Senegalin luterilaisen kirkon jo edesmennyt ensimmäinen kirkonjohtaja Fulgence Ndour ei halunnut seurakunnassaan vietettävän marianpäivää. Marianpäivä on Senegalissa arkipyhä, mutta asiaan liittyi muutakin. Keskustelimme tästä hänen kanssaan, mutta katolisuudesta kääntyneenä hän oli ehdoton kannassaan. Ei auttanut, vaikka yritimme selittää, että vaikka emme palvo emmekä rukoile Mariaa, voisimme silti puhua hänestä ja selittää seurakuntalaisille mitä me hänestä luterilaisina ajattelemme.
Ihmiset sepittävät kertomuksia sanoakseen jotakin ja saavuttaakseen päämääriään. Kertomuksilla vahvistetaan sitä mitä ollaan sanomassa; omaa totuutta, uskonkappaleita ja oppeja sekä uskomuksia. Olemme kuulleet sanottavan, että sanoilla luomme todellisuutta. Kun jotakin asiaa toistetaan tarpeeksi kauan, se alkaa luoda kuulijoiden keskuudessa todellisuutta, jota he eivät olleet koskaan uskoneet hyväksyvänsä. Joskus kertomusten tarkoituksena on manipuloida ihmisiä, jotta omat tarkoitusperät voisivat toteutua. Toisinaan niitä sepitetään hyvässä uskossa, ajatellen, että niillä luodaan jotakin hyvää.
Tällaisia kertomuksia on Raamatussakin. Kertomukset ovat aina syntyneet tietyssä tilanteessa tiettyä tarkoitusta varten. Niillä on haluttu sanoa jotakin merkittävää juuri siinä tilanteessa. Myöhemmin ne ovat jatkojalostettuina synnyttäneet ajatuksia ja oppeja, joita me nyt niillä kertomuksilla mielellämme puolustamme, vaikka niiden alkuperäinen tarkoitus ei olisi mitenkään liittynyt kyseiseen asiaan.
Tänään on Marian, Jeesuksen äidin päivä. Iloitsemme hänestä, ja erityisesti siitä, että hän pystyi vaikeissa oloissa, ja myös Rooman vallan puristuksessa, kasvattamaan poikansa siten, että me vieläkin puhumme hänestä ja ennen kaikkea hänen pojastaan Jeesuksesta. Voimme sanoa, että Maria on äitinä onnistunut.
Hän saa olla ylpeä pojastaan, joka oli oppinut välittämään rakkautta siten, että me näemme hänessä Jumalan kasvot. Tinkimättömästi hän puolusti heikkoja, ajoi syntisinä pidettyjen ja köyhien asiaa, niiden, jotka olivat putoamassa toimeentulonsa alapuolelle. Hän puolusti aviorikoksesta kiinniotettua naista. Hänelle itsensä arvottomaksi tuntenut veronkerääjä oli lähempänä Jumalaa kuin omahyväinen rukoilija. Hänestä sanottiin, että hän oli syntisten ystävä, mutta suomi kovin sanoin fariseusten ja kirjanoppineiden kovuutta ja tekopyhyyttä. Hän ei väistynyt tieltään, vaikka aivan varmasti tiesi saavansa samantapaisen kohtalon kuin serkkunsa Johannes Kastaja, jonka pää katkaistiin. Kukapa äiti ei olisi ylpeä tällaisesta pojasta. Voisimmeko yhdessä sanoa hänelle: ”Maria, sinä onnistuit!”
Ei Mariakaan aina tiennyt mitä pojastaan ajatella. Kerran hänen kerrotaan tulleen yhdessä veljien kanssa hakemaan poikaansa. Markus kertoo, että he lähtivät sinne ”ottaakseen hänet huostaansa, sillä he luulivat, että hän oli poissa tolaltaan” (Mk. 3:20–21).
Ei Jeesuskaan sitten kohdellut äitiään kovin erinomaisesti. Kun äiti ja Jeesuksen veljet sitten olivat tulleet paikalle häntä hakemaan, hän kysyy ympärillään olevilta, kuka on äitini, ketkä ovat veljiäni? Ne, jotka tekevät Jumalan tahdon, oli hänen vastauksensa (Mk.3:31–35).
Markus, joka on vanhin evankeliumeista, ei sisällä marianpäivään ja Jeesuksen syntymään liittyviä kertomuksia. Hänen kertomuksensa alkaa Jeesuksen julkisesta toiminnasta. Ja mikä merkillisintä, ¨hänen koko evankeliumissaan ei myöskään sanallakaan mainita Jeesuksen isää; ja kyllä, kaikkien evankeliumien kertomuksissa syntykertomuksia lukuun ottamatta Jeesus näyttää kasvaneen isättömänä yhdessä äitinsä ja sisarustensa kanssa. Kun Jeesus puhuu isästään, on aina kyseessä Taivaallinen Isä. Tämä poika sai varmaan usein kuulla pilkkaa ja häväistystä isättömyydestään. Kerran hänen vastustajansa jopa viittaavat siihen, että he eivät ole syntyneet aviorikoksesta (Joh.8:41). ”He sanoivat hänelle: ’Me emme ole aviorikoksesta syntyneitä; meillä on yksi Isä, Jumala’.” Kaikesta huolimatta Jeesus ei katkeroitunut, ei kostanut tai vihannut eikä epätoivoisena päättänyt päiviään. Hänen kotikaupunkinsa Nasaretin asukkaiden kerrotaan torjuneen hänet. Markuksen evankeliumi kertoo, että häntä kuunneltuaan ihmiset päätyivät sanomaan:
”Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat, meidän keskuudessamme.” Näin he torjuivat hänet (Mark. 6:3).
Matteus aloittaa evankeliuminsa Jeesuksen sukuluettelolla. Usein sukuluettelot ovat tylsiä, mutta tässä on jotakin erilaista, ikään kuin Matteus haluaisi jatkaa Markuksen viitoittamalla isättömän Jeesuksen tiellä.
Jeesuksen sukuluettelossa, joka on myös Joosefin sukuluettelo, Matteus tuo eteemme neljä Vanhan testamentin naista; vain sellaisia, joiden kertomukset saavat meidät hämillemme, eikä ollenkaan muita naisia: Taamarin, joka epätoivoisessa tilanteessaan, kaikkien veljesten, hänen puolisoittensa yksi toisensa jälkeen kuoltua, tekee jotakin hyvin poikkeuksellista ja järjestää niin, että hänelle syntyneiden kaksosten isä onkin hänen appiukkonsa Juuda. Eihän sellaista olisi saanut tehdä, mutta niin hän teki: Israelin kantaisien joukossa ovat siitä johtuen: Peres ja Serah.
Seuraavana luettelossa on Jerikossa asunut portto Rahab. Hänen talonsa oli Jerikon muuriin rakennettu, ja niin hän saattoi auttaa vakoojia pettäen oman kansansa. Vierasmaalaisena, kukistettavaksi tarkoitettuun kansaan kuuluvana, ja vieläpä porttona hän on kiusallinen lisä Jumalan kansan kantaäitien joukossa.
Ruut oli moabilainen, juutalaisten halveksimaan vieraaseen kansaan kuuluva nainen, ja kyllä hänkin teki anoppinsa neuvosta, jotakin sellaista, joka ei ihan kestä päivänvaloa. Meni yöllä juovuksissa olleen Boaksen peiton alle tämän jalkopäähän.
Seuraavana listassa onkin sitten Uurian vaimo, jonka kuningas Daavid kutsutti salaa luokseen ja teki hänen kanssaan aviorikoksen. Olisiko Batseballa ollut vaihtoehtoja?
Muita naisia ei Matteus sitten tuossa sukuluettelossa Mariaa lukuun ottamatta mainitsekaan, vaikka kehuskelee, että sukupolvia Abrahamista Jeesukseen oli kaikkiaan 28. Mitä hän tahtoi sanoa? Miksi vain nämä neljä naista? Kuinka hän olisi halunnut jatkaa evankeliumiaan? En oikein ymmärrä mitä hänelle tapahtui. Valitsiko hän kuitenkin toisen, kunniakkaamman, tien: alkoi kertoa kertomuksia?
Voimme ainakin sanoa, että Matteus aloitti uudenlaisen kertomusperinteen: Hän alkoi puhua Joosefista, mystisestä hahmosta, Jeesuksen kasvatusisästä, joka oli unennäkijä, aivan kuin tuo kuuluisa Jaakobin, veljiensä Egyptiin myymä poika, Joosef, jonka mukaan hän on mitä luultavimmin saanut nimensä. Tämä Joosef näki enkeleitä.
Olisiko Matteuksen tarkoituksena alun perin ollut sukuluettelon vihjeille uskollisena välittää vain ajatus siitä, että kaikki elämä on pyhää, ja että Joosefin kaltaisia miehiä tulisi olla enemmän. Tämä Joosef teki oikein suojellessaan raskaaksi tullutta kihlattuaan, Mariaa, ja kaikesta ikävästä ja meissä hämmennystä aiheuttavasta huolimatta, siinä lapsessa kuitenkin lopulta toteutui tuo Immanuel — Jumala kanssamme.
Jeesuksen merkitystä vahvistamaan hän liitti Jesajan kirjasta ennustuksen, jossa puhutaan nuoresta naisesta, joka tulee raskaaksi ja synnyttää pojan. Kreikankielisessä Vanhan testamentin käännöksessä, Septuagintassa, tuo nuori nainen on käännetty sanalla neitsyt – koskematon. Tänään kuulimme aiemmin tuon tekstin luettuna Septuagintan mukaisesti neitsyt-sanaa käyttäen. Alkutekstissä kyse on kuitenkin siis vain nuoresta naisesta, joka synnyttää pojan.
Tuo nuorelle naiselle syntyvä poika olisi rohkaisuna Juudan kuningas Ahakselle siitä, että Syyrian ja Pohjoisen Israelin valtion salaliitto Ahaksen johtamaa eteläistä Juudan valtiota vastaan ei onnistuisi, eikä heidän tarvitsisi pelätä, sillä ennen kuin tuo poika oppisi erottamaan oikean väärästä, nuo kaksi valtiota autioituisivat. Niinhän sitten tapahtuikin. Vuonna 722 e.Kr. Assyrian kuningas vei suuren osan Pohjoisen Israelin kansasta pakkosiirtolaisuuteen omaan maahansa tuoden tilalle muita kansoja (2.Kun.15:29).
Matteus ei välttämättä halunnut sanoa enempää kuin, että jokainen lapsi on arvokas ja Jumalan Henki on ollut työssä alusta asti meidän jokaisen kohdalla, ja aivan erityisellä tavalla Jeesuksen elämässä sen alkuhetkistä asti, koska Jeesus oli hänelle niin tärkeä. Oliko siis ihme, että kirjanoppineena hän löysi Vanhasta testamentista jotakin samankaltaista – nuori nainen synnyttää pojan, ja siinäkään ei isästä puhuta mitään, ja lopulta kuitenkin toteutuu tuo Immanuel – Jumala on kanssamme.
Tuo viittaus Jesajan kirjan profetiaan alkoi kuitenkin kehittyä ja elää yhä voimakkaammin kristittyjen keskuudessa. Luukas eli jo sellaista aikaa, jolloin sillä haluttiin sanoa jotakin hyvin merkittävää.
Keisarit pitivät itseään Jumalan poikina. Heidän alkuperästään liikkui myös ihmeellisiä kertomuksia, jopa jumalallisesta sikiämisestä. Aleksanteri Suuren isän uskottiin olevan itsensä Zeus-jumala. Niin myös sitten hänen adoptoitua poikaansa, jonka me tunnemme keisari Augustuksena, kutsuttiin jumalalliseksi. Kristinusko on alusta alkaen ollut vastakulttuuria. Keisari ja Jeesus nähtiin monessa suhteessa toisilleen vastakkaisina.
Kristityt ottivat tehokkaasti käyttöönsä keisarin itsestään käyttämät nimitykset: Jumalallinen, ”Jumalan poika”, Jumala, Lunastaja, Vapauttaja, Maailman Pelastaja, ja liittivät ne juutalaiseen mieheen, Jeesukseen.
Jos siis keisari oli Jumalan poika, vielä suuremmalla syyllä Jeesus olisi Jumalan poika. Jos keisari olisi siinnyt ihmeellisellä tavalla ilman inhimillistä isää, vielä suuremmalla syyllä Jeesuskin olisi niin tehnyt.
Oli eletty Rooman rauhan aikaa (Pax Romana). Tuo rauha perustui kuitenkin väkivaltaan ja kapinallisten kukistamiseen sen sijaan, että kaikille olisi ollut mahdollista saada oikeutta. Maan köyhien elämä oli tullut tuskallisen vaikeaksi. Jeesuksen julistama rauha sitä vastoin merkitsi Jumalan valtakunnan todellisuutta tässä ja nyt: Kysyttiin minkälaista olisi, jos Jumala saisi hallita. Entäpä jos elettäisiin rakkauden mukaisesti siten, että jokainen ihminen olisi tärkeä, ja pyrittäisiin siihen, että kaikilla olisi turvattu elämä ja riittävästi elämän tarpeita varten.
Matteus kertoi evankeliumissaan Joosefin sisäisestä kamppailusta ja enkelin tuomasta rohkaisusta ja lohdutuksesta. Luukkaan kertomus Jeesuksen alkuperästä on kerrottu Marian näkökulmasta. Siinä Joosef on hyvin taka-alalla, mutta kuitenkin kertomuksessa mukana. Myöhemmin Joosef sitten häviää johonkin. Luukas jatkaa kertomustaan siitä, mihin Matteuksen pohjalta saattoi päätyä – neitseestä syntymiseen, enkelin vierailuun ja Marian suostumiseen Jumalan Pojan äidiksi.
Voimme tämän tekstin äärellä aiheellisesti kysyä: ”Olisiko Marialla ollut vaihtoehtoja?” Koraanissakin on samantapainen kertomus (Marian suura), ja siinä Marian vaihtoehdot tuntuvat olevan vieläkin vähäisemmät. Näin oli täydellisen miehen hahmossa ilmestyneen enkeli Gabrielin sanojen mukaan jo säädetty (19: 17–21).
Kuinka moni nainen onkaan joutunut seksuaalisen väkivallan uhriksi, tilanteessa, jossa vaihtoehdot ovat olleet vähissä. Kaupungissa tai kylässä on voinut huutaa, jospa joku kuulisi ja auttaisi, mutta asumattomilla seuduilla ei huudoista olisi ollut apua. Hävettää miehenä seistä täällä tänään marianpäivänä puhumassa. Niin paljon pahaa me miehet olemme naisille tehneet.
Nainenhan on sitten aina ollut se syyllinen, sillä hänessä näkyy se mitä hänelle on tehty. Uhrista on tehty syyllinen, ja selvissäkin tapauksissa avun saaminen on ollut todella vaikeaa.
Olisiko ollut viisaampaa Matteuksen olla lisäämättä tuota Joosef-kertomusta ja Luukkaan jättää tuo enkelin vierailu Marian luona pois evankeliumistaan, ja antaa Marian olla se, joka hän oli, seksuaalisen väkivallan uhri ja yksinhuoltajaäiti.
Kauniit kertomukset elähdyttävät mieltä. Niitä on kiva kuunnella, ja ne luovat tunnelmaa. Niillä on kuitenkin aina luotu todellisuutta ja tietynlaista suhtautumista niihin, jotka poikkeavat totutusta. Mihin kaikkeen muuhun nämä kertomukset ovatkaan olleet meitä johdattamassa, siitä voisin pitää toisen saarnan, mutta mainitsen vain, että tämän päivän evankeliumin pohjalta Jeesus ei monellekaan kelpaa enää muuksi kuin täydellisen puhtaaksi ja pyhäksi syntiuhriksi tyynnyttämään kaikkivaltiaan Jumalan vihaa, ja se on melkoisen surullista. Äärimmäisyyksissään se on johtanut siihen, että kun puhumme Jeesuksen seuraamisesta ja hänen opetustensa kuuntelemisesta, se ymmärretään omavoimaiseksi yrittämiseksi ja harhaopiksi.
Olisiko jo aika tunnustaa, että Jumala, vaikka kaikkivaltias onkin, ei tee tuollaisia poikkeuksia. Me kaikki olemme hänen lapsiaan, hänelle rakkaita ja arvokkaita syntyperästämme tai mistään muustakaan riippumatta. Älä siis ajattele, että jos sinulla ei ole isää, tai et tiedä kuka hän on, että siinä olisi jotakin hävettävää. Sinussa on itsensä Jumalan Henki, ”olkapäällä kyyhkynen vaikket sitä nää.” Sinä loistat ja säteilet. Älä anna kenenkään painaa sinua alas. Sillä sinä olet arvokas, ja sinusta voi tulla ihan mitä tahansa.