– ’Naista’ ei ole vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä ollut kovin montaa vuotta. Vielä jokin aika sitten kaikki naiset olivat joko ’tyttöjä’, ’äitejä’ tai ’sisaria’. Itsenäiselle naiselle ei oikeastaan ole ollut nimitystä. Onko sellaista olemassa, jolla ei ole nimeä, kysyy lehden haastattelema, nimettömänä pysyttelevä Mikko.
Naiset eivät saa Mikon mielestä riittävästi ääntään kuuluville.
– Sen näkee esimerkiksi siitä, että heillä ei ole oikeutta tai mahdollisuutta vaikuttaa liikkeen oppiin. Tällä opilla kuitenkin perustellaan se, mitä nainen saa ja ei saa tehdä. Kysymys on siitä, kenellä on valta määritellä totuus, Mikko sanoo
Mikon mielestä vanhoillislestadiolaisuudessa naispappeus on naisten voimaantumisen symboli. Sillä voidaan tarvittaessa myös testata jäsenten kuuliaisuus johdolle, joten naispappeus on liikkeen sisällä valtakysymys.
– Luulen, että naisten asema päätöksenteossa tulee vahvistumaan, mutta kuinka paljon, sitä en tiedä. Tällä hetkellä olen epäileväinen sen suhteen, kykeneekö liike uudistumaan riittävästi. Naispappeusasiassa liike on ajanut itseään umpikujaan.
– Suurin osa liikkeeseen kuuluvista naisista luullakseni kokee, että he voivat riittävästi vaikuttaa elämäänsä. Enemmistön kokemus ei kuitenkaan poista ongelmia.
Lue Salla Keskiahon tekemä ”meitä ei voi ohittaa” -juttu Kirkko ja kaupungista