Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Jeesus Kristus on maailman valo. Hän itse todistaa itsestään sanomalla, että se, joka tätä valoa seuraa, ei vaella pimeässä. Valo antaa seuraajalleen elämän valon. Sen vastaanottaminen merkitsee tarkoituksen löytymistä varjojen maailmassa. Se poistaa syyllisyyden ja häpeän ja antaa toivon. Sen kajastus kohoaa uudesta maailmasta, jonne valo suuntaa katseet. Varjot väistyvät sen valon tieltä, joka on Kristuksen seuraamisen tie.
Valo, joka valaisee kaiken ja muuttaa kaiken, on kertakaikkisen muutoksen ilmaus. Syvimmältään on kysymys Jumalan puuttumisesta koko maailman kohtaloon. Hän lähetti Poikansa keskellemme, jotta saisimme osallisuuden taivaan valosta. Rovaniemen lähetysjuhlassa taannoin puhunut edeltäjäni L.P. Tapaninen muistutti juhlakansaa, mutta myös oman aikamme lähetyskeskustelun kannalta meitäkin, Jumalan teon radikaalisuudesta, kun hän totesi: ”Jumala ei kysynyt meidän tahtoamme, kun hän lähetti Poikansa pelastamaan meidät.” Lähetys on siis kirkon imperatiivi, asia, joka kuuluu sen ytimeen. Kristus-valo siis yksinkertaisesti tuli, jotta me saisimme tuntea pelastuksen. Se oli rakastavan Taivaallisen Isän kertakaikkinen suunnitelma. Hän aloitti mission, lähetyksen, Pojassaan ja teollaan Hän myös muistutti siitä, että pelastus on yksin Jumalasta. Kun Jumala puhuu, tulee valo ja varjot väistyvät. Kerran Jumala loi Pojassaan koko maailman ja tuli valo. Samalla tavalla Kristus-valo synnyttää uuden elämän niissä, jotka sen tahtovat vastaanottaa.
Kutsu Jumalan valtakuntaan on liikkeellä, kunnes Kristus tulee. Kun Jumalan Henki koskettaa, se merkitsee myös radikaalia ratkaisua. Valo ei voi valaista puolinaisesti. Päivän evankeliumi nostaa esiin kolme näköalaa, mitä tämä kutsu tarkoittaa. Kohtaamme miehen, joka on valmis seuraamaan Jeesusta, minne ikinä tämä meneekin. Mies oli Jumalan koskettama ja tahtoi antaa elämänsä Kristuksen seuraamiseen ja sen tuomiin haasteisiin. Arvoituksellisella vastauksellaan ketun luolista ja taivaan lintujen pesästä Jeesus tuntui testaavan miehen tahtoa seuraamiseen. Ihmisen Pojalla ei ole paikkaa, missä päänsä kallistaisi. Olisiko Herramme tahtonut muistuttaa, että kristityn on oltava valmiina vastaamaan aina ja kaikkialla uskoa koskeviin kysymyksiin. Joka on saanut kutsun Kristuksen seuraamiseen, ei voi piiloutua. Valon tulee olla liikkeellä.
Toinen Herramme opetus seuraamisesta tänään kätkee sisäänsä muistutuksen, ettei evankeliumin vieminen eteenpäin saa juuttua paikoilleen. Antakaa kuolleitten haudata kuolleensa, kuuluu Jeesuksen opetus. Sanojen takaa on erotettavissa turha vaivannäkö siellä, missä sanaa pelastuksesta ei tahdota ottaa vastaan tai se on hylätty. Toisaalla Herramme muistuttaa: ”Missä teitä ei oteta vastaan, pudistakaa tomukin jaloistanne.” Kolmas päivän sanan opetus tuo eteemme Jeesuksen seuraamisen ehdottomuuden. Kun Jumalan Henki koskettaa ihmistä, on kuunneltava pelastuksen ääntä. Valon seuraaminen ei voi olla taaksepäin katsomista, hyvästien jättämistä ensin omalle taustayhteisölle, empimistä tai kaupankäyntiä Jumalan kanssa, josko ensin voisin toimittaa tärkeinä pitämiäni toimia. Kukaan ei voi olla melkein kristitty. On annettava koko sydän Jumalan käyttöön.
Rovaniemen lähetysjuhlien tunnus ”Valo varjot hajottaa” on tänään lupaus meille kaikille. Saamme luottaa siihen, että Kristus-valo valaisee myös meidän sielumme ja kutsuu meidät ihmisten rinnalle viemään eteenpäin Kristuksen lähetystehtävää. Tämä tehtävä ei enää jäsenny vain kaukaisten lähimmäisten kautta, vaan lähetystyö alkaa yhteiskunnassamme jo kotiovelta. Keskuuteemme muuttaneet ystävät eri puolilta maailmaa muodostavat kanssamme yhteisön, jossa meillä on etuoikeutemme olla kätkemättä sitä valoa, josta itse olemme tulleet osallisiksi. Samalla meidän on pysähdyttävä sen tosiasian kanssa, että uskostamme etääntyneitä on kanssamme laajeneva joukko. Myös heidän rinnallaan on keskeistä osoittaa valon suunta.
Kotiovelta avautuvasta lähetystehtävästä tulin itse vahvasti muistutetuksi, kun vähää ennen lähetysjuhliamme lähdin Oulun piispantalon pihalta matkaan. Olin juuri sulkemassa porttia, kun kadulta tuli luokseni yllättäen nuorehko mies, jonka arvelin olevan kotoisin Aasiasta. Hän esitti ystävällisesti kysymyksen, onko paikka, mistä lähdin kirkko. Vastasin, että ei, mutta paikka on hiippakunnan keskus. Mies esitti vastakysymyksen: Mikä sitten on hiippakunta? Sanoin, että se on alue, jota piispa johtaa. Edelleen mies kysyy: Mikä on sitten piispa? Yritin vastata sanomalla: Hän on hengellinen johtaja. Mikä sitten on hengellinen johtaja kuuluivat vielä kaukaisen lähimmäiseni sanat. Sen pitemmälle keskustelu ei sillä kertaa johtanut. Portti oli suljettava ja lähdettävä eteenpäin. Tuokio oli kuitenkin kuin annettu – ei vain minulle, vaan kenties meille kaikille.
Ihmisten kysymykset odottavat valon tuojia. Usein pohdinnat ovat kätkettyjä, syvällä ja kipeitäkin. Niiden keskelle voi yllättäenkin tulla, kuten myös vastikään, kun avasin tutuksi tulleessa kirkossa virsikirjan ja havaitsin sen nimilehdelle kirjoitetun rukouksen: ”Jeesus auta!” Tunsin, että minulle tuntematon lähimmäinen tahtoi näin tuoda hätänsä Kristukselle ja yhdessä huokaista Herran puoleen. Jostain nuoruudestani tulevatkin mieleen Lasse Mårtensonin messun sanat: ”Kuka meille valon voisi kirkastaa, joka teitä johdattaa?” Ja vastauksenkin voin palauttaa mieleen: Jumala voi kaiken uudistaa, Jumala voi kaiken parantaa. Hän on valon lähde.”
Valo matkaa eteenpäin. Tässä messussa saamme olla siunaten saattamassa matkaan lähettiä ja hänen läheisiään, joiden kotiovi on avautunut koko maailmaan. Se sana, jonka Jeesus sanoi ensimmäisille lähetystyön tekijöille seuraa tänään teitä, jotka lähdette kauas: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Sama lupaus koskee meitä jokaista, jotka tahdomme jättäytyä Jumalan käsiin hänen seuraajinaan ja työtovereinaan.