Vuoden teatteritapaus – ainakin kirkollisten silmälasien läpi katsottuna – on näyttelijä Lassi Alhorinteen kokoama monologi Kymmen kohtausta kirkossa. Tekstit perustuvat Kai Sadinmaan teksteihin, haastatteluihin ja elämään. Erityisesti vuonna 2014 ilmestynyt Kymmen käskyä kirkolle on esillä. Ensi-ilta oli 2.8. Koko-teatterissa Helsingissä.
Sadinmaa on ollut pidätettynä pappisvirasta puoli vuotta ja häntä uhkaa näillä näkymin erottaminen. Alhorinteen esitys ei kuitenkaan varsinaisesti liity tähän tilanteeseen, vaikka sitä voisi erehtyä pitämään Sadinmaan teologisen maailmankuvan puolustuspuheenvuorona.
Esitys piirtää laajemmin kuvaa papista, joka kamppailee oman ihmisenä olemisen kutsumuksensa ja kirkkolaitoksen esittämien vaatimusten välillä. Hauras profeetta, performansseihin viehtynyt persoonallisuus, teologisesti ja kirkkopoliittisesti hieman naiivi – Sadinmaasta voidaan esittää monenlaisia luonnehdintoja.
”Hankalana kaverina” tunnetusta julistaja-Sadinmaasta kuoriutuu esityksessä myös rauhallinen, pohjoisen murretta puhuva ja lapsuuttaan muisteleva tavallinen, rakastettava ihminen, joka kyselee todellisen Jeesuksen perään. Sadinmaan Jeesus on vahvasti köyhän ja sorretun puolella.
*
Alhorinne esiintyy välillä lupsakkaasti, mutta toisinaan vereslihalla. Erityisen antoisia ovat kohtaukset, joissa puhe (myös nauhalta kuuluva) ja Alhorinteen ilme ja elekieli ovat ristiriidassa. Näyttämön Sadinmaa vääntelee naamansa ja huitoo käsillään.
Yllättäen tärkeän roolin ottaa Alhorinteen koira, joka esityksessä on nimeltään Sielu (oikeasti Bobik). Sen kaulaan laitetaan esityksen alussa liperit ja se saa edustaa pappissäätyä: kilttiä ja tottelevaista. Koiran liikkuminen näyttämöllä on katsojalle aidosti ilon ja liikutuksen aihe. Kun Alhorinne roolihahmona lyyhistyy selin makaamaan näyttämölle, koira – ainakin ensi-illassa – tuli ja nuoli hänen kasvojaan: kun systeemi potkii, luomakunta hoitaa ja lohduttaa.
Esityksessä kuullaan arvatenkin aitoja Sadinmaan puhepostiin jätettyjä viestejä, jossa hänestä muun muassa yritetään manata pois pahaa henkeä kimakalla naisen äänellä. Katsojaa naurattaisi ellei itkettäisi. Niin ikään teatterisalissa kuulaan piispa Teemu Laajasalon ääni, kun hän Radio Dein ohjelmassa keskustelee Sadinmaan kanssa.
Näyttämöllä nähdään Alhorinteen lisäksi myös sellisti Aleksi Kaufman. Esityksen loppu on lempeää saarnaa ja laulua. Tärkeää sittenkin ovat yhteys ja rakkaus.
*
Esityksen jälkeen eturivissä piispa emerita Irja Askola nousi ja käveli lavalle halaamaan siellä ollutta Kai Sadinmaata. Askola sanoi teatteriyleisön kuullen, että valitettavasti hän ei voi pyytää koko kirkon puolesta anteeksi Sadinmaalta.
Sadinmaan näkemykset ja toiminta eivät kaikkia kirkossa miellytä, mutta hän edustaa sellaista hengellisyyttä, joka myös puhuttelee monia. Sen Alhorinteen monologi toi hyvin esille.
Alhorinteen ohjaaman, tuottaman ja esittämän ”Sadinmaa-monologin” toinen esitys Koko-teatterissa on 4.8. Sen jälkeen esityksen on tarkoitus kiertää muun muassa seurakunnissa. Ainakin vieressäni (pöydän toisella puolella maskin takana) ensi-illassa istunut helsinkiläinen kirkkoherra sanoi, että hän haluaisi nähdä tämän omassa kirkossaan.