Kahdeksan hengen taloudessamme kuluu paljon ruokaa. Ruuan kallistumisen myötä olen muuttanut ostokäyttäytymistäni. Hedelmistä ja vihanneksista valitsen halvimmat, leipähyllystä poimin paketit, joiden kilohinta on edullisin ja lihakaapista otan vain jauhelihaa, makkaraa ja broileria. Edellisellä ostosreissulla jätin väliin myös keksi-, pulla- ja karkkihyllyt – leipokoot lapset itse ainaiseen sokerinnälkäänsä.
Pelkkiä peruselintarvikkeita – ja silti ostoskärryllisen hinnaksi tuli 150 euroa. Kauppareissun jäljiltä mieli oli harmaa. Tätä menoa viikoittainen ruokalaskumme on 300 euroa, kun se ihan äsken oli satasen vähemmän. Koetan muistuttaa itselleni, että sähkökriisistä sentään selvittiin – kiitos oikullisten pörssihintojen ja joulukuun ylimääräisen lapsilisän.
Kokemus perheemme rahojen riittämättömyydestä on läsnä koko ajan – ruokakaupassa, laskuja maksaessa, lasten harrastaessa, lainaa hakiessa, nykyisin myös sähköä käyttäessä. Olen yrittänyt pitää kiinni ajatuksesta, ettei kahden korkeakoulutetun työssäkäyvän aikuisen talous voi olla köyhä. Ilta-Sanomien pienituloisuuslaskurin mukaan perheemme tulot lasten määrään suhteutettuna ylittävätkin jonkin verran pienituloisuuden rajan. Ajattelen, että meillä on taloudellisesti niukkaa, mutta olemme muuten hyväosaisia.
TYÖSKENTELEN journalismin moniäänisyyttä koskevassa tutkimusprojektissa, ja siinä kysymys köyhyydestä ja vähäosaisuudesta on tärkeä: Kuuluvatko eri syistä köyhien ihmisten äänet riittävästi julkisessa keskustelussa? Mihin aiheisiin köyhyyden näkökulma otetaan mukaan? Miten keskiluokkaiset toimittajat ylipäätään pystyvät käsittelemään aihetta uskottavasti?
Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-FIN myöntää pian Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuksen laadukkaasta köyhyyttä käsittelevästä journalismista. Ehdolla on kolmisenkymmentä juttua eli varsin vaikuttava kokoelma kunnioittavaa köyhyysjournalismia, joka selvittää yllä mainitut haasteet. Oma suosikkini on Voiman artikkeli kirjailija Katja Rauniosta, joka pohtii köyhän identiteettiä itselleni samaistuttavalla tavalla.
Yksi näkökulma köyhyyteen tästä juttukavalkadista puuttuu silti kokonaan: suomalainen köyhyys suhteessa globaaliin oikeudenmukaisuuteen.
Monen suomalaisen kokemus elintason laskusta on todellinen, mutta voisimmeko hyväksyä sen? Pitäisikö kaikkien suomalaisten olla vähän köyhempiä?
Ja entäs minä sitten: Onko oikein, että tavoittelen hyvinvointia ja lisää rahaa voidakseni tyydyttää omat ja lasteni moninaiset tarpeet? Vai pitäisikö tehdä päinvastoin ja jakaa vähästänikin?
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija ja freelance-toimittaja.
Lue myös
Kolumni: Lestadiolaisissa kokoontumisissa yhteiskunnallinen keskustelu on yleensä miesten areenaa
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä