Marsiin muuttamisesta fatwa

Islamilaiset uskonoppineet ovat ottaneet kantaa Mars One -järjestön pyrkimyksiin perustaa siirtokunta Mars-planeetalle, kertoo
Khaleej Times
.

Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa toimiva islamilaisten uskonoppineiden komitea tuomitsi lehden mukaan sekä matkustamisen Marsiin että siirtokunnan perustamisen planeetalle.

”Matka Marsiin on niin suuri riski, ettei sitä voi oikeuttaa islamissa”, uskonoppineet sanoivat, ”koska on mahdollista, että Marsiin matkustava ei pysy siellä hengissä.”

”Mikäli joku lähtee tälle vaaralliselle matkalle, ei hänen menehtymiselleen ole oikeudenmukaista syytä ja hän saa tuonpuoleisessa saman rangaistuksen kuin itsemurhan tehnyt”, komitea totesi.

Hollantilainen Mars One -yhtiö ilmoitti viime keväänä etsivänsä vapaaehtoisia, jotka suostuvat lentämään Marsiin ja perustamaan sinne siirtokunnan. Teknisiä edellytyksiä paluumatkaan ei toistaiseksi ole.

Ensimmäistä miehitettyä Mars-matkaa kaavaillaan vuodelle 2023. Lippu Marsiin irtoaa 38 dollarilla. Toistaiseksi matkasta on kiinnostanut noin 200 000 ihmistä, joista Mars One on todennut runsaan tuhannen täyttävän projektille asetetut vaatimukset.

Aiheesta myös
Daily Mailin
sivuilla.

Edellinen artikkeliMaistiaisia Kotimaa Prosta
Seuraava artikkeliPääsiäismunat