Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta
Kristukselta!
Minä palelen. Kylmät viimat puhaltavat ympärilläni. Minussa asuu tunne, että olen hylätty ja yksinäinen. Vierelleni ei tule kukaan. Ovatko ihmiset, jotka erottuvat katseelleni lähimaastosta niitä, jotka ovat minullekin kääntäneet selkänsä? Tahtoisin päästä osaksi niiden iloa, jotka kumartuvat edessä olevalle lähteelle.
Olisiko näissä mietteissä silta siihen, mitä pieni lapsi ajattelee sisaruksensa tai ystävänsä
kanssa Rovaniemen kirkon alttarifreskossa? Mestariteos on syntynyt poltetun Lapin jälkeen kohonneeseen kirkkoon Lennart Segerstrålen luomistyönä. Harva alttaritaulu on synnyttänyt niin runsaasti puheen juuria kuin tämä taideteos. Ehkä osin siksi, että aihepiiriltään teos on moniselitteinen ja sellaisenaan ikään kuin haastaa katsojaansa monivivahteiseen Lapin maisemaan ja elämään. Osin teos on ajatusten jatkuva innoittaja myös siksi, että sen nimenä on Elämän lähde. Sellaisenaan se muistuttaa jostakin, mistä oma elämämme saa voimansa ja rohkeutensa.
Tänään Rovaniemen kirkon fresko johdattaa meidät käsillä olevaan nyt-hetkeen. Valtakunnallinen yhteisvastuukeräys käynnistyy virallisesti tänään. Pienet lapset kylmän todellisuuden keskellä ja heidän edessään elämän lähteelle kumartuvat ja vaeltavat ihmiset johdattavat meidät myös yhteisvastuukeräyksen tämänkertaisten tavoitteiden tuntumaan.
Jokaisessa meissä asuu pieni lapsi. Muistot lapsuudestamme elävät meissä, nekin, joita emme muista. Aikuisuuden kilpakentillä turvaudumme järkeen ja ajattelun voimaan. Etsimme pa
ikkaamme maailmassa sen kiihtyvän tahdin ohjailemina. Kuitenkin meissä oleva pieni ihminen on läsnä. Kun elämän aallokot käyvät kohti, lienee monen kokemus jotain samaa, kuin pienen lapsen alttaritaulun maisemassa. Pysyykö kukaan rinnallani, ymmärtääkö kukaan, miltä minusta todella tuntuu? Tahtoisin päästä elämän lähteelle, saada uuden näkökulman todellisuuteeni. Tarttuisiko joku käteeni?
Elämän viimeisen kriisin, kuoleman kohtaaminen, vie ihmisen usein näiden kysymysten äärelle. Monille elämän viimeiset vaiheet muodostuvat ahjoksi, jonka läpieläminen on väistämätöntä. Vielä terveenä on ymmärrettävää, että elämän viimeisten vaiheiden sisäinen työstäminen on helppo torjua. Kuitenkin on totta se, mitä sanotaan nytkin Yhteisvastuukeräyksen alkaessa: Hyvä kuolema on yhtä tärkeää kuin hyvä elämä.
Maassamme tuhannet kuolemaan valmistautuvat ihmiset tarvitsevat vuosittain turvajärjestelmää, jota sanotaan saattohoidoksi. Se merkitsee lääketieteellisen avun ja inhimillisen turvan tuomista viimeisen rajan tuntumaan tulleille lähimmäisillemme. Silloin, kun mitään ei enää voida tehdä, voidaan todella tehdä paljonkin. Tästä voimme kiittää aikamme lääketieteen avaamia mahdollisuuksia. Saattohoito on kuitenkin sijoittunut liian
harvoille paikkakunnille, lähinnä suuriin keskuksiin. Yhteisvastuukeräyksen tämänvuotinen
tavoite on kotimaassamme saattohoidon mahdollistaminen entistä laajemmalle tarvitsevien
joukolle ja erityisesti myös siellä, missä etäisyydet ovat pitkät.
Palelen. Olen yksinäinen. Rinnallani ei ole ketään. Pääsisinpä osalliseksi elämän lähteestä! – Edessä olevan alttarin herättämät kysymykset ovat nyt-hetkessämme kirkkomme vastaus siihen usein vaiettuun todellisuuteen, jossa kuoleman kohtaaminen on väistämätöntä. Elämä on Jumalan antama lahja. Hän, joka on nähnyt meidät jo ennen syntymäämme, on myös viimeinen, jolla on valta kutsua meidät ajasta iäisyyteen. Elämän lähde on Hänessä. Mutta Jumala tarvitsee myös niitä, jotka tulevat lähimmäisiksi silloinkin, kun viimeinen raja on käsillä. Se lapsi, joka tähyää ymmärtäjäänsä perimmäisten kysymysten pyörteissä, odottaa meidän rinnallaoloamme. Sen vähemmästä ei ole kysymys kuin siitä, että olemalla läsnä lähimmäisillemme toivon ihmisinä, voimme mahdollistaa turvallisen elämän loppuun asti.
Alttarin fresko kuvastaa elämän lähteestä salatulla tavalla Kristuksen kasvot. Joku on tulkinnut nuo kasvot kasteveden heijastumina myös ehtoollismaljaksi ja ehtoollisleiväksi. Segerstrålen viesti on moniselitteinen tälläkin kohtaa. Se kertoo kuitenkin sen, minkä elämän antajan lähellä voimme ja saamme tietää: Meidät on lunastettu elämään Jumalan kanssa voittajien elämää. Saattohoidon matkatoveruudessa tämän todellisuuden omistaminen on ollut ja on monille keskeistä.
Yhteisvastuun nyt-hetki muistuttaa meitä myös niistä lähimmäisistämme, jotka ovat meistä kauempana. Tänä vuonna katseemme kohdistuvat kehittyviin maihin ja erityisesti Guatemalaan, jonka ihmisoikeuskysymykset ovat valokeilassa. Siellä, missä ihmisen omanarvontunto on yhteiskunnallisten rakenteiden vuoksi ahtaalla, on myös syytä tulla rinnalle ja koulutuksellisin keinoin yritettävä vaikuttaa asenteiden ja elinolosuhteiden kohentumiseen. Merkkejä tämän työn onnistumisesta on jo olemassa. Se taistelu hyvän ja pahan asenteiden välillä, jota alttaritaulusta tänään myös laajasti kuvataan, on myös meidän taisteluamme. Voimme voittaa sen vain katsomalla ylöspäin, Kristukseen, joka murtautuu
meidän todellisuutemme ytimeen. Alttaritaulussa taiteilija on kuvannut Kristuksen
katsomassa eteenpäin. Hän on koko maailman hallitsija. Mutta hän on jättänyt keskellemme
voiton merkit ja armonsa jakamisen välineet. On olemassa elämän lähde. Joka sitä vettä juo,
ei koskaan tuli janoiseksi. Se tarkoittaa hyvän omantunnon ja anteeksisaamisen osallisuutta,
mutta myös sitä, että toisen maailman ääni kutsuu työhön Kristuksen, voittajan jalanjäljissä,
jotta oikeudenmukaisuus ja rauha voisivat vallita.
Kynttilänpäivä siirtää katseemme alttaritaulusta vielä hetkeksi toisenlaiseen kuvaan. Se
muistuttaa vanhasta Simeonista, miehestä, josta emme tiedä juuri muuta kuin sen, että hän
tuli pyhäkköön päivittäin, koska toisen maailman ääni oli vakuuttanut hänelle, ettei kuolema
kohtaa häntä, ennen kuin hän on nähnyt Kristuksen. Näin Simeonia saateltiin viimeiselle
rajalle, josta erotamme lopulta hänen nyt-hetkensä ilon, kun tapahtuu se, mitä hän toivoi.
”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, sillä minun silmäni ovat nähneet sinun antamasi pelastuksen.” – Simeon. Pelkkä nimi. Meidänkin nimemme ovat kerran niitä, pelkkiä nimiä. Mutta Jumalan silmissä ja elämän lähteellä ne ovat ikuisesti olemassa ja muistettuja.