Jeesus antaa elämän, on tämän sunnuntain aihe. Hän herätti kuolleita, mutta mikä vielä enemmän, hän osoitti meille omalla elämällään, opetuksillaan ja jopa kuolemallaan mitä tosi elämä on. Hän itse eli täydesti, ja uskon, että se on myös malli, jota hän haluaa meidän seuraavan.
Evankeliumeissa on kolme kertomusta siitä, kuinka Jeesus herättää kuolleen. Niitä ovat Nainin lesken pojan herättäminen (Luke 7:11-17), Jairuksen tyttären herättäminen (Mk. 5:21-43, Mt.9:18-26, Luke 8:40-56) ja Lasaruksen herättäminen (John 11:1–44).
Olisin odottanut, että Jairuksen tyttärestä puhuttaisiin tänään, mutta sen sijaan meillä on teksti Johanneksesta, jossa Jeesus puhuu siitä, kuinka hän antaa elämän. Jairuksen tyttärestä puhutaan muussa yhteydessä (25. sunn. hell.).
Elia ja Elisa olivat VT:n suurimmat profeetat. Heistä kumpikin herätti kuolleen. Elia Sarpatissa asuneen lesken pojan ja Elisa suunemilaisen naisen pojan. Lisäksi Elisan luiden kerrotaan herättäneen kuolleen, kun tämän ruumis kiireellä haudattaessa kosketti Elisan luita.
Jeesuksen suorittamien kuolleista herättämisten lisäksi UT:ssa kerrotaan Jumalan herättäneen pyhiä Jeesuksen kuoleman hetkellä, kun haudat aukenivat ja maa vavahteli. Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen nämä sitten ilmestyivät ihmisille. Pietarin ja Paavalin kerrotaan kummankin herättäneen yhden ihmisen kuolleista. Pietari Tabitan ja Paavali Eutychuksen.
Minkälaista näiden kuolleista herätettyjen elämä oli tämän suuren ja mullistavan tapahtuman jälkeen, siitä ei kerrota. Tärkeintä kertomuksissa on, että profeetta tai Jeesus tai apostoli on saanut olla Jumalan välikappaleena, ja että monet ovat ihmeissään ja ylistävät Jumalaa. Lasarukselle olisi ehkä ollut parempi jäädä hautaan, sillä tämän jälkeen juutalaisten kerrotaan alkaneen vainota Jeesusta, ja he uhkasivat tappaa Lasaruksenkin, joka vastikään oli siis kuolleista herätetty. Ei olisi kiva joutua tapetuksi heti kuolleista herättämisen jälkeen.
On mielenkiintoista seurata Jeesukseen liitettyjen kuolleista herättämisten historiaa. Paavali, joka on vanhin UT:n kirjoittaja ei mainitse ensimmäistäkään näistä kertomuksista, Markuksella on vain Jairuksen tytär, joka kertomuksena on sitten löytänyt tiensä myös Matteukseen ja Luukkaaseen, Nainin lesken pojan herättäminen on vain Luukkaalla, joka muutoinkin tahtoo osoittaa, että Jeesus on samantapainen kuin Elia, mutta tätä suurempi.
Lasarus on aivan omanlaisensa tarina, jonka Johannes on luonut Luukkaan ”Rikas mies ja Lasarus” -kertomuksen pohjalta – Siinä Aabraham vastaa rikkaalle miehelle tuonelassa: ”vaikka joku kuolleistakin heräisi, eivät he usko.” Ja näinhän juuri tuon kertomuksen jälkeen tapahtui. He eivät uskoneet, vaan ainoastaan alkoivat suunnitella, kuinka saisivat Jeesuksen pois päiviltä, ja siinä samassa Lasaruksenkin.
Ei tuollaista kertomusta olisi voinut pitää salassa siihen saakka, kunnes Johanneksen evankeliumin kirjoittaja sen 90-luvulla teokseensa kirjoitti. Mutta kyllähän sen avulla Jeesuksesta tuli kaikkein suurin, sillä jos kaikki herättämiset lasketaan, Jeesukselle niitä kertyi peräti kolme kappaletta, muiden jäädessä yhteen, tai jos Elisan luiden vaikutus lasketaan, hän olisi saanut kontolleen kaksi herättämistä.
Kun puhumme kuolleista heräämisestä, emme voi unohtaa kristinuskomme keskeisintä tapahtumaa, itsensä Jeesuksen kuolleista herättämistä. Siitä kerrotaan kaikissa evankeliumeissa ja myös apostoli Paavalin aidoissa kirjeissä.
Tätä pyhää on pidetty syksyn pääsiäisenä, ja siksi onkin luontevaa ottaa pääsiäinenkin mukaan käsittelyyn. Minkälaisessa muodossa Jeesus herätettiin? Ei häntä kai kuitenkaan herätetty samalla tavoin takaisin elämään kuin vaikkapa Nainin lesken poikaa? Vaikka sitten myöhemmissä evankeliumeissa tämäkin puoli tulee esiin ja hän on jo käsinkosketeltavan konkreettinen.
Evankeliumien kertomukset Jeesuksen ylösnousemuksesta ovat hyvin erilaisia ja myös ristiriitaisia keskenään, mutta en nyt mene siihen kaikkeen. Milloin ja missä opetuslapset näkivät ylösnousseen? Ja mitä tämä kaikki vaikuttaa siihen mitä me voimme odottaa kuolemamme jälkeen? Jeesuksestahan sanotaan, että hän oli ensimmäinen kuoloon nukkuneista.
Luontevinta on kaiken evankeliumien ja Paavalin kirjeiden pohjalta ajatella, että opetuslapset tunnistivat Jeesuksen Galileassa, minne valkopukuinen nuorukainen oli käskenyt heidän mennä. Siellä he olivat elämänsä suurinta traumaa selvittelemässä ja palaamassa entisiin ammatteihinsa kalastajina. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Hän ei tullut ruumiillisesti takaisin tähän elämään. Hän istuutui Isän oikealle puolelle taivaissa, jossa hänet asetettiin Jumalan Pojaksi. Hän tuli heille leivän murtamisessa – siis ehtoollisessa – niin myös Emmauksessa. ”Hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään” (Luuk.24:29-30). Kokemus oli mystinen. Ei mitään kovin konkreettista.
Paavali puhuu hengellisestä ruumiista, joka ei ole samanlainen kuin tämä nykyinen maallinen ruumis. Kun nyt puhumme siitä, että Jeesus antaa elämän, on siihen kirkon elämässä tullut paljon teologiaa päälle. Se on nähtävissä jo tässä Johanneksen evankeliumissa. Tekstikappaleemme jälkeen Hän kutsuu haudoista ihmiset elämään, jne. ja painopiste on siirtynyt tulevaan elämään.
Miksi me saarnaamme kirkoissa niin paljon elämästä kuoleman jälkeen, vaikka meillä on edessämme koko elämä? Tätä on hyvä kysyä ja myös asettaa kyseenalaiseksi. Eikö elämä kuitenkin ole tässä ja nyt, se mitä meillä on. Se mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, siitä meillä ei ole mitään varmaa tietoa.
Olisiko niin, että koska alkuajan kristityt olivat vainottuja, niin siksi elämä kuoleman jälkeen sai huomattavan painoarvon verrattuna tähän elämään, joka oli aina hiuskarvan varassa. Tämän elämän saattoi menettää, ja uskollisuus oli se mitä kristityiltä odotettiin. Oli oltava uskollinen kuolemaan asti.
Jo Stefanuksen kivityksen yhteydessä kerrotaan, että hän näki avoimen taivaan. Hän tiesi mihin oli menossa: ei synkkään kuolemaan, vaan Jeesuksen, Herransa, luokse. Nämä vainon ajat ja niiden rohkaisema kristillisyys ovat ikään kuin jääneet päälle ja sävyttäneet Kristinuskoa näihin päiviin saakka, ja siksi näyttää joskus siltä, että kuoleman jälkeinen elämä olisi meille kristityille tärkeämpi kuin tämä elämä.
Kristityksi kääntymistä perustellaan usein akselilla taivas ja kadotus. Jos käännyt, pääset taivaaseen, mutta jos et käänny, joudut kadotukseen. Kristityksi kääntymistä siis usein perustellaan kuoleman jälkeisen elämän vaihtoehdoilla. Kukapa ei haluaisi taivasta.
Olisiko kristinuskossa kuitenkin jotakin muutakin? Mielestäni on. Olen ymmärtänyt, että Jeesus on tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. Todellinen ja aito elämä löydetään hänen yhteydessään. Johanneksen evankeliumi sanoo, ettei isän luokse olekaan muuta tietä kuin Jeesus. Se tarkoittaa sitä, ettei todellista elämää Jumalan yhteydessä löydetä muutoin kuin Jeesuksen kautta.
Hänen opetuksessaan on elämän sisällön ja merkityksen ydin. Jos hänen opetuksensa hylätään, mennään harhaan. Jeesushan sanoi, että joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka elämänsä hänen ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen löytävä. Jeesuksen opetuksen kautta löytyy todellinen elämän sisältö ja merkitys. Jeesus sanoi myös itseensä verraten, että jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuolee, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa paljon hedelmää.
Olemme täällä maailmassa yhteydessä toisiimme. Kuulumme toisillemme. Olemme kaikki kuin samaa perhettä. Toinen toistemme jäseniä. Näemme toistemme kasvoissa Jumalan kasvot. Minkä olemme tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sen me olemme tehneet hänelle itselleen. Ei ole siis niinkään tarpeellista katsella vain tulevaa elämää, vaan on tärkeämpää elää tässä ja nyt, sitä elämää, jonka Jeesus on meille antanut.
Se mitä kuoleman jälkeen seuraa, on suuri mysteeri. Jos joku puhuu siitä varmoin sanoin, voimme ajatella, että hän puhuu ”suulla suuremmalla.” Emme voi todellakaan tietää mitä tämän elämän jälkeen tulee. Eletään siis nyt täysillä ja rohkeasti, ollaan ehdottomasti rakkauden puolella, ollaan hyvän puolella, edistetään rauhaa ja yhteisymmärrystä siellä missä sitten olemmekin.
On paljon niitä, jotka sanovat, että kirkko on täällä siksi että täällä kuollaan, mutta minä sanon, että kirkko on täällä siksi, että täällä voitaisiin todellisesti elää. On kaikille selvää, että Jeesuksen esimerkki on sellainen, jota kohti tulisi pyrkiä. Hän rakasti kaikkia, hän rakasti meitä loppuun asti, hän kehotti rukoilemaan vihamiesten ja vainoojien puolesta, hän auttoi ihmisiä pääsemään takaisin toisten yhteyteen. Hän tuomitsi ainoastaan tekopyhyyden ja sen, kuinka Jumalan nimissä pyrittiin hallitsemaan ja alistamaan toisia.
Jeesus on tullut antamaan meille todellisen elämän, sellaisen, jossa ihmisyyden koko tarkoitus voi toteutua, jossa meistä voi tulla kaikkea sitä miksi Jumala on meidät tarkoittanut, että voimme elää täydesti ja rakkautta tuhlaten, ja myös antaa elämämme pois silloin kun sen aika on. Kukaan meistä ei tiedä mitä rajan takana on. Siksi parasta mitä voimme tehdä, on elää rakkaudessa tässä ja nyt.