21.10.2012 21. shel Joh. 13:16-20
Millä perusteella me uskomme, että Jeesus on Jumala?
Onhan niitä monia, jotka väittävät, että Jeesus oli vain ihminen,
yksi meistä.
Hän oli ehkä poikkeuksellisen herkkä tai hengellinen ihminen,
mutta ei sen enempää.
– Näin moni nykyisin ajattelee.
Jeesus kuitenkin sanoo päivän evankeliumissa: Minä olen se joka olen
Kreikaksi tuo lause kuuluu: egoo eimii.
Se tarkoittaa vain minä olen.
Kun Mooses autiomaassa näki palavan pensaan,
hän tiesi kohdanneensa itsensä Jumalan.
Jumala lähetti hänet takaisin oman kansansa luo.
Mooses kuitenkin kysyi: Kun minä menen israelilaisten luo
ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut
heidän luokseen, he kysyvät minulta: Mikä on hänen nimensä?
Mitä minä heille silloin sanon?
Jumala sanoi Moosekselle: Minä olen se joka olen.
Hän sanoi vielä: Näin sinun tulee sanoa israelilaisille:
Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne (2. Ms 3:13-14).
Hepreaksi tuo minä olen on ehje asher ehje.
Juutalaisethan käyttävät Jumalasta nimeä Jahve,
joka tarkoittaa Hän on.
Mutta kun tuo Hän on puhuu, silloin Hän tietenkin sanoo:
Minä olen.
– Hän on kaiken olemisen perusta, lähtökohta.
Hän on itse oleva, itse oleminen, itse elämä.
Nyt JEESUS käyttää itsestään juuri tuota Jahven nimeä:
Minä olen se joka olen.
Näin Hän mahdollisimman selvällä tavallaan ilmaisee meille,
että Hän todella on itse Jumala.
Ei vain Jumalan lähettiläs tai Jumalan mies vaan Jumala itse.
****
Jeesus vielä vahvistaa tämän ilmoituksen.
Hän sanoo:
Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus
toteutuu, JOTTA sen toteutuessa uskoisitte,
että minä olen se joka olen (13:19).
Sen takeeksi, että Jeesus todella ON Jumala,
Hän siis lausuu ennustuksen.
Jos tuo ennustus toteutuu, me voimme varmasti uskoa,
että Hän on se palavan pensaan Jumala.
Jos ennustus ei toteutuisi, meillä olisi syytä epäillä Hänen
jumaluuttaan.
Mitä Jeesus sitten ennusti:
Tämän kirjoituksen sanan on käytävä toteen:
Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua
vastaan. (13:18b).
Tuon Vanhan testamentin ennustuksen pitäisi siis toteutua,
jotta me voimme varmasti uskoa, että Jeesus on se Minä olen.
No, mistä me löydämme tuon Vanhan testamentin ennustuksen?
Psalmista 41, jakeesta 10. ja kuuluu näin:
Vieläpä ystäväni, johon luotin ja joka söi minun pöydässäni,
kääntyy kopeasti minua vastaan
Sananmukaisesti tuon psalmin voisi kääntää myös:
Vieläpä ystäväni, johon luotin ja jota opetin (tai joka oli opetus-
lapseni) nostaa kantapäänsä minua vastaan.
– Tästä me heti tunnistamme, kenestä puhutaan.
Jeesus opetti kolmen vuoden ajan opetuslastaan Juudasta,
mutta siitä huolimatta hänestä tuli pettäjä.
– Ja kyllähän Juudas myös söi Jeesuksen pöydästä montakin kertaa.
Mutta erityisesti tässä viitataan kiirastorstaihin,
yläsalin pääsiäisateriaan.
Ateriayhteys oli juutalaisille kaikkein läheisimmän yhteyden muoto.
Mutta se yhteys oli Juudaksen kohdalla vain silmänlumetta.
Hänen sydämensä oli kaukana Herrasta.
Hän oli jo puolensa valinnut.
Hän nostaa kantapäänsä minua vastaan.
Uuden testamentin kreikakielisessä tekstissä jopa sanotaan:
Hän tekee kantapäänsä SUUREKSI minua vastaan (Jh 13:18)
Juutalaisille kantapään näyttäminen tarkoitti häpäisemistä tai
vihollisuutta toista kohtaan.
Onhan meilläkin sanonta, että puolisot pistivät kantapäänsä
vastakkain, eli lähtivät eri suuntiin, erosivat.
Muistatte kertomuksen Jaakobista ja Eesausta, kaksospojista,
jotka syntyivät Iisakin ja Rebekan lapsista.
Ensin syntyi Eesau.
Ja sitten hetkeä myöhemmin hänen veljensä Jaakob,
joka piti kädellään kiinni Eesaun kantapäästä.
Raamattu kertoo, että juuri siksi hän sai nimen Jaakob,
joka muistuttaa heprean kielen sanaa aqeb, kantapää.
Se tulee hyvin lähelle toista heprean sanaa, aqab,
joka taas tarkoittaa hän pettää.
Tuo nimi oli myös enne.
Aikanaan nuo veljekset joutuisivat ilmiriitaan keskenään,
kun Jaakob anasti esikoisoikeuden soppalautasen hinnalla.
Jaakob petti veljensä, käänsi kantapäänsä tätä vastaan.
– Tuolla kertomuksella oli kuitenkin onnellinen loppu,
toisin kuin Juudaksen kohdalla.
– Anteeksiantamus pyyhki pois tuon petoksen ja
Jaakobista tuli Israel, suuren kansan kanta-isä.
Juudaksen kohtalon me sen sijaan kyllä tunnemme.
Hän kyllä tajusi pettäneensä, mutta ei pyytänyt anteeksi
eikä saanut anteeksi vaan epätoivoisena tappoi itsensä.
***
Mutta se tärkein asia oli tapahtunut:
Vanhan testamentin ennustus oli käynyt toteen:
Ystävä, johon luotin ja joka söi pöydässäni,
nosti kantapäänsä minua vastaan
Tuohon ennustukseen sisältyy myös kaikki se muu,
mikä liittyi Juudaksen kavallukseen.
Jeesus oli ennustanut myös sen, että hänen pitää kärsiä ja kuolla,
mutta Hän tulisi nousemaan kolmantena päivänä.
Niihinkin tapahtumiin liittyi tuo kantapää.
Jo käärme paratiisissa sai ennustuksen, että olisi viha hänen jälkeläistensä
ja Eevan jälkeläisten välillä.
Aikanaan ihminen iskisi käärmeen pään murskaksi ja
käärme pistäisi häntä kantapäähän.
Niinhän tapahtui Golgatan ristillä.
Käärmeen naula lävisti Jumalan Pojan kantapään.
Mutta juuri tuolla Golgatan puulla ihminen ja Jumala, Jeesus,
iski käärmeen pään murskaksi.
Saatanan valta ja voima tuhottiin, kun Vapahtaja antoi henkensä.
Siellä ristillä kantapäästä tulikin voiton merkki.
Käärmeen petos sai siellä rangaistuksen.
Ja ihmiset vapautettiin käärmeen otteesta.
***
Siksi me voimme varmasti uskoa, että Jeesus todella ON Jumala.
Kaikki ennustukset toteutuivat kirjaimellisesti
Juudaksen pettämisessä, Jeesuksen kärsimisessä,
ristinkuolemassa ja riemullisessa ylösnousemuksessa.
Voimme täydellä varmuudella sanoa: Jeesus ON minun Jumalani.
***
Mutta kuinka me olemme saaneet tämän kuulla?
Sitä kuuluttamaan Jeesus valitsi lähettiläät.
Meidän Raamattuumme olisi voitu aivan yhtä hyvin kääntää: apostolit.
Sillä apostoli tarkoittaa suomeksi juuri lähetettyä tai lähettilästä.
Jeesus itse valitsi 12 apostolia ja lisäksi Hän erikseen kutsui Damaskon
tiellä Paavalin apostoliksi.
Heidän tehtävänsä oli todistaa, että Vanhan testamentin ennustukset
ovat käyneet toteen Jeesuksessa,
että Kristus on aivan oikeasti noussut kuolleista,
että Hän antaa synnit anteeksi ja Hän on Jumala.
Tätä on apostolinen usko. Apostolien meille välittämä usko.
Me emme voi mitään lisätä siihen apostoliseen uskoon, jonka
itse olemme saaneet kuulla ja vastaanottaa.
Emmekä me voi siitä mitään ottaa pois.
Voimme vain sellaiseen koittaa varjella ja vaalia sitä ja
välittää sen edelleen muuttamattomana eteenpäin.
Kaikkien pappien ja sananjulistajien tehtävä on juuri tässä.
Jos me lisäämme Jeesuksen antamaan sanomaan jotain omaamme,
me emme enää ole apostolisessa uskossa.
Me petämme Mestarimme.
Käännämme kantapäämme Häntä vastaan.
Mutta jos julistamme sanaa puhtaasti ja oikein,
silloin olemme oikeita lähettiläitä.
Emme apostoleja, mutta apostolisen uskon julistajia.
Ja silloin seurakunnan tulisi ottaa meidät sananjulistajat vastaan
niin kuin te ottaisitte vastaan itsensä Jeesuksen.
Hänhän sanoi: Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka
minä lähetän, ottaa vastaan minut (13:20).
Pappina toki puhun tästä asiasta vain arasti ja hiljaa.
Mutta ainakin sen voi sanoa,
että meidän tulisi suurella kunnioituksella kuunnella ja
vastaanottaa se aito ja puhdas sana, jota ihmiset julistavat
Jeesuksen valtuutuksella.
Kaikki julistus ei valitettavasti ole puhdasta ja oikeaa,
sillä Jumalan sana on käärittynä inhimillisten kuorten sisään.
Mutta silti Jumalan oma sana on löydettävissä ihmisten sanoista,
ei sanojen välistä tai jostain hämärästä, salaisesta merkityksestä,
vaan itse sanoista.
Jumala puhuu ihmisten kautta,
kun saarnaaja on Jeesuksen kutsuma ja asettama ja valtuuttama.
Jeesus sanoo: Tiedän kyllä ketkä olen valinnut siis julistamaan
sanomaa Kristuksesta.
Me ihmiset tiedämme sen, ketkä Jumala on valinnut tähän tehtävään,
vain siitä, onko heidät oikein kutsuttu ja asetettu,
ja onko heidän julistamansa opetus Jumalan sanan mukaista vai ei.
Oikea julistus korottaa aina Kristusta, ei saarnaajaa itseään.
Puhdas sana tuo Kristuksen meille uskossa vastaanotettavaksi.
Sana tuo Kristuksen meidän syntiemme sovittajaksi
ja kuolemamme voittajaksi.
Sana on Kristus.
Tässäkin jumalanpalveluksessa,
tässäkin saarnassa ja
tässä ehtoollispöydässä.