Suomesta katsoen ei aina tulla ajatelleeksi, että maailmanlaajuisesti karismaattisten kristittyjen määrä arvioidaan nykyisin useiksi sadoiksi miljooniksi. Heitä saattaa olla jopa neljännes maailman yli kahdesta miljardista kristitystä.
Näin väitti Kalifornian Fullerin teologisessa seminaarissa työskentelevä professori Veli-Matti Kärkkäinen. Hän piti pääesitelmän viime viikon torstaina Helsingissä vietetyssä Suomen Lähetysseuran 160-vuotisjuhlasymposiumissa.
– Tärkeää on myös roomalaiskatolinen karismaattisuus. Katolisen kirkon sisällä on nyt enemmän karismaatikkoja kuin missään protestanttisessa kirkkokunnassa on jäseniä. Heitä on suunnilleen yhtä paljon kuin perinteisiä helluntailaisia, Kärkkäinen sanoi esityksessään.
Kärkkäinen on akateemisen virkansa ohessa Yhdysvaltojen suurimman luterilaisen kirkon ELCA:n pappi. Hän työskentelee osa-aikaisesti ELCA:n suomalaisten seurakuntien palveluksessa.
Kirkot kasvavat nykyään nopeasti varsinkin Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja osissa Aasiaa. Nopeimmin kasvaa juuri helluntailais-karismaattisuus.
Koska helluntailais-karismaattisuus on ilmiönä vahva, se on jo vaikuttanut kaikkiin kirkkokuntiin. Myös globaalissa etelässä toimiviin luterilaisiin ja reformoituihin kirkkoihin, jotka historiallisesti ovat perineet teologiansa ja liturgiansa pitkälti eurooppalaisilta lähetysjärjestöiltä.
– Näissäkin kirkoissa helluntailaistuminen valtaa alaa. Niissä on ylistyskokouksia, puhutaan parantumisesta, eksorsismista, kielilläpuhumisesta ja muista karismoista, Kärkkäinen totesi.
Luterilainen kirkkoperhe kohtaa etelän ja pohjoisen välisen epäluulon
Kaiken tämän keskellä on Kärkkäisen mukaan muistettava, että karismaattisiin ilmiöihin liittyy teologisesti myös paljon haasteita ja ongelmia.
– Usein puhumme liian ongelmattomasti siitä, että onhan se hyvä, että kirkko kasvaa etelässä. Mutta yksi haaste on, että siellä etelässä teologisen koulutuksen tarve on valtava, Kärkkäinen sanoi.
Teologisen koulutuksen pitäisi olla globaalin etelän kirkkojen kannalta relevanttia, mutta länsimaisen akateemisen teologian siirtäminen etelän kontekstiin ei ole ongelmatonta.
– Kuilu on valtava. Lisäksi ongelmana on globaalin ekumeenisen, eri konteksteissa elävien kristittyjen kyvyttömyys keskustella keskenään.
Tämä maailmojen kuilu on Kärkkäisen mielestä suuri haaste. Se koskee myös ekumeenista liikettä.
– Valtaosa ekumeniasta tapahtuu pienessä piirissä, joka ei kosketa suurinta osaa maailman kristityistä.
Kärkkäinen kiittelee kuitenkin Luterilaista maailmanliittoa, joka on ryhtynyt teologiseen työskentelyyn siinä, mitä luterilainen identiteetti on tänään. Ja ensimmäisen, Etiopian Addis Abebassa tämän vuoden syksyllä pidettävän kokoontumisen teemana tulee olemaan nimenomaan pneumatologia, oppi Pyhästä Hengestä. Myös kokouspaikan valinta on Kärkkäisen mielestä symbolisesti tärkeää.
– Konsultaatiota ei pidetä Euroopassa vaan Etiopiassa, jossa on maailman suurin luterilainen kirkko.
Globaalisti myös luterilainen kirkkoperhe näyttäisi polarisoituvan ja napojen välillä on myös tiettyä epäluuloa. Kärkkäisen mukaan luterilaisen identiteetin kysymykset ovat tärkeitä niin etelässä kuin pohjoisessakin. Mutta erityisesti pohjoisten luterilaisten ongelmia ovat sekularismi ja vieraantuminen, kristillinen kasvatus ja suhde valtioon.
– Suomessa on ollut perintö, jossa kristillinen kasvatus on tullut vahvasti kodeista. Tämä on nyt menetetty.
Etelän luterilaiset taas kohtaavat teologis-pastoraalisessa elämässään menestysteologian, evankelioinnin ja kirkkokunnasta toiseen kääntymiseen houkuttelun ja jumalanpalveluselämän kysymykset sekä naisten, vähemmistöjen ja vammaisten asemaan liittyvät ongelmat.
Mitä sitten erityisesti evankeliointiin tulee, olisi luterilaisten kirkkojen pohjoisessa paneuduttava siihenkin. Siitä puhutaan, mutta Kärkkäisen mukaan sillä ”ei tarkoiteta mitään”.
– Globaalissa etelässä on evankelistoja joka kadunkulmassa. Meillä ELCA:ssa puhutaan evankelioimisesta ja seurakuntien istuttamisesta. Jos ei ole asiakkaita, kauppa pannaan kiinni. Meiltä loppuvat rahat ja tilat, se on iso kysymys.
Kaikki teologia on kontekstuaalista
Monesti puhutaan siitä, että teologian tekemisen pitäisi olla kontekstuaalista, siis jokaisen seurakunnan omaan tilanteeseen ja elämänpiiriin istuvaa ja siinä ymmärrettävää.
Kärkkäinen heitti esiin ajatuksen: kaikki teologia on aina ollut kontekstuaalista.
– Nikean uskontunnustus vuodelta 381 oli kontekstuaalista. Kristologia samoin, sehän nousee kreikkalais-roomalaisesta filosofissävytteisestä maailmankuvasta. Niiden avulla kyettiin silloin parhaiten kommunikoimaan tämä usko, Kärkkäinen sanoi.
Sama pätee keskiajan Anselm Canterburylaisen sovitusoppiin, jonka taustamaisema on Kärkkäisen mukaan keskiaikainen hierarkkinen yhteiskunta.
– Luterilaisia tunnustuskirjoja ei voi niitäkään ymmärtää tuntematta keskiajan jälkeistä 1500-luvun yhteiskuntaa.
Kärkkäinen muistutti kuitenkin, että toisaalta kaikki teologiat eivät ole tietoisesti ja ohjelmallisesti kontekstuaalisia.
– Esimerkiksi vapautuksen teologiat tai post-kolonialistiset teologiat tekevät kontekstuaalisuudesta keskeisen pyrkimyksen. Vain tässä mielessä termi ”kontekstuaalinen” on hyväksyttävä.
Lisäksi kontekstuaalisuuteen liittyy eräitä yleisiä väärinkäsityksiä.
– Tänäkin päivänä moni luulee, että kun harmaantuva valkoinen mies tekee teologiaa, se olisi jotenkin neutraalia ja universaalia. Ja vastaavasti, vaikkapa ghanalaisen naisen teologia olisi sitä kontekstuaalista.
Myös suomalainen teologia on Kärkkäisen mielestä kontekstuaalista. Se nousee omasta suomalaisesta perinteestä ja omalaatuisesta kirkon ja valtion suhteesta.
Kärkkäinen esitti toiveen, että oikeastaan koko kontekstuaalinen-termistä pitäisi aikaa myöten päästä eroon.
– Kukaan ei ole tähän toiveeseeni vielä yhtynyt. Mutta siinä vaiheessa, kun pääsemme terveempään ja kypsempään tilanteeseen, voisimme hylätä koko termin, Veli-Matti Kärkkäinen sanoi symposiumissa.
Globaalin maailman kontekstuaaliset teologiat yhdistävät ja erottavat
Kirkko on kuitenkin globaali, ja kristinuskolla on kaiken moninaisuuden keskellä tietenkin yhteinen perintö, jaettu traditio, josta on pidettävä kiinni. Esimerkiksi Augustinus ja muut kirkkoisät ovat erittäin merkittäviä, vaikka heihinkin on suhtauduttava kriittisesti.
Kahta globaaleihin teologioihin liitettyä tyypillistä väärinkäsitystä pitäisi Kärkkäisen mukaan välttää.
– Joskus sanotaan, että olisi hyvä, jos paikallisten teologioiden erityispiirteistä päästäisiin eroon yhteisen, ”universaalin teologian saavuttamiseksi”. Toinen on se, että paikalliset teologian erot olisivat niin syviä, ettei ole mahdollista luoda mitään ”yhteistä” globaalia näkemystä. Jälkimmäinen johtaisi kristikunnan pirstoutumiseen ja yhteisen lähetysnäyn kadottamiseen, Kärkkäinen sanoi.
Globaalissa teologiassa kontekstuaalisten teologioiden kirjo on suuri. Kärkkäinen käytti esimerkkinä naisteologioita.
– On olemassa feministinen, ”womanistinen”, mujerista- ja aasialaisamerikkalainen naisteologia. Lisäksi on naisten teologiaa Afrikasta, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta, on jälkikolonialistista naisten teologiaa ja LGBT-naisten teologiaa.
Tämä kaikki on Kärkkäisen mukaan osoitus siitä, että elämme globaalisti hyvin monimutkaisen kirkon sisällä. Teologia elää silti koko ajan ja on esimerkiksi luterilaisuudessa ankkuroitunut yhteiseen teologiseen traditioon ja voi kommunikoida toisten kirkkojen kanssa.
Globaalin kirkon tulevaisuudessa riittää työtä monenlaisille teologioille.
– Tämä on valtava haaste tämän päivän kristinuskolle, varsinkin teologisessa koulutuksessa, Veli-Matti Kärkkäinen sanoi.
Kuva: Jussi Rytkönen
Lue myös:
Professori Lähetysseuran seminaarissa: Tulevaisuudessa rakennetaan digitaalisia pyhiä kokemuksia
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.