kuulunut tietty moniarvoisuus ja -särmäisyyskin, on haluttu ymmärtää eri taustaisia. Nykyään on keskusteluissa vaarana kahtia jakaminen ja leimaaminen. Tarvitaan paljon rukousta ja johdatuksen etsimistä. Yhteiseen messuun osallistuminen luo myös yhteyttä ja ymmärrystä eri tavalla ajattelevien ihmisten välille.
Onko joku esimies jäänyt mieleesi erityisen hyvänä urasi varrelta? Miksi?
Kaikki esimiehet ovat olleet omalla tavallaan hyviä, mutta haasteellisinta on tehdä työtä oman puolison johtamassa seurakunnassa.
Mitä harrastat? Mitä teet eläkeläisenä?
Itseni hoitoon kuuluu ulkoilu ja vesiliikunta sekä ihan uutena harrastuksena kuorolaulu. Eläkkeellä haluan omistautua enemmän sukulaisille ja ystäville, tietysti oma perhe ja lastenlapset ovat ykkösenä.
Seurakunta/kirkko on edelleen vioistaan huolimatta rakas paikka. Haluan tukea ja rohkaista työssä olevia ja ennen kaikkea rukoilla kirkon tulevaisuuden puolesta.