Kuukausi on puolivälissä, mutta tilillä on enää pari kymppiä. Jokavuotinen apteekin alkuomavastuu ja kallistunut ruoan hinta näkyvät lompakossa. Jotenkin pitäisi selvitä kuun taitteeseen seuraavaan tukipäivään asti. Onneksi on leipäjono.
Maanantaiaamuisin helsinkiläisen seurakuntakodin eteen muodostuu noin sadan ihmisen jono. Olisikin niin, että ihmiset jonottaisivat hengelliseen tilaisuuteen, vaan ei. He jonottavat kaupoista lahjoitettua hävikkiruokaa.
Useissa seurakuntien järjestämissä ruokajaoissa kutsutaan ihmiset myös kahville tai syömään. Monet vastaavat kutsuun. Muodostuu yhteisöjä, joissa jaetaan arkitodellisuutta. Nämä ovat diakoniatyöntekijälle oppimisen paikkoja siitä, ketkä ruoka-apua hakevat.
Ruokajaossa olijat eivät ole surullinen, harmaa ja homogeeninen reppanoiden porukka. Jonottajissa on työssäkäyviä, eläkeläisiä, maahan muuttaneita, opiskelijoita ja perheellisiä. Sitten on sairauksia, riippuvuuksia, velkoja, työttömyyttä ja muita haasteita. Se, mikä heitä yhdistää on, että heidän ruokaturvansa on jostain syystä vaarantunut.
* * *
Ruoka-apu toki laajentaa ihmisten itsemääräämisoikeutta, kun käytettävissä olevan rahan voi käyttää muuhun kuin ruokaan. Pitkäaikainen tai totaalinen ratkaisu se ei ole.
Perusturvaa tulisi uudistaa niin, ettei ruokaa tarvitsisi jonottaa. Tämä ei onnistu ainoastaan etuuksia korottamalla. Ihmiset tarvitsevat tukea elämiensä haastekohtiin. Perustoimeentulotukea hakiessa olennaista olisi selvittää lakisääteisten sosiaalipalveluiden tarve, ja perusturvassa tulisi olla paremmin tilaa myös väliaikaisille kriiseille ja tarveharkinnalle.
* * *
Diakoniatyössä tätä kaikkea pohditaan päivittäin. Diakonisen taloudellisen avun myöntämiselle on kriteerit, joihin kuuluu talousselvityksen tekeminen. Selvitystä varten tarkastetaan viimeisin tiliote ja perustoimeentulotukipäätös. Keskustellaan rauhassa, muodostetaan kokonaiskuva taloudellisesta tilanteesta.
Muutaman kympin maksusitoumusta ajatellen tämä tuntuu isolta vaivalta. Taustalla on kuitenkin pyrkimys ymmärtää sitä, miksi talousapua tarvitaan ja varmistaa se, että ihminen saa yhteiskunnalta kaiken sen tuen, mihin hän on oikeutettu.
Diakoniatyöntekijälle moni maanantain jonottaja on tuttu yksityiseltä vastaanotolta; he ovat joskus hakeneet maksusitoumuksen ruokakauppaan tai käyneet juttelemassa muista asioista. Diakoniassa ajattelemmekin, että vastaanotolle tai ruokajakoon tuleminen on merkki siitä, että ihminen haluaa hoitaa omia asioitaan. Askel eteenpäin sekin.
Anna Hiekkataipale
Kirjoittaja on yhteisödiakoni Helsingin Malmilla.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä