Opetuslapset seuraavat luottavasti ihailtua ja rakastettua opettajaansa, Mestariaan, veneeseen, mutta joutuvat sitten hädän hetkellä liki pakokauhun valtaan, kun tuo Mestari ei näytäkään huolehtivan heidän tarpeistaan. Jeesus hieman moitiskelee heidän epäuskoisuuttaan ja lamautunutta takertumistaan itseensä. Jeesus haluaa vapauttaa heidät toimimaan itsenäisesti luottaen siihen, että hän ei heitä hylkää elämän myrskyissäkään. Opettaja ei tule ikuisesti olemaan heidän luonaan, joten heidän tulee itse oppia elämään ja toimimaan Jumalaan luottaen ja lahjansa käyttöön pannen Jumalan armon avulla. Kuvaus voidaan nähdä osuvana kuvauksena meidän ihmisten yleisestä heikkoudesta ja epäuskosta, jonka keskellä meitä ei kaikesta huolimatta jätetä yksin. Sitä voitaneen pitää myös kasvatuksellisena kertomuksena, joka on suunnattu erityisesti nuorille ihmisille ja kristityille, jotka varttuvat kohti aikuisuutta ja itsenäisyyttä.
Varsinkin murrosikäisenä ihmisen mielessä elävät rinnakkain kaipaus yhtäältä turvalliseen lapsuuteen ja kodin antamaan turvaan sekä toisaalta halu irrottautua vanhoista turvallisista ympyröistä ja kokea uutta itsenäisesti ja yhdessä kavereiden kanssa. Siksi tuota ikää murrosiäksi kutsutaankin. Oma osuutensa koetusta kasvusta ja kehityksestä liittyy siihen epävarmuuteen ja haasteisiin, jotka liittyvät fyysisesti mieheksi ja naiseksi varttumiseen. Sana pubertas viittaa juuri puberteetti-ikäisen tulemiseen sukukypsäksi.
Eteen tulee monenlaisia haasteita, jotka liittyvät tasapainoiluun lasten, nuorten ja aikuisten maailman välillä. On hyvä, että rinnalla on paitsi omanikäisiä myös vanhempia ihmisiä, joiden kokemuksesta voi ammentaa joitakin osviittoja, vaikka itse meidän tulee kunkin lopulta elämäämme elää. Jos muutokset ovat uusia ja outoja nuorelle itselleen, myös vanhemmilla on kasvun paikka, kun oma tyttö tai poika alkaa aikuistua. On puolin ja toisin hieman tarkistettava rooleja, vaikka ei olekaan hyväksi hypätä roolista toiseen ennenaikaisesti. Aikuistuminen ei tapahdu yhdessä yössä. Rehellinen kohtaaminen on parasta kohtaamista. Itsensä ja mahdollisuuksiensa todellinen tunteminen vasta on todellista viisautta.
Ainakin täysi-ikäisyyden saavuttamiseen asti vanhemmalla on lakisääteistäkin vastuuta lapsestaan ja moraalista sekä rakkauteen pohjaavaa huolehtimisvelvoitetta senkin jälkeen. Lopulta osat yleensä osittain vaihtuvat ja lasten tehtävä on yhdessä valtion ja kunnan sekä muiden toimijoiden, kuten seurakunnan kanssa, pitää huolta ikääntyvistä vanhemmista.
Tässä kaikessa kasvussa ja kehityksessä yksi keskeinen osa-alue, eikä vain osa-alue vaan kristillisen uskon näkökulmasta kaiken perusta, on suhde taivaan ja maan Luojaan, elämän lahjan antajaan sekä siihen, mitä Kolmiyhteinen Jumala on meidän hyväksemme tehnyt, jotta elämä olisi hyvällä ja kestävällä tolalla niin ajallista kuin iankaikkistakin elämää ajatellen.
Päivän evankeliumi tarjoaa näkymän elämään paitsi ääritilanteissa myös keskellä tavallista arkea. Se, mitä ajanlaskumme alussa on kirjoitettu, sisältää sattuvaa sanomaa myös tähän päivään. Sanottua voidaan soveltaa myös rippikouluun. Kertomus on alusta asti ollut saarnaa vielä suhteellisen nuorelle kristilliselle seurakunnalle, joka etsi identiteettiään epävarmoissa olosuhteissa tilanteessa, jossa uudet kristittyjen vainot saattoivat puhjeta milloin tahansa. Rippikouluryhmässä on kyse ikään kuin pienestä seurakunnasta, joka konfirmoitaessa ilmaisee tahtovansa elää Kristusta seuraten Jumalan armon avulla tietämättä vielä tarkalleen, mihin elämä kuljettaa.
Ensimmäisille lukijoille, jotka tunsivat hyvin myös Vanhan testamentin, tuli kerrotusta tilanteesta mieleen varmasti myös kertomus huvittavan säälittävästä profeetasta nimeltä Joona. Tämä profeettahan lähti pakomatkalle, kun hänen piti lähteä julistamaan katumussaarnaa Niiniven kaupungin ihmisille. Matkalla laiva joutui myrskyyn ja päädyttiin lopulta siihen, että Joona oli tähän syypää paettuaan Jumalan antamaa tehtävää. Tilanteen laukaisemiseksi profeetta hyppäsi mereen ja joutui kolmeksi vuorokaudeksi valaan vatsaan, kuten sitten Jeesus tuli haudatuksi kolmeksi päiväksi. Jeesus on enemmän kuin Joona, koska hän pystyi kuin pystyikin nopealiikkeisesti myrskyävän Gennesaretinjärven ärjyvät aallot tyynnyttämään.
Matteuksen evankeliumissa käytetään myrskystä tällä kohtaa kreikan kielen sanaa ”seismos”, joka on tuttu ilmaus seismisten ilmiöiden, kuten maanjäristysten ja vaikkapa tsunamin synnyttäneen merenpohjajäristyksen yhteydestä. Sana korostaa sitä, että opetuslapset ovat keskellä elämän myrskyä. Samaa sanaa ”seismos” käytetään Matteuksen evankeliumissa toistamiseenkin: Jeesuksen kuolinhetkellä maa järisee, mikä on yksi merkki siitä, että yleinen ylösnousemus alkaa. Maa vavahtelee myös enkelin laskeuduttua Jeesuksen haudalle pääsiäisaamuna Jeesuksen ylösnousemuksen viestintuojana. Kertomus on suunnattu kristityille, kirkkolaivassa oleville, maailman myrskyjen ja myös lopunajallisen aallokon keskellä navigoiville.
Opetuslapsia siis nuhdellaan vähäuskoisuudesta. Samaan tapaan nuhdeltiin myös Pietaria, joka vajosi meren aaltoihin ja Gennesaretin puutarhassa Jeesuksen kärsimyksen lähetessä nukkuvia oppilaita. Vahvauskoiseksi kehutaan vain roomalaista sadanpäämiestä, joka luotti siihen, että Jeesus parantaa hänen kotonaan tuskissaan makaavan halvaantuneen palvelijansa vain käskysanan lausumalla edes tulematta tämän katon alle. Vahvuus tässä mielessä on siis aina Jumalan voimaan luottamista. Tässäkin opetuslapset kyllä suuntaavat pyyntönsä Jeesukselle, eli uskovat, vaikka he ovat hädissään eivätkä kykene säilyttämään tyyntä luottamustaan. Näin meille useimmille taitaa käydä. Olennaista on kuitenkin se, että Auttaja on läsnä, vaikka siltä ei ensihätään tuntuisikaan.
Jo oppilaiden heti alkuun käyttämä puhuttelusana ”Herra” eli ”kyrios” on lyhyt uskontunnustus. He tunnustavat Jeesuksen olevan herra yli keisarien ja muiden mahtimiesten. Hän on Jumalan Poika. Seuraavaksi he muistuttavat siitä, että Jeesus tuli maailmaan ennen muuta pelastamaan sen. Tähän samaan avunpyyntöön ja uskontunnustukseen kristillinen seurakunta liittyy myös jokaisessa messussa laulaessaan Herra, armahda; Kristus, armahda sekä tämän jälkeen kunnia Jumalalle korkeuksissa. Kyrie ja gloria siis kuuluvat yhteen, kun vasta olemme matkalla paratiisiin, emme vielä perillä vaan toivossa eteenpäin matkaavia tai purjehtivia.
Rippikoulussa erilaiset ihmiset kohtaavat. Ketään ei pakoteta mihinkään, mutta rohkaistaan tutustumaan siihen uskoon, mihin meidät on kastettu ja kyselemään elämän tärkeitä kysymyksiä muutenkin etenkin siitä näkökulmasta, mikä on oikein ja mikä väärin ja mikä rakentaa elämää myös pitkällä tähtäimellä niin omalla kohdalla kuin yleensä. Myös vähäuskoisille ja etsijöille on tilaa. Tänäkään päivänä tuulen tyyntyminen on lopulta kiinni yksin Kristuksesta, ei veneilijän vakaumuksen vahvuudesta. Eväitä pyrimme kyllä antamaan ja oppimaan myös toinen toisiltamme.