2. sunnuntai pääsiäisestä, Joh. 10: 11-16, Martti Vaahtoranta

1.
Minua siunattiin kouluaikana hyvillä kavereilla. Heidän kanssaan ei tullut aika pitkäksi. Sanailu oli vikkelää ja nokkelaa. Huumorin kukkasia viljeltiin ahkerasti.
Se joukko on sittemmin hajaantunut. Niinhän siinä usein käy, kun lähdetään opiskelemaan tai työelämään: mennään kukin tahoillaan naimisiin ja saadaan lapsia, asutaan eri puolilla maata tai maailmaa, tehdään uraa tai sitten ei. Sairastetaankin. Myös kuolema voi korjata jonkun pois ennen aikojaan, kuten kävi yhdelle minun parhaista ystävistäni.
Onneksi minulla on vielä nytkin yhteyksiä muutamiin vanhoista kavereista. Heitä on alkanut myös löytyä kaukaa kouluajan hämäristä uudelleen. Se lienee tässä iässä tavallista, ja se tuntuu hyvältä.
Palataan nyt kuitenkin siihen huumoriin, jottei asia vallan unohdu.
Yksi kavereistani haaveili poliisin urasta. Toinen väänsi siitä vitsejä – tietenkin. Muistan niistä vain kaksi. Toisessa niistä poliisiksi aikova kaverini seisoo kadukulmassa itseään kantapäiltä päkiälle ja päkiältä kantapäille huojuttaen, pamppua pyörittäen ja sanoen: „Herra on hyvä ja hajaantuu.“
2.
No, ei se vitsi näin kerrottuna järin hääviltä kuulosta. Mutta on se silti hyvä aasinsilta päivän evankeliumiin ja sen aiheeseen.
Mietipä siis, voiko kukaan yksinään „hajaantua“? Oletko sinä yksinäsi „lauma“? Mieli voi kyllä hajota, mutta voiko yksinäinen ihminen muodostaa joukon, joka hajaantuu?
3.
Sanotaan, että ennen elettiin yhteisöllisemmin kuin nyt. Ainakin läntisessä Suomessa oltiin osa kyläkuntaa, joka sekä sääteli että suojeli yhteistä elämää. Tai jos oltiin kaupunkilaisia, niin kuin keskiajalta asti Raumalla, kuuluttiin naapurien ja lähikorttelien muodostamaan yhteisöön tai vaikkapa saman ammatin harjoittajien kiltaan. Niitä oli kyllä maaseudullakin.
Mutta kuka nykyään enää tuntee edes naapurinsa? Jos häntä nyt ehkä sentään tavatessa morjestaa, niin kuin ainakin mailla on tapana, tapaako häntä missään muualla kuin hahmona auton ikkunan toisella puolella tai ohimennen postilaatikolla? Kaupungissa voi joku kuolla kerrostalossa ilman, että kukaan huomaa kaivata vainajaa.
4.
Sanotaan, että elämämme on pirstaloitunut ja individualisoitunut. Se tarkoittaa, että jokainen elää omin päin, omassa varassaan ja omalla tavallaan. Myönteisessä mielessä se voi tarkoittaa yksilöllisyyttä ja itsenäisyyttä, kielteisessä mielessä yksinäisyyttä ja turvattomuutta.
Ihmisatomit, joita mikään ei yhdistä, leijuvat toistensa ohi pimeässä ja kylmässä tyhjyydessä. Hyvä, jos edes internetistä löytyy jonkinlainen virtuaalinen yhteisö, samanmielisten joukko, joka tapaa toisensa tietokoneen näppäimistön tai älypuhelimen välityksellä. Mutta mitäs, jos verkko kaatuu tai sähkö loppuu? Ja ovatko nettikaverit todella ystäviä, joiden kanssa kuulutaan samaan joukkoon?
”Yksin oot, sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin.“ Näin runoili V.A.Koskenniemi elegiassaan jo sata vuotta sitten. Se sopii usein kuvaamaan myös meidän päiviemme ihmistä.
5.
Mutta miksi nykyaikana ollaan niin yksin? – Yksinäisyys voi olla asia, jota kukaan ei ole valinnut itselleen. On ehkä muutettu yksin kaukaa pohjoisesta helsinkiläisen lähiön kasvottomaan kerrostaloon. Suku ja ystävät ovat jääneet kotiseudulle satojen kilometrien päähän. Elämänkumppania ei ole löytynyt. Työkavereja vain moikataan aamulla töihin tullessa ja heipataan sieltä lähtiessä. Naapureita ei rappukäytävässä katsota silmiin, saati tervehditä, koska se olisi kiusallista.
Joku voi tosin pitää yksinäisyyttä myös hyvänä asiana. Se voi olla jopa tietoinen ratkaisu. Kun on vastuussa vain itsestään, ei tarvitse tehdä kenellekään tiliä menemisistään eikä tulemisistaan. Saa tehdä, mitä huvittaa, tai olla tekemättä yhtään mitään.
Tämänkin vapauden kääntöpuolena on silti se sama, mistä kärsivät nekin, jotka eivät ole valinneet osaansa: yksinäisellä on yksinäistä. Hän on avuton, jos terveys pettää tai työpaikka menee alta. Yksinäistä vapaa-aikaa voi olla yksinkertaisesti liikaa. Eikä yksinäinen vanhuus suurkaupungissa aina naurata.
6.
”Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä. Minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva”. (1 Moos. 2:18) Niin Jumala sanoi luotuaan Adamin. Adam ei yksinään ollut vielä se ihminen, jonka Jumala halusi luoda omaksi kuvakseen. Tarvittiin myös Eeva, jotta ihmisestä tuli kahtena yksi ja kokonainen ja sellaisena Kolmiyhteisen Jumalan kuva kahden erilaisen ihmisen yhdistävässä rakkaudessa toisiinsa ja heidän yhteisessä uskossaan Jumalaan.
Se on avioliiton syvin olemus tänäkin päivänä. Tässä synninalaisessa maailmassa se avautuu Kristuksessa: Hän on ikuinen, jumalallinen Sana ja Poikana Jumalan täydellinen kuva, mutta myös seurakunnan loputtomasti uskollinen Sulhanen ja Kirkon ihana Ylkä, joka antaa henkensä syntisen morsiamensa puolesta.
Avioliitto on totisesti suuri ja pyhä salaisuus. Silti se Jumalan sana, jonka mukaan ihmisen ei ole hyvä olla yksinänsä, koskee myös niitä, joille on annettu naimattomuuden armolahja, tai niitä, joiden avioliitto ei ole kestänyt. Se koskee kaikkia kaikissa elämänvaiheissa: lapsia, nuoria, aikuisia, miehiä ja naisia.
Kaikessa ainutlaatuisuudessa yksilöllisyydessämmekin me ihmiset kuulumme yhteen. Meidän yksilöllisyytemme elää ja on olemassa vain yhdistävässä suhteessa toisiin yksilöihin.
Onhan sitä paitsi meidän „yksilöllisyytemmekin“ usein kovin samanlaista kuin toisten „yksilöllisyys“. Tiedämme tämän kaupan ja mainosten maailmasta: meitä esimerkiksi houkutellaan ostamaan „yksilöllisiä“ vaatteita, joita on myyty jo miljoonia ja aina kulloisenkin muodin mukaisesti.
Ollaan „yksilöllisiä“ ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Niin tärkeää meille on yksilöinäkin yhteys toisiin ihmisiin. Meille on tärkeää „kuulua laumaan“.
Silti en ainakaan itse haluaisi olla mikään „laumasielu“. Olen koko ikäni opetellut uimaan vastavirtaan ja ajattelemaan eri tavalla kuin muut. Niin on kristityn usein tehtävä.
Silti silloinkin olen suhteessa toisiin „lauman“ jäseniin. Vaikka määrittelisin itseni oman erilaisuuteni kautta osana ihmisten yhteisöä, silti pohjimmiltani tiedän, etten selviäisi yksin, vaikka olisin kuinka itsenäinen ajattelija. Olenkin aina etsinyt yhteisöä, joka kestää erilaisuuttani, jopa oikkujani ja kummallisuuksiani ja ainaista vastaan väittämistä. Siitähän ne vanhat kaveritkin näyttävät minut yhä tuntevan, kuten juuri kuulin.
7.
Ei ihminen selviä yksin tämän elämän haasteista. Vaikea on myöskään päästä omin päin taivaaseen. Oikeastaan se on mahdotonta.
Kadotukseen sen sijaan pääsee helposti myös yksin. Voi elää rauhassa ja kenenkään häiritsemättä. Ei tarvitse tehdä mitään. Voi olla auttamatta koskaan ketään. Voi elää saamatta itse koskaan apua. Helvetissä sitten vain jatkuu ja jatkuu se loputon, lohduton, pohjaton yksinäisyys, jota jo tässä ajassa kokeiltiin.
Taivas sen sijan on – sekin loputonta ja iäisesti riittävää ja kaiken kaipauksen täyttävää – yhteyttä Jumalaan Kristuksessa ja Pyhän Hengen täyteydessä, mutta myös toisiin pelastettuihin osana sitä „yhtä laumaa“, jolla on „yksi Paimen“. Ja sekin, iankaikkinen elämä, alkaa jo täällä, maitten päällä, ja jatkuu iäti taivaassa. Se alkaa jo täällä armahdetun syntisen yhteytenä Jumalaan Kristuksen tähden ja Hänessä, mutta myös yhteytenä toisiin armahdettuihin syntisiin, toisiin kristittyihin. Se on jo tässä ajassa jäsenyyttä pienten karitsaisten laumassa, joka kuulee Hyvän Paimenen äänen ja seuraa Häntä, yhdessä, ei yksinään eikä kukin erikseen matkaa tehden.
8.
Tämä kuva laumasta ja Paimenesta, on se, jonka Herra Jeesus maalaa eteemme tämän päivän evankeliumissa ja siihen liittyvissä vertauksissa. Hän ei kuvaa meitä viisaina eikä vahvoina yksilöinä, jotka omin päin puskevat tiensä katajikkojen ja villiruusupensaiden läpi tai jotka oman järkensä avulla ja korkean moraalinsa kantamina löytävät kukin itsekseen sekä hyvät laitumet täällä että täältä myös tien taivaaseen.
Päinvastoin: Herra Jeesus kuvaa meitä laumaeläiminä, joiden yksinjääminen on hengenvaarallista.
Modernissa yhteiskunnassamme voi maallisesta elämästä vielä jotenkin selvitä omin päin, jos unohtaa, että alle on koko ajan levitetty yhteisön ylläpitämä turvaverkko. Joskus se on tiuhempi, joskus siinä on suuremmat silmät. Aina se on kuitenkin sellainen, jota ilman yksinäinen kuolisi myös kaupungin erämaahan.
Jumalan lapsen hengellinen turvaverkko puolestaan on se pyhä Kirkko, johon jokainen kristitty kuuluu tai johon hänen olisi kuuluttava – eikä vain teoriassa, vaan myös ja ennen kaikkea käytännössä. Eihän Kirkko ole vain nimiä yhteiskunnallisesti tunnustetun julkisoikeudellisen yhteisön jäsenluetteloissa. Varsinaisesti se on „Herralle kuuluva seurakunta“ eli Jumalan lampaiden, pienten karitsaisten lauma, joka kuulee Herran Jeesuksen ääntä ja seuraa Häntä ja saa syödä mehevillä niityillä ja juoda kirkasvetisistä puroista ja joka pääsee lopulta perille.
9.
Toisinkin voi käydä. Jos tosin virallisesti kuulumme siihen joukkoon, jonka ainakin pitäisi kuunnella Jeesuksen ääntä ja seurata häntä, mutta todellisessa elämässä seuraamme enemmän omaa järkeämme tai omia halujamme kuin Jeesusta tai jos luotamme enemmän omaan hengelliseen voimaamme kuin Pyhään Henkeen, meille voi käydä hullusti. Jos lähdemme oman voimamme tunnossa omille teillemme ja jättäydymme syrjään Jumalan laumasta, joudumme susien, mutta myös väärien paimenten armoille, vaikka olisimme kuinka hyviä ja viisaita ihmisiä – siitä sitten puhumattakaan, että meitä ohjaisi vain välitön tarve saada seurauksia ja perusteita pohtimatta itsellemme heti kaikki se, mikä näyttää maistuvan hyvältä.
Menköön lauma menojaan! Minä jään yksinäni syömään tähän tätä herkullista ruohoa niin kauan, ettei korttakaan enää mahdu mahaan! Mutta kun pimeä tulee, huomaan olevani yksin ja eksyksissä.
Ja sitä se susi juuri toivoi. Mikään ei sovi sille sen paremmin, kuin että lauma ei pysykään koossa, vaan että yksi jos toinenkin lampaista jättäytyy ehkä vain silkkaa mukavuudenhaluaan entiselle lepopaikalle silloin, kun Hyvä Paimen johdattaisi laumaa jo eteenpäin. Mitäpä se susi enemmän toivoisi, kun että mahdollisimman moni lauman jäsen lähtisi yksin etsimään itselleen omasta mielestään parempaa ruokapaikkaa kuin se, minkä Hyvä Paimen sille osoittaa. Kun sitten ehtoo on maissa ja pimeä laskeutuu oudon maiseman ylle ja susien ulvonta alkaa kuulua, laumasta jälkeen jäänyt tai omilla retkillään siitä eksynyt on todella nyt vain omassa varassaan ilman lauman ja sen Paimenen antamaa suojaa.
10.
Olen kerran kohdannut pimeällä, yksinäisellä metsätiellä suden. Ainakin melko varmasti se oli susi. Ja vaikken ollutkaan yksin ja vaikka yksinäinen susi ei hevin käy ihmisen kimppuun, en haluaisi uudelleen kokea sitä kohtaamista. Melkein vieläkin juoksevat kylmät väreet selkäpiitäni pitkin, kun ajattelen sitä.
Jos olisin ollut siinä tilanteessa yksinäinen lammas, minua ei luultavasti olisi tässä saarnaamassa susista. Sutta eivät lampaan vastalauseet eivätkä vetoomukset pahemmin kiinnosta. Lampaan ylpeä sydän ja sen pikku aivojen viisaatkin aatokset ovat sudelle vain pelkkää ruokaa. Sinne menee karitsa suden suuhun. Niin aukeaa myös kadotus sille, joka luuli yksinään ja omin voimin pääsevänsä taivaaseen.
11.
Sen tähden yksin jääneen pitääkin alkaa ihan hirmuisesti huutaa apua huomatessaan tyhmyyttään jääneensä laumasta jälkeen herkullisen ruohotupsun liikaa houkutellessa tai pelkkää omapäisyyttään lauman mentyä jo eteenpäin. Pitää alkaa huutaa ihan hirmuisesti apuun sitä Hyvää Paimenta, joka ei ole sinua unohtanut. Hän kuulee huutosi, johdattaa yhdeksänkymmentä yhdeksän lammastaan yöksi turvaan ja lähtee susista piittaamatta etsimään kadonnutta lammastaan. Löydettyään sinut Hän ottaa sinut harteilleen ja kantaa sinut hellästi takaisin lauman suojiin.
Se kuulostaa helpolta. Todellisuudessa se on kaikkea muuta. Susi jo mainittiinkin. Nähdessään suden hyökkäämässä suojattoman lampaan kimppuun Hyvä Paimen ei aikaile, vaan syöksyy lampaan ja suden väliin. Susi puree nyt Paimenta kaikin voimin, ja Paimen näyttää itse joutuvan suden saaliiksi. Taistelu kestää kolme päivää. Lopulta kuolleelta näyttävä Paimen nousee haudasta murskaten suden pään sillä samalla kantapäällä, johon susi Häntä ensimmäiseksi puri.
Sen tähden Hyvällä Paimenella, joka kantaa sinua harteillaan, on lävistetyt kädet ja vaatteet veressä. Mutta mikään vaiva, mikään kärsimys ei ole Hänelle liikaa, jos Hän voi sillä tavoin pelastaa edes yhden syntisen perkeleen kynsistä ja temmata hänet suden suusta ja tuoda takaisin siihen joukkoon, joka tekee tietä taivaaseen, sinne, missä kukaan ei enää koskaan enää eksy eikä jää laumasta jälkeen ja jossa sutta ei enää ole.
12.
Mutta mitäs, jos koko lauma eksyy? Sillä me olemme laumasieluja, halusimme sitä tai emme. Emme jaksa tehdä yksin matkaa taivaaseen. Voi kuitenkin käydä niin, että lähdemme porukalla väärien paimenten perään. Yksin ehkä epäröisimme, mutta kun niin moni ympärillämme on sitä mieltä, että „tässäpä on hyvä tyyppi ja hienot opit“, annamme periksi ja innostumme toisten innostuksesta.
Sillä susi ei aina tule luoksemme sutena laumaa syömään, vaan pukeutuu itsekin lampaaksi. Tai ehkä pitäisi sanoa, että susi tekeytyy ensin lampaaksi ja sitten vielä pukee lampaanpukunsa päälle alban ja stolan ja kasukan ja sanoo olevansa oikea paimen, jonka kanssa matka on hauska ja helppo ja jonka seurassa voi tuntea itsensä vahvaksi ja arvostetuksi. Väärä paimen osaa olla myös sopivalla tavalla vakava ja puhua oikealta kuulostavista asioista. Se voi jopa vaatia „verta, hikeä ja kyyneleitä“, niin kuin entinen Englannin pääministeri toisen maailmansodan haasteen edessä.
Silti väärä paimen on väärä paimen. Sen tuntee siitä, että kun lauma joutuu pulaan, niin kuin se varmasti joutuu, paimenesta ei olekaan apua. Se kyllä sutena syö laumaa tai ainakin nauttii sen kuormasta. Väärä paimen voi hyvin ja on pulska poika.
Kun kuitenkin sudet oikein kunnolla ja kaikkia metsästystaiteen sääntöjä noudattaen käyvät lauman kimppuun, käy ilmi, että pulska palkkapaimen kaitsee vain omaa vatsaansa. Kun lauma joutuu vaaraan, väärä paimen ottaa jalat alleen ja juoksee puuskuttaen tiehensä.
Ei häntä sitten enää nähdäkään. Ei hän lähde etsimään kadonneita louhikoista eikä tiheiköistä. Ei häntä nähdä verissäpäin taistelemassa lauman puolesta eikä verisin vaattein kantamassa kadonneita turvaan.
13.
Sellaisia ovat kaikki itsetehdyt messiaat ja pelastajat, uskonnolliset johtajat ja gurut. Mutta ei tässä puhuta vain Hyvästä Paimenesta ja noista vääristä paimenista, vaan myös meistä, meidän Herramme kutsumista kristillisen seurakunnan paimenista. Tässä puhutaan myös alipaimenista, meistä, jotka olemme Korkeimmalla Paimenella töissä ja joiden tehtävänä on kaita Hänen nimissään meille uskottua laumaa.
Jumala siis suokoon, etten minä, joka tässä teille saarnaan, olisi sellainen palkkapaimen, joka ei välitä laumasta. Koen nimittäin usein olevani enemmänkin heikoista heikoin lammas kuin väkevä taistelija ja laumaa suojeleva sankari. Koen, että minua pitäisi jonkun kantaa. Koen, etteivät omat hartiani kestä kuin korkeintaan oman painonsa.
14.
Mitä siis tehdä, jos paimenkin on vain lammas ja lampaaksikin vielä heikommasta päästä? Sillä niin asia on. Minäkin olen seurakunnan pastorina myös vain yksi lammas laumassa, johon kaikki kastetut on kutsuttu ja johdatettu ja johon kaikki uskovat kuuluvat. Eikä minusta ole omin, lampaan vähäisin voimin, kaitsemaan laumaa eikä pelastamaan sitä suden suusta.
Mutta ei minun myöskään tarvitse. Siihen pystyy vain Ylipaimen itse. Siihen pystyy vain Herra Jeesus. Vain Hän voi kaita laumaa ja pelastaa sen suden suusta. Vain Hän voi myös varjella sitä vääriltä paimenilta.
Ja Hän tekee sen. Hän tekee sen yhä sanallaan ja sakramenteillaan. Niissä Hän tuo täytetyn työnsä kaikki hedelmät meidän nautittaviksemme ja meidän suojaksemme syntiä, perkelettä ja maailmaa vastaan. Hän on jo taistellut sotansa suurta sutta vastaan ja voittanut sen. Hän on jo itse koonnut laumansa. Itse Hän sitä edelleen myös kokoaa, johtaa, hoitaa ja varjelee.
15.
Minä ja muut papit olemme todella vain lampaita, joille on uskottu apupaimenen virka. Omassa varassani juoksisin suuren pelon vallassa pienintäkin risahdusta pakoon. Herran Jeesuksen voimassa saatan kuitenkin ainakin joskus seistä lujana, kun se on tarpeen. Hänen Henkensä avulla saatan ehkä joskus kantaa ainakin pienen matkaa jotakuta väsynyttä lauman jäsentä eteenpäin matkalla kohti taivasta. Jumala sen antakoon!
Mutta lopulta kaiken tekee Henkensä kautta Hän, jota minun on määrä edustaa virassani. Eikä Hän jätä minua eikä kaltaisiani yksin huseeraamaan, niin kuin parhaiten taidamme. Hän on paikan päällä, kun apupaimen toimii Ylipaimenensa nimissä ja valtuutuksella. Herra Jeesus on itse todellisesti läsnä ja toimii myös minun, heikon palvelijansa kautta, kun Hänen sanaansa julistetaan ja Hänen sakramenttinsa toimitetaan ja jaetaan.
16.
Sen tähden: pysy laumassa, jolla on se rakenne, jonka Herra on itse kutsunut kokoon! Pystä laumassa, jolle Hän on antanut myös muodon ja hahmon! Pysy laumassa, joka on annettu Jeesuksen itsensä perustaman apostolinviran ja apostolisen järjestyksen mukaan valittujen paimenten hoitoon!
Muista kuitenkin myös tarkkaan kuunnella, mitä paimenviran hoitajat saarnaavat. Katso, kuinka he toimittavat pyhät sakramentit!
Jos kuulet paimenten puhuvan jotakin muuta kuin sitä, mitä Ylipaimen itse opettaa ja käskee heidän puhua, voi olla, että oikeiden vaatteiden sisällä ei olekaan lammas, vaan susi tai väärä profeetta tai vain itseään hoitava ja kuulijoiden korvasyyhyyn saarnaava palkkapaimen. Jos sen sijaan kuulet heikon, jopa monessa lankeavan paimenen kaikesta huolimatta saarnaavan puhdasta Jumalan sanaa ja toimittavan Herran Jeesuksen asetuksen mukaisesti pyhät sakramentit ja jos kuulet toisten lampaiden tunnustavan ääneen uskonsa heidän kuljettuaan kasteen ahtaasta portista sisälle laumaan ja heidän astuessaan ehtoollisen laitumelle ripin matalan ovenkamanan alle päänsä taivuttaen – silloin olet siinä laumassa, joka on menossa oikeaan suuntaan ja pääsee viimein perille.
Siinä laumassa et ole yksinäisenäkään yksin. Amen.