Mykkyyden henki on paha henki. En nyt puhu mistään henkiolennoista, enkä sellaisista hahmoista, joita keskiaikainen mielikuvitus on tuottanut Rymättylän kirkon seinille. Puhun siitä, miten paha kätkeytyy vaikenemiseen ja miten tuhoisaa ja elämää kahlehtivaa puhumattomuus voi olla. Että juuri mykässä sanotaan olevan paha henki, kertoo sellaisesta pahasta, joka on totta.
Arkikokemus kertoo, mitä puhumattomuus voi merkitä perheessä ja niissä ihmissuhteissa, jotka ovat lähimmät. Jos vaikeista asioista ei puhuta, ne alkavat kasvaa mielessä, niihin kertyy pelkoja, epäluuloja ja kuvitelmia. Ihmisten välille kasvaa vaikenemisen muuri, jonka takana kukin on hyvin yksin. Mykkyyden henki on paha.
Piispantarkastuksen aikana olemme keskustelleet lasten pahoinvoinnista. Pahalle ololle ei löydy sanoja tai selitystä, eikä lapsi sitä osaa kertoa, se saattaa tulla esiin vetäytymisenä, levottomuutena tai kyltymättömänä huomion tarpeena. Mitä kaikkea ne kätkevät taakseen? Yhtä lailla voi ajatella vanhempien vaikeutta puhua lastensa ongelmista. Siinä voi olla paljon häpeää, epäonnistumisen kokemusta ja epätietoisuutta siitä, mistä on kysymys. Ja niin kauan kun asioista ei osata, voida tai uskalleta puhua, jäädään yksin ja kannetaan vaieten kasvavia taakkoja.
Kaikkein raskaimmat kokemukset ovat usein sellaisia, joille kenen tahansa on vaikea löytää sanoja. Ajattelen väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja alistamista, joitten tuhoisia jälkiä ihminen voi kantaa sisällään vuosikymmenet. Sellaista pahuutta ympäröi vaikenemisen kehä, se on niin kipeää, niin käsittämätöntä, ettei sille ole sanoja. Mykkyys, vaikeneminen ja puhumattomuus voi kätkeä taakseen äärimmäistä pahuutta.
Kuka tahansa voi oman elämänsä ja sisimpänsä kanssa olla kovin yksin. Ei osaa tai uskalla pukea sanoiksi sitä, mikä on itselle totta, omat sanat voivat tuntua liian karkeilta ja arkisilta, tai koko mieli niin sekavalta ja ristiriitaiselta, ettei rohkene puhua, koska pelkää ettei tule ymmärretyksi.
Mykkyyden ja vaikenemisen henki vaikuttaa monin tavoin ja kahlehtii ja tukahduttaa elämää.
Evankeliumissa Jeesus ajoi miehestä mykkyyden hengen. Mykkä alkoi puhua. Mitä siitä seurasi? Siitä seurasi yksinkertaisesti, että hän sai yhteyden toisiin ihmisiin. Hänen sisäinen yksinäisyytensä murtui. Tapahtumassa toistuu se, mistä Luukkaan evankeliumi usein kertoo: ulkopuolelle jäänyt pääsee osalliseksi, väheksytty tai yksinäinen löytää paikkansa.
Jeesus itse totesi, että siinä kyse oli yksinkertaisesti siitä, että Jumalan valtakunta oli tullut ihmisten luokse. Jumalan valtakunta ei ole vaikenemisen, yksinäisyyden ja mykkyyden valtakunta, se on valtakunta, jossa ihminen saa yhteyden toiseen ja jossa elämää tukahduttavat ja vaientavat voimat kirpoavat.
Sellaista tapahtuu, mykkyyden paha henki väistyy, enkä tarkoita parantamiskokouksia, vaan paljon arkisempaa. Kun puhumattomuus läheisten kanssa hellittää, kun vaikeita asioita voidaan sanoa ääneen, se on vapauttavaa. Kun sisällä olevia kauan vaiettuja kokemuksia saa puretuksi; löytyy joku johon voi luottaa ja joka jaksaa kuulla hapuilevaa ja epävarmaa yritystä löytää sanoja sille mikä sisällä on ja joka ottaa todesta sen, mikä itselle on totta. Joskus siinä tarvitaan ammattiosaamista. Rikkinäisyyttä sisällään kantavien lasten osalta on kyse siitä, löytyykö riittävästi sellaisia mielenterveyspalveluja, joissa tämä voi toteutua.
Kyse ei ole vain ammattilaisista, vaan siitä, mitä ihmisten kesken tapahtuu. Tarvitaan herkkyyttä ja luottamusta ja paljon kärsivällisyyttä, myös rohkeutta, jotta mykkyyden henki väistyy. Sellaista ei voi pakottaa eikä velvoittaa, toisen sisimpään ei voi tunkeutua, jokaisella on oikeus sellaiseen jota kantaa vain hiljaa sisällään. Mutta kun vaiettu tulee puhumisen piiriin, elämää kahlehtivat ja tukahduttavat voimat murtuvat; ihminen voi tuntea olevansa syvällä tavalla hyväksytty ja armahdettu.
Kaikkea ei tarvitse pukea sanoiksi. On myös hyvää hiljaisuutta, kuten tämän kirkon hiljaisuus, Tämä kirkko kantaa paljon ihmisten kokemusta ja uskon perinnön moninaisuutta; sitä puetaan sanoiksi joka pyhä, mutta kaikkea ei voi pukea sanoiksi; voi vain olla hiljaa ja polvistua ehtoollispöytään tietäen. että Kristus tietää senkin mille ei ole sanoja. Jumalanpalvelus ei ole puhumaan pakottava, tämä on sitä varten, että sisimpään ei pääsisi kasvamaan mykkyyden paha henki. Jumalan valtakunta on tullut luoksenne.
Kun Jeesus ajoi pahan hengen mykästä, paikalla oli niitä, jotka näyttivät, mitä puheella myös voi tehdä. Puheella voi peittää, haavoittaa ja rikkoa paljon. Nuo ihmiset ryhtyivät syyttämään Jeesusta. He kysyivät valtuuksia ja epäilivät, olivatko perusteet, joilla Jeesus ihmisen vapautti, oikeat. Heitä kiinnostivat periaatteet ja se mikä oli sopivaa. He uskoivat omaavansa oikean uskon; maailma oli heille ulkopuolisten henkiolentojen maailma, josta he itse eivät ottaneet vastuuta. Heitä ei kiinnostanut mykkä mies ja se, pääsikö tämä yhteyteen toisten kanssa ja löysikö sanoja elämälleen.
Juuri sellaisessa varman uskon ilmapiirissä ihminen herkästi vetäytyy, suojautuu, jää yksin ja tuntee, ettei tule hyväksityksi. Ihminen jää mykkyyden hengen valtaan.
Jeesus reagoi kärkkäästi. Hän asettui puolustamaan. Hän ei oikeastaan puolustanut itseään, hän puolusti tuota mykkää miestä ja hänen oikeuttaan yhteyteen toisten kanssa ja omiin sanoihin. Hänen puolustuksensa on selkeä ja vahva. Kun toiset puhuvat henkiolennoista, hän siirtää vastuun noille ihmisille itselleen: teistä on kysymys, siitä, minkä puolesta te toimitte. Ja viime kädessä siinä, että ihminen löytää yhteyden, tulee kuulluksi ja hyväksytyksi, on kyse Jumalan valtakunnan lähelle tulemisesta, Jumalan rakastavan tahdon toteuttamisesta.