25.11.2012 tuomiosunnuntai Matt. 25:31-46

”Kristuksen kuninkuuden sunnuntai”.
– Se on tämän tuomiosunnuntai toinen nimi.
– Kuinka erilainen sisältö onkaan tuossa nimessä:
”Kristuksen kuninkuuden sunnuntai”.

Ei tuomion näkökulma.
Ei syyllisyyden, rangaistuksen, kadotuksen näkökulma.
Ei, vaan huomio on siinä vallassa ja voimassa, joka on annettu
Kristuksen käsiin. Hän hallitsee aina ja ikuisesti:
”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä”.
– Tämä on tärkeä muistaa, kun ajattelemme tuota tuomion päivää.
– Silloin kaikki on Kristuksen käsissä. Kaikki.

Ihmiset ovat kyllä kehitelleet mitä kummallisempia teorioita siitä,
kuinka nuo viimeiset asiat tapahtuvat.
Väitetään, että tulee ylöstempaamisia, monia ylösnousemuksia, monia
tuomioita, tuhatvuotisia valtakuntia, saatanan kapina vielä kaiken jälkeen jne
– Mielikuvituksella ei tunnu olevan mitään rajoja.

Meille riittää se, mitä Raamattu yksinkertaisesti ja yksiselitteisesti
opettaa. Niin, mitä se opettaa?

Se opettaa, että tulee monenlaisia synnytystuskia,
kun Kristus on ottamassa näkyvän kuninkuuden.
Näitä synnytystuskia ovat sodat, nälänhädät, maanjäristykset, uskonvainot, laittomuuden lisääntyminen, rakkauden kylmeneminen.
Samanaikaisesti näiden synnytystuskien kanssa tapahtuu kuitenkin
päinvastainen liike: Kristuksen evankeliumi tekee pelastavaa työtään.
Se kutsuu ja kokoaa ihmisiä Hänen valtakuntaansa kasteen ja uskon kautta.
Evankeliointi ja lähetystyö viedään loppuun.

Tulee suuri ahdinko, jollaista ei ole ollut maailman luomisesta lähtien.
Ihmiskunnan koko elämä on uhattuna.
Kristuksen omien vuoksi Jumala kuitenkin lyhentää nuo ahdingon päivät.

Huomatkaa, että me uskovatkin tulemme olemaan täällä maan päällä
ahdingon ajassa, mutta kuitenkin Kristuksen hyvässä turvassa.

***

Sitten tulee loppu.
Evankeliumi on julistettu kaikille luoduille.
Jumalan kärsivällisyys langennutta luomakuntaa kohtaan päättyy.

Mitä silloin tapahtuu?
Jeesus tulee takaisin!

Se tapahtuu yllättäen, kuin salama kirkkaalla taivaalla.
Ihmisen Pojan merkki ilmestyy taivaalle.
Kaikki näkevät Kristuksen tulevan kuninkaana suuressa voimassaan
ja kirkkaudessaan.

Meidän on mahdoton edes kuvitella tuota päivää.
Se on jotain niin suurta ja mahtavaa, etteivät mitkään sanat pysty
sitä kuvailemaan.
Hirvittävän ahdistuksen ja kuolemanvaaran keskellä Jumalan viheltää
pelin poikki. Nyt riittää! Ei enää.
Ahdingon aika on päättynyt.
Mutta myös armon aika on päättynyt.
– Jäljellä on enää yhteenveto, maailmanhistorian tilinpäätös, tilinteko.

Siksi Jeesus sanoo, että kun hän palaa takaisin,
hän lähettää suuren torven soidessa enkelinsä kokoaman kaikkialta,
maan ääristä saakka ne, jotka hän on valinnut.

Se on suuri paluu.
Niin kuin Israelin kansaa on koottu omaan maahansa kaikkialta
maailmasta, niin kootaan aikojen lopulla kaikki Kristukseen uskovat
Vapahtajan luo. Hänen turvaansa.
Silloin me emme enää ole kaukana ja erossa.
Vaan näemme kasvoista kasvoihin rakkaan Mestarimme.
Eikä tuo yhteys enää koskaan voi katketa.
Me saamme olla aina ja ikuisesti Hänen kanssaan.

Sitä meille merkitsee maailmanloppu ja Kristuksen paluu.

Mutta kuinka viimeinen tuomio sijoittuu tähän kuvioon.
Senkin Raamattu kyllä selvästi meille kertoo.

”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä
kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.
Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset
toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista”.

Milloin tämä jaottelu siis tapahtuu?
Kun Ihmisen Poika, Jeesus, tulee takaisin. Hän tulee ja istuu.
Kristuksen paluuta seuraa heti yleinen ylösnousemus ja
kaikkien elävien kokoaminen suureen tilintekoon.
Uskovat kootaan Hänen luokseen,
niin kuin rakkaat lampaat Hyvän Paimenen luokse.
Vuohet sen sijaan ajetaan sinne väkisin,
niin kuin vieraan paimenen vastahakoinen lauma.

Joko on siis jo tapahtunut ennen Kristuksen paluuta.
Ihmiset tulevat Suuren valkean valtaistuimen eteen jo valmiiksi
kahtena erillisenä joukkona.
Jo tässä armon ajassa oli olemassa kaksi kansaa, kaksi valtakuntaa
– Jumalan ja saatanan – vaikka me emme sitä silmillämme nähneet.

Hyvä siemen ja rikkavilja eli luste kasvoivat maailman pellossa
rinta rinnan. Niitä ei voinut erottaa toisistaan.
Jeesus sanoo, että hyvä siemen ovat ”valtakunnan lapset” ja
luste tarkoittaa ”pahan lapsia”, saatanan lapsia.

Vasta tuomiopäivä tekee näkyväksi tämän hengellisen eron.
Siihen saakka me elämme täällä sikin sokin.

Mutta juuri siksi pitää Jumalan sanaa julistaa kaikille, erottelematta.
Me emme saa julistaa vain niille, joita pidämme uskovina.
Tai evankelioida vain niitä, joiden arvelemme olevan ilman uskoa.
Kaikille kuuluu Jumalan kokonainen sana.
Pyhän Hengen tehtävä on sitten annostella sanaa sopivasti kullekin
hänen hengellisen tilansa mukaan.

Kun julistetaan sekä lakia että evankeliumia, tasapainoisesti,
kukin saa mitä tarvitsee.
Pahan lapsi voi saada piston sydämeensä ja kääntyä Kristuksen puoleen.
Ja valtakunnan lapsi saa vahvistua uskossaan ja tuottaa hedelmää.

***

Ilmestyskirja syventää vielä kuvaa tuosta viimeisestä päivästä:
”Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu.
Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas,
eikä niistä jäänyt jälkeäkään.
Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä.”

Johannes kertoo Ilmestyksessään tuomiopäivästä hyvin samalla tavoin
kuin Jeesus Matteuksen evankeliumissa.
Mutta onhan Ilmestyskirjakin ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys,
jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian on
tapahtuva. Jumala lähetti enkelinsä ja ilmoitti kaiken tämän palvelijalleen
Johannekselle”. – Näinhän Ilmestyskirja alkaa.
Jeesus siis itse tässäkin kuvaa enkelin välityksellä sitä,
mitä tapahtuu tuona suurena tilinteon päivänä.

Uutta tässä on se, että maa ja taivas pakenevat Kristuksen kasvojen edestä.
Ne eivät ikään kuin kestä Hänen kasvojensa näkemistä.
Kristuksen kirkkaus häivyttää kaiken muun valon.

Maailmankaikkeuteen jää vain yksi kiintopiste: Valkea valtaistuin ja
Hän, joka sillä istuu. Hän on kaiken keskus.
Hänen edessään on kaikkien tehtävä tuli elämästään.

Kaikki tuomitaan sen, mukaan mitä kirjoihin on kirjoitettu.
Jokainen meidän tekomme on kirjattu niihin tekojen kirjoihin.
Kaikki on alastonta ja paljasta.
Kukaan ei voi peittää tai valehdella mitään.
Kristus näkee kaiken.

Mutta onneksi on myös Elämän kirja.
Tekojen kirja lähettäisi kaikki helvettiin.
Elämän kirja sen sijaan pelastaa ne,
joiden nimet sinne on kirjoitettu.
Ne nimet on kirjoitettu sinne Karitsan verellä.
Sillä vain tuo veri voi estää meitä joutumasta ikuiseen kadotukseen.

Kaikki teot annetaan anteeksi sille, joka turvautuu Karitsan vereen.
Siihen, että uhri on annettu minun syntieni puolesta.
Tällainen ihminen on valtakunnan lapsi,
hän on Hyvän Paimenen lammas,
hän on taivaan perillinen.

Raamatussa kerrotaan, että tällaiset lapset pääsevät syömään
elämän puusta.
Se on se sama elämän puu, josta kerrotaan jo Raamatun alussa.
Kerrotaan, että paratiisin keskelle Jumala kasvatti elämän puun.
Tuo puu kuvasi yhteyttä Jumalaan.
Se oli ikään kuin maan napa, jonka kautta maa ja taivas saattoivat
olla yhteydessä keskenään.
Tuon puun kautta ihminen saattaisi elää ikuisesti.
Sen hedelmät takasivat elämän, joka ei koskaan pääty.

Paratiisi jäi kuitenkin taakse, ja ihmiskunta on joutunut
tekemään pitkiä, pitkiä sakkokierroksia.

Mutta kerran Jumala luo taas paratiisin, Uuden Jerusalemin.
Ja jälleen on tuo Elämän puu siellä keskellä.
Ei enää puutarhassa vaan kaupungin vilinässä:
”Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu.
Puu kantaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran
kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden.
Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa.
Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin,
ja kaikki palvelevat Jumalaa”. – Näin kertoo Ilmestyskirja (22:2-3).

Valtaistuin pysyy. Puu on taas paikoillaan.
Ja niiden ympärillä ovat Jumalan lapset palvelemassa Häntä.

Kuinka valtava vastakohta verrattuna siihen ahdinkoon,
josta Jeesus puhui.
Ja kuinka suuri vastakohta siihen kokemukseen verrattuna,
joka monella meistä on tästä maallisesta elämästä.
– Kun terveys on poissa, kun uskoa uhataan, kun monet pelot hiipivät
mieliin, kun elämä on vaarassa, kun rakkaudettomuus kylvää tuhoa.
– Taivaassa kaikki on toisin.
”Kaikki entinen on kadonnut” (Ilm. 21:4).

Yhdessä uudessa luterilaisessa virressä lauletaan:

”Näin ristinpuusta kauhujen
on tullut lähde siunauksen
ja kaikki siihen turvaavat
myös kurjimmatkin pelastat
ja hedelmistä ristin saa
nyt syödäksensä kaikki maa.
Kun puinen risti kirkastuu
on löytynyt elämän puu”

”Kun puinen risti kirkastuu
on löytynyt elämän puu”