1.
Sellaisen tungoksen minäkin haluaisin! Talo on pihaa myöten täynnä, ja lisää väkeä tunkee kirjaimellisesti ”ovista ja ikkunoista” tai oikeammin vielä hurjemmalla tavalla eli katon läpi. Semmoista emme ole täällä Posellissa vielä kokeneet! Mitähän kaupunki sanoisi, jos joku yrittäisi täällä samaa?
Mutta eipä täällä saarnaa myöskään vastikään julkisen toimintansa aloittanut Nasaretin Jeesus, Jumalan Poika. Eikä siitä Hänen valtuuttamastaan vähäisestä palvelijasta, joka Posellissa puhuu Hänen nimissään, ei hänestä tiedetä, että hän parantaisi sairaita tai ruokkisi nälkäisiä. Mutta Jeesus saarnasi niin kuin se, jolla on valta, ja väkevät merkit seurasivat Hänen opetustaan.
Palataanpa nyt kuitenkin takaisin sinne katolle. Se oli sellainen, jota todennäköisesti käytettiin myös oleskeluun. Sen myös pystyi purkamaan paljain käsin. Niinpä sairasta miestä paareilla kantaneet miehet tekivät kattoon paarien mentävän aukon ja laskivat ystävänsä siitä suoraan Jeesuksen jalkojen juureen. Heillä ei ollut mitään muuta mahdollisuutta päästä Mestarin puheille läpitunkemattoman ihmispaljouden täyttäessä huoneen. Ilmeisesti talon ulkoseinässä oli kuitenkin rappuset, jotka johtivat katolle. Ja katosta mentiin läpi.
Ei siinä ajateltu harmia, joka operaatiosta koitui huoneessa oleville kaikenlaisen tavaran varistessa heidän niskaansa. Ei varmaan myöskään mietitty, kuinka vahinko korvattaisiin talon isännälle, joka saattoi olla itse Simon Pietari, kiivaana tunnettu mies. Hätä ei lukenut lakia eikä laskenut kustannuksia. Ystävää oli autettava, maksoi, mitä maksoi.
Ja Jeesus näki heidän uskonsa, joka ei pysähtynyt neuvottomana ja olkapäitään kohautellen pihalle. Jeesus näki uskon, joka ikäänkuin kurottautui näkymättömään ja luotti siihen, mikä oli totta, mutta vasta siinä lupauksessa, jonka sanoma Jeesuksesta oli heille antanut.
2.
Näin myös kaksi tuhatta vuotta aikaisemmin tietty Abram Kaksoisvirtain maasta uskoi Jumalaan. Abraham, kuten häntä myöhemmin nimitettiin, oli Jumalan kutsusta jättänyt kotinsa ja lähtenyt lupauksen sanan varassa vaeltamaan kohti tuntematonta tulevaisuutta. Hänellä ei ollut mitään muuta, mihin turvata matkallaan, kuin tämä Jumalan lupaus, että olisi maa, johon hän saisi asettua ja jossa hänen jälkeläisensä tulisivat asumaan. Abrahamilla ei ollut mitään muuta kuin Jumalan vielä merkillisempi lupaus, että hänessä kaikki sukukunnat maan päällä tulisivat siunatuiksi.
Nyt tämä lupaus näytti pelkiltä tyhjiltä sanoilta. Abraham oli jo vanha mies, samoin hänen vaimonsa Saara. Lupauksen toteutumisesta ei ollut mitään näkyvissä. Heillä ei ollut lasta, ei perillistä, josta Jumalan lupaama kansa olisi voinut syntyä. Nyt se, minkä Abraham oli uskossa nähnyt, alkoi näyttää kangastukselta.
Kangastus tai ”kajastus” ei kuitenkaan välttämättä ole pelkkä harhanäky. Se tuo usein näkyviin jotakin, mikä on oikeasti olemassa, mutta kätkeytyy vielä taivaarannan taa. Olen itse omilta kotivesiltä katsellut kangastuksissa Oolannin rantoja, jotka eivät normaalisti meille asti näy.
Niin myös Abraham uskossa näki jotakin, mikä vielä kätkeytyi oman ajan ja elämänpiirin horisontin taakse. Se oli silti totta, sillä Jumala oli uskollinen eikä perunut lupaustaan. Mutta vielä nytkään Hän ei antanut Abrahamille kouriintuntuvia todisteita siitä, mikä oli tuleva. Nytkin Hän antoi vain lupauksensa sanan: ”Joka sinun ruumiistas tulee, se tulee sinun perillisekses.”
Ja ”Abram uskoi Herran, ja hän luki hänelle sen vanhurskaudeksi.” Aikanaan lupaus myös toteutui. Saaralle syntyi poika, Isak. Abraham näki, kuinka Jumala auttaa avutonta ja luo tyhjästä uutta. Näin P. Paavali kirjoittaa päivän epistolassa Abrahamista. Ja mekin olemme siinä mukana.
’Minä asetin sinun monen pakanan isäksi’ – Jumalan edessä, jonka hän uskonut on, joka kuolleet eläväksi tekee ja kutsuu ne, jotka ei ole, niinkuin ne olisivat. Ja hän uskoo sen toivon, jossa ei toivoa ollut, että hänen piti oleman monen pakanan isän, sen jälkeen kuin hänelle sanottu oli: ’Niin pitää sinun siemenes oleman.’ (Room. 4: 17-18)
3.
Se, mitä Jumala Abrahamille lupasi, oli uskossa kokonaan totta ennen kuin siitä oli mitään näkyvissä. Se oli totta Jumalan lupauksen sanassa. Vasta sitten, sen jälkeen, syntyi uskon hedelmä, Isak.
Samalla tavoin kävi niiden miesten, jotka kantoivat halvaantunutta Jeesuksen eteen. Hekin lähtivät uskossa liikkeelle. Hekään eivät uskoneet turhaan. He olivat kuulleet Jeesuksesta ja uskoivat Hänen voivan auttaa heidän ystäväänsä. Se sai heidät kiipeämään katolle, purkamaan siihen aukon ja laskemaan sairaan Jeesuksen jalkojen juureen. Ja Jeesus näki heidän uskonsa ja auttoi.
Merkillistä tosin on, että tässä puhutaan heidän uskostaan. Avun tarpeessahan oli halvaantunut mies. Näkikö Jeesus myös hänen uskonsa? Oliko halvaantunut ehkä pyytänyt ystäviään kantamaan hänet Jeesuksen luo? Oliko usko Jeesukseen kaikkia heitä yhdistävä asia?
Kun vanhemmat kantavat yhdessä kummien kanssa lasta kasteeelle, kysytään heidän uskoaan siihen, että Jumala voi kasteessa pelastaa lapsen. Kukaan ei voi uskoa toisen puolesta, mutta me voimme olla auttamassa avuttomia ja synnin halvaannuttamia tuomalla heidät Jeesuksen autettaviksi.
Kun on puhe vastasyntyneistä vauvoista, Jumala varmasti kuulee kristittyjen vanhempien ja uskovan seurakunnan rukouksen ja synnyttää avuttoman synnin uhrin kasteessa uudesti ja omaksi lapsekseen. Kristittyjen lapsille kuuluu kasteen lupaus, ja se toteutuu, kun vauva tuodaan Jeesuksen luo ja annetaan Hänen tehdä armollinen työnsä. Vanhempien ja kirkon usko eivät vaikuta kasteen armoa, mutta jos kukaan ei kanna lasta lähteeseen, kun sen vesi on kuohutettu, tämä jää ilman sitä pelastavaa armoa, jonka Jumala on lupauksen lapsille varannut.
4.
Näitä uskovia paarinkantajia tarvittaisiin kuitenkin myös aikuisten parissa. Tarvittaisiin niitä, jotka tietävät, missä Jeesus ottaa syntisiä vastaan ja tahtoo parantaa heitä. Tarvittaisiin niitä, jotka kertovat sen niille synnin halvaannuttamille, joilla ei ole ketään, joka veisi heidät Betesdan lammikolle. Tarvittaisiin niitä, jotka kantavat avuttoman paareilla Jeesuksen luo.
Sillä senhän me tiedämme, missä Hän tänään elää ja vaikuttaa. Hän on taivaan kirkkaudessa, mutta silti luonamme täällä. Hän voi kohdata syntisen ja auttaa myös muualla ja muulloin, missä Hän tahtoo. Mutta aivan varmasti Hän on lupauksensa mukaan siellä, missä Hänen Sanansa kaikuu ja se puhtaasti saarnataaan ja missä Hänen asettamansa sakramentit oikein toimitetaan ja jaetaan. Täällä Pyhän Marian seurakunnan messussakin Herra itse puhuu ja toimii, vaikka me näemme vain puutteenalaisen paimenen ja kuulemme hänen heikon äänensä.
Sillä Jumalan Sana on itsessään pätevä ja väkevä ja vaikuttava, samoin Hänen sakramenttinsa. Meillä on myös Herran lupaus, että joka kuulee Hänen lähettämiään palvelijoita, se kuulee Häntä itseään, ja että Hän on siellä, missä kaksi tai kolme on koolla Hänen nimessään. Hän itse saarnaa sanansa ja jakaa oman, todellisen ruumiinsa ja verensä, kun vietämme Herran ehtoollista Hänen asetuksensa mukaisesti.
Sen tähden Kirkko – viime kädessä messuun kokoontuva Jumalan seurakunta – on syntisten sairaala. Sinne pitäisi kaikki syntisairaat tuoda.
Ei ketään tosin voi vastoin hänen tahtoaan kantaa kirkkoon. Silti kantajien usko siihen, että Jeesus voi auttaa halvaantunutta, voi tarttua häneenkin uskona lupaukseen, jonka toteutumista ei vielä nähdä, mutta jota kannattaa etsiä sittenkin, vaikka tuhat syytä näyttäisi estävän lähtemästä kirkkoon. Joku pitää joskus ihan konkreettisesti kantaa sisälle. Useammin kuitenkin riittää, kun soitat ja kysyt, ”lähdettäisiinkö ensi pyhänä kirkkoon”. Ehkä lupaat tulla aamulla hakemaan, kun bussilla ei kuitenkaan pääse. Tai ainakin voit rukoilla niiden puolesta, joita ei taaskaan nähty jumalanpalveluksessa.
5.
Sillä ehkä päivän evankeliumin halvatullakaan ei enää ollut uskoa mihinkään eikä kehenkään, ei siihen asti, kunnes ystävät tulivat silmät loistaen hänen luokseen ja kertoivat: ”Nyt tiedämme, kuka sinua voi auttaa.” Ehkä tämä usko tarttui myös halvattuun. Ehkä Raamattu sen tähden sanoo, että Jeesus näki heidän uskonsa.
Entä millä tavalla Jeesus auttoi halvattua? Jeesus julisti hänelle hänen syntinsä anteeksi! Niin Hän teki. Jeesus julisti hänelle hänen syntinsä anteeksi.
Mutta tätäkö mies todella toivoi? Tämäkö sai kantajat rehkimään ystävän hyväksi? Entä näkikö Abraham ennalta tämän?
Sillä Abraham todella näki Jeesuksen päivän ja iloitsi. Niin Jeesus itse meille sanoo.
Mutta mistä Abraham iloitsi? Eikö hänelle luvattu, että hänessä tulisivat kaikki kansankunnat siunatuiksi. Eikö se ollutkaan lupaus maallisesta onnesta?
6.
Israelin kansan historia kertoo, kuinka se kerran toisensa jälkeen ymmärsi lupauksen väärin. Siihen kyllä sisältyi myös kaikki se, minkä me luemme mukaan, kun pyydämme ”jokapäiväistä leipää”. Siihen kuului koti ja kontu, maat ja mannut, talo ja tavarat. Lupauksen varsinainen sisältö oli kuitenkin toisaalla, ja sen kansa kerta toisensa jälkeen unohti.
Abraham sen sijaan näki enemmän ja kauemmas. Abraham näki ennalta Jumalan lupauksen lopullisella tavalla toteutuvan Jeesuksessa, joka tulisi, kun aika olisi täytetty ja Jumalan lähettäisi Poikansa, ”lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset” (Gal. 4: 4-5), jotta heistä ja jotta meistä voisi tulla Jumalan lapsia.
Isak oli lupauksen lapsi. Hänen syntymänsä kuitenkin vasta viittasi lupauksen täyttymyksen Lapseen. Isak syntyi ihmeellisesti, mutta silti luonnollisella tavalla Abrahamista ja Saarasta. Jeesus syntyi yliluonnollisella tavalla neitsyt Mariasta. Isakilla oli maallinen isä, jolle oli luvattu siunaus. Jeesuksella oli Taivaallinen Isä, joka täytti lupauksensa Hänessä, josta tuli siunaus kaikille kansoille.
7.
Tämän täyttyneen lupauksen Lapsen oli kuitenkin kuoltava. Isakin Jumala säästi. Abrahamin ei tarvinnut uhrata omaa Poikaansa. Jumalan täytyi. Jumalan täytyi antaa oma pyhä Poikansa syntiuhriksi meidän puolestamme, koska meillä, syntisillä, olisi vielä paljon vähemmän asiaa Jumalan iankaikkiseen Luvattuun Maahan eli Taivaan valtakuntaan kuin Jumalan valitulla kansalla oli heille luvattuun maalliseen maahan.
Tämän oman Poikansa äärettömän uhrin perusteella Jumala voi antaa meille syntimme anteeksi. Syntien anteeksiantamus on se portti, josta kuljetaan iankaikkiseen elämään. Syntien anteeksiantamus on se, mihin varmasti myös Abrahamin usko tarttui hänen ennalta katsoessaan Jeesukseen, Jumalan Poikaan. Abrahamin uskon katse siihen, mikä ei näy, mutta on silti totta, luettiin hänelle vanhurskaudeksi, joka kelpaa Jumalan edessä.
Abraham luotti Jumalan sanan lupauksiin tietäen, ettei hän sellaisena, kuin hän lapsettomana ja maattomana vaeltajana seisoi Luojansa edessä, ettei hän ollut kelvollinen saamaan edes sitä maallista hyvää, joka hänelle oli luvattu. Uskossa hän kuitenkin näki jo lupauksen Täyttäjän, joka antaa synnit anteeksi ja sen jälkeen myös lupauksen näkyvän täyttymyksen – täällä ajassa tosin vasta suloisina maistiaisina siitä, mikä on iankaikkisuudessa oleva kaikkien uskovien ihana osa, myös meidän pakanoiden. Sillä mekin saamme olla Abrahamille annetun lupauksen lapsia, jos uskomme Häneen, joka oli tuleva ja joka on jo tullut.
8.
Sen tähden Jeesuskin ensin antoi halvatulle hänen syntinsä anteeksi. Varmasti hänkin Abrahamin tavoin odotti myös maallisen lupauksen toteutumista eli ruumiinsa paranemista. Mutta epäilemättä Jeesus näki sekä hänen että hänen kantajiensa uskon myös enempään, siihen, mikä oli vain Jumalalle mahdollista ja johon vain Jumalalla on lupa: että hän saisi syntinsä anteeksi ja kelpaisi sellaisenaan Jumalalle jo ennen, kuin hänen sairautensa paranisi.
Ja niin myös tapahtui. Hän sai syntinsä anteeeksi. Sen lisäksi Jeesus kuitenkin myös paransi miehen. Sillä tavoin hän sai jo edeltä maistaa jotakin siitä, mikä on uskovien osa, kun heistä lopulta tehdään kokonaan terveitä, eivätkä he sen jälkeen ikinä enää sairasta eivätkä kuole.
9.
Rakkaat ystävät! Täällä Posellissa ei ole tungosta. Tänne ei yritetä tulla väkisin. Täällä saarnaa vain vähäinen Herran palvelija.
Silti Herra on täälläkin läsnä ja tekee suuria tekojaan keskellämme. Hänen lupauksensa sana koskee myös sinua. Ja sen ensimmäinen, suuri sisältö on siinä, minkä olet jo kuullut: että Kristuksen uhrin ja voiton perusteella sinäkin saat syntisi anteeksi.
Siinä on oikeastaan jo kaikki. Siinä on ”elämä ja autuus”.
Se ”elämä” alkaa kuitenkin ”täällä jo maitten päällä”, ja ”jatkuu iäti taivaassa”. Edes meidän suuren heikkoutemme keskellä Herran sana ei vaikuta vain tätä suurinta ihmettä, syntien anteeksiantamista. Se alkaa vähitellen näkyä myös siinä kouriintuntuvassa todellisuudessa, jossa elämme.
Isak alkaa kasvaa Saaran kohdussa. Uusi elämä Kristuksen kaltaisuudessa alkaa voittaa alaa sinun sydämessäsi ja kantaa hyvää hedelmää. Et ehkä parannu kokonaan, kuten päivän evankeliumin halvattu mies. Mutta hänenkin piti vielä kuolla. Ei hänkään ollut vielä perillä. Ja niin sinäkin saat uskoa, että Herra tahtoo syntisi sinulle anteeksi annettuaan myös näyttää jotakin siitä kirkkaudesta, jonka olet yhdessä kaikkien uskovien kanssa kerran saava kokonaan ja täydellisesti. Vähän kerrallaan Hän perkaa sinusta synnin seurauksia ja vaikuttaa Pyhän Henkensä kautta rakkauden hedelmiä siellä, missä ennen oli vain epätoivoa, kylmyyttä, itseinhoa ja vihaa.
Tule siis Herran luo! Tai anna ystäviesi kantaa sinut sinne! Et menetä mitään muuta kuin pahan omantunnon, niin kuin edesmennyt rakas maallikkosaarnaaja usein sanoi. Ja vaikka uskossa eläessäsi joudut aina vain syvemmin näkemään oman syntiturmeluksesi syvyyden etkä siitä koskaan tässä ajassa pääse eroon, voit silti olla varma, että Herra tekee oman työnsä ja vaikuttaa sinussa myös uskon hyviä hedelmiä, ennen muuta rakkautta muita syntisiä kohtaan. Ehkä saat silloin sinäkin olla kantamassa heitä Herran eteen, niin kuin sinut on sille paikalle kannettu. Niin syntiset auttavat toisia syntisiä, ja Jumala auttaa heitä kaikkia Kristuksen tähden ja Hänessä. Amen.