Pahojen henkien ulosajoa piispojen luvalla – Katso mitä piispat sanovat aiheesta

Espoon piispa Kaisamari Hintikka ja Helsingin piispa Teemu Laajasalo kaitsevat eksorkismia harjoittavia pappeja. Kuvat: Markku Pihlaja ja Jani Laukkanen

Sekä Yle että Iltasanomat kertoivat 28.11. luterilaisten pappien ryhtyneen harjoittamaan eksorkismia piispojen luvalla. Kyseessä on pastori Lea Kujanpään ja rovasti Eero Junkkaalan toiminta, josta Kotimaa kertoi jo viime kesäkuussa.

Kansan Raamattuseuran koulutusjohtajana toimiva Kujanpää ja eläkkeellä oleva Junkkaala kertovat pitävänsä rukoushetkiä, joissa kohdataan henkimaailmasta ahdistuneita ihmisiä. He pitävät aiheesta myös luentoja ja kirkon henkilöstökoulutusta otsikolla ”Henkimaailman kohtaaminen seurakuntatyössä”.

– On tärkeää, että meilläkin on piispojen hyväksyntä, Eero Junkkaala toteaa Kotimaan artikkelissa.

Iltasanomat mainitsee, että Kujanpää ja Junkkaala ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ainoat eksorkistit eli manajaat ja heillä on toiminnalleen piispojen hyväksyntä.

– Tästä on keskusteltu piispojen kanssa yhdessä ja erikseen. Me teemme tätä piispojen luvalla, Junkkaala toteaa Ylen haastattelussa.

Lea Kujanpää on Espoon hiippakunnan papistoa ja kuuluu siis piispa Kaisamari Hintikan kaitsentaan. Eero Junkkaala puolestaan on Helsingin hiippakunnan papistoa. Hänen piispansa on Teemu Laajasalo.

PIISPA KAISAMARI Hintikka toteaa keskustelleensa sekä Kujanpään että Junkkaalan kanssa.

– Olen tietoinen heidän toiminnastaan. Mitään erillislupaa tai siunausta en ole kuitenkaan antanut.

Hintikka itse ei kiellä pahan todellisuuden olemassaoloa.

– Jumalan todellisuus on kuitenkin suurempi ja todellisempi, sillä Kristus on kertakaikkisesti voittanut kuoleman ja pahan vallan. Oma tehtäväni on kirkastaa Kristuksen todellisuutta. Pahalle en anna palstatilaa, Hintikka toteaa.

Piispa Teemu Laajasalo puolestaan kertoo, että Kujanpää ja Junkkaala ovat pyytäneet audienssia ja käyneet häntä tapaamassa.

– Olen kuullut, että joitain rukoushetkiä on pidetty. Pappi toimii aina pappisvirkansa perusteella. Mitään piispalta anottavaa tai saatavaa erillistä mandaattia yksittäisiin tehtäviin kirkkomme järjestys ei tunne, Laajasalo toteaa.

Laajasalon mukaan luterilaisessa perinteessä henkimaailmasta puhuminen on ollut viime aikoina vähäistä.

– Mielestäni se on ihan hyvä asia. Ei henkimaailmaa voi kuitenkaan kiistää, se on osa oppiamme. En kuitenkaan ole innostunut sen korostamisesta, koska keskustelu on altista vääränlaiselle hurmahenkisyydelle, hengelliselle väkivallalle tai psykiatristen kysymysten teologisoinnille.

– Papin tehtävä on aina rukoilla kärsivän ihmisen rinnalla ja puolesta. Ja papin tehtävä on myös aina ohjata ihmiset tarvittaessa papin sijasta lääkärin luokse. Ahdistuksen ja vaikeuksien keskellä voimme luottaa siihen, että katekismuksen sanoin Kristus itse ”antaa meille kerran lopullisen voiton ja vapautuksen kaikesta pahasta”, Laajasalo sanoo.

Lue myös

”Jeesuksen nimessä, lähtekää!” – Luterilaisetkin kaipaavat Suomessa yhä useammin pahojen henkien karkotusta

Psykoterapeutit: Eksorksimi on myös muoti-ilmiö, jota mustavalkoinen ympäristö lietsoo

Edellinen artikkeliKristillisistä joululauluista riisuttu koulukonsertti herätti vilkkaan keskustelun Keravalla – nyt kommentoivat Opetushallitus ja koulun rehtori
Seuraava artikkeliKatso tästä tulevat hartaudet ja jumalan­palvelukset radiossa ja tv:ssä