Mäkinen viittasi puheessaan kansanedustaja Anna Kontulan kirjaan Mistä ei voi puhua. Kontulan mukaan kirkollinen puhe on usein joko korkealentoisen käsittämätöntä tai naiivin latteaa.
”Kyse ei ole niinkään uskon sisällöstä kuin uskonnollisesta jargonista, puhetavasta ja kieli- ja käsitemaailmasta, joka ei kommunikoi ulospäin. Se saattaa paitsi vieraannuttaa ja saada vaikenemaan, myös vahvistaa kokemusta Jumalan poissaolosta ja etäisyydestä, ei läsnäolosta. Runsas uskonnollinen puhe ei tee Jumalaa läsnä olevaksi”, Mäkinen sanoi.
”Ajattelen tässä suhteessa sitä, miten Jumala tulee vastaan menipä melkein minne tahansa: kirjakauppaan, taidenäyttelyyn, teatteriin, verkkokeskustelupalstoille tai sanomalehden kulttuurisivuille. Puhe Jumalasta, uskosta, uskonnosta, armosta ja elämän mielestä ei ole vain teologien puhetta, eikä se pysyttele erityisesti uskonnolle varatulla kulttuurisella alueella. Se voi olla kriittistä, haparoivaa ja yllättävää; kokemuksia ja ajatuksia, joista on totuttu vaikenemaan, tulee julkisen keskustelun piiriin. Jumala astelee reippaasti julkisessa tilassa.”
Mäkinen viittasi puheessaan myös luterilaisen reformaation perintöön, joka velvoittaa jatkuvaan uskon kielen uudistamiseen.