En usko olevani ainoa eläkeläisoletettu, jota vaivaa tarve pohtia mennyttä ja sitä, miten nykyiseen on tultu. Siis haaveilee muistelmien kirjoittamisesta. Mutta ketä oikeasti kiinnostaisi minun vaatimattomat vaiheeni? Kovin monta lukuhaluista tuskin löytyisi, paitsi jos…
Niin se ratkaiseva jos. Aloin pohtia, että mitä jos en kirjoittaisikaan tavanomaisia muistelmia, vaan etsisin niihin erityisen näkökulman. Ja lopulta sen löysin. Eletyn uskonnon.
Kyllä, olen kirjoittanut hengelliset muistelmani ikään kuin eletyn uskonnon edustajana. Se tarkoittaa että en ole kirkkoinstituution mannekiini vaan maailman tuulissa repaleisena heiluva sieluparka. Kuvaan hengellistä tietäni omin sanoin jännitteisessä suhteessa oikeaan oppiin ja itseään sellaisten edushenkilöinä pitämiin hahmoihin.
Kirjoitan myös siitä, miten ja miksi kirjoitan niin kuin kirjoitan. Teen näkyväksi muistamisen prosessiani ja sisäisen totuuteni tarinallisuutta.
Voi voi. Muistelmien perusteella vaikutan paljon uskovaisemmalta kuin olenkaan.
P.S. Käsite eletty uskonto on peräisin tutkimussuunnasta, jossa kiinnostutaan siitä, kuinka ihmiset oikeasti arjessa uskonnon kokevat ja ymmärtävät.
