Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen jatkaa puheidensa ja kirjoituksiensa toimitettua julkaisemista uutuuskirjassaan Parhain päin. Kirjoituksia elämästä, Jumalasta ja armosta. Kirjan alaotsikko paljastaa, että aiheena ovat ihmisenä olemisen suuret teemat. Eräänlaiset pääasiat.
Systemaattisesti kirjoittava systemaatikko on jakanut kirjansa temaattisesti kuuteen pääosaan. Niiden alla on radiohartauksina pidettyjä puheita Huovisen elämän tärkeistä päivämääristä, eri yhteyksissä julkaistuja tai julkaisemattomia puheita tunnetuista tai vähemmän tunnetuista ihmisistä, saarnoja messuissa ja yliopiston promootioissa.
On myös ajatuksia Huovisen yhdestä leipälajista, ekumeniasta, sekä kirjan päättävä joukko Vantaan Laurissa, Ilta-Sanomissa ja Suomenmaassa julkaistuja kolumneja.
Aivan viimeiseksi omana osastonaan on ehkä noin miljoonan tv-katsojan toukokuussa kuulema presidentti Mauno Koiviston siunauspuhe.
***
Paljon tekstejään julkaisseen Huovisen kohdalla voi epäilevä lukijatuomas miettiä, lähteekö ytimekkäänä ajattelijana ja vaikutusvaltaisena kirkonjohtajana tunnetun nestorin kynästä vielä uutta ja tuoretta, vai tarjotaanko meille pikemminkin vanhan kertausta?
Sekä että. Monen muun hyvän suomen kielen käyttäjän tavoin Huovinen jaksaa erilaisissa teksteissään pitää esillä myös tuoreita – jopa hieman yllättäviä näkökulmia. Saarnoissa ja muissakin puheissa ja kirjoituksissa miellyttää myös teologisen kompetenssin parina sykkivä kulttuurihistoriallinen osaaminen.
Eri henkilöiden esittelystä kirjassa voi näytteenä toimia teksti Kotimaan entisestä päätoimittajasta ja herännäisjohtajasta Jaakko Eleniuksesta: ”Jaakon ajan jälkeen körttiläisyys on tainnut vähän laimentua. Nuoremmat ovat omaksuneet vain osan Jaakon teologisesta osaamisesta. Etiikan ajankohtaisia kysymyksiä on puhtaaksiviljelty ja niistä tuntuu välillä tulleen körttijuhlien pääsisältö. Kyllä Jaakkokin piti oikeudenmukaisuudesta kiinni, mutta muisti etiikan koko kirjon.”
Huovinen puhuu hengellisessä diskurssissa myös ja varsinkin Jumalasta, väsymättä. Tähän hän piispana on myös pappeja usein kehottanut. Tällainen ei meidän päivinämme ole enää itsestäänselvyys.
Esimerkkinä Helsingin Johanneksen kirkossa 11.9.2011 pidetty saarna: ”Jumala ei kuitenkaan ole vain varoittaja. Hän on paljon enemmän kuin rajojen asettaja tai vastuuseen saattaja. Jumala ei syvimmältään ole vaatija, ei moraaliohjaaja eikä kielenkäyttömme vartija, vaan elämän antaja, Luoja ja Vapahtaja.”
Kirjoittajalla on itsetuntoa puhua myös tiedemaailmalle. Näin Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan promootiojumalanpalveluksen 4.6.2010 saarnassa: ”Sekä lääkäri että pappi joutuvat opettelemaan epävarmuuteen tyytymistä. Vaikka arvoitukset ovat arvoituksia, ihmiselämällä on pysyvä intohimo ihmettelyyn ja mietiskelyyn. Elämän edessä voi olla oikein, että yhtaikaa tutkitaan ja ihmetellään.”
Kellä korvat on kuulla, se kuulkoon.
***
Huovisella on teksteissään kyky tehdä elämän pienistä yksityiskohdista merkityksellisiä. Puhujan ei aina tarvitse tyhjentää koko pajatsoa tai nousta katonharjalle huutamaan. Vähäkin voi riittää.
Kaiken päätteeksi on sanottava, että kirjoittajan pitkä, koeteltu linja pitää. Substanssipuoli on ammennettu syvistä vesistä ja tarjoilun pastoraalinen lempeys rauhoittaa lukijaa. Teksti on tiivistä eikä turhia sanoja juuri ole. Kun tämän kirjan taustaksi ajattelee Huovisen 2000-luvun tuotantoa, jo aikaisemmin tutuksi tullut tyyli kantaa ja vie. Aiemmin tavaramerkiksi muotoutunutta yhtäältä–toisaalta-fundeeraamista on näillä sivuilla kuitenkin entistä harvemmin.
On sitten makuasia, onko tätä lajia jo nautittu tarpeeksi – vai janottaisiko kuitenkin vielä? Huovisen kirjoittajan lähde pulppuaa edelleen kirkkaasti.
Parhain päin toimii hyvin myös ajanmukaisena postillana, hartauslukemistona ja miksei yhtenä virikekirjanakin niille, jotka työssään joutuvat paljon puhumaan.
Eero Huovinen: Parhain päin. Kirjoituksia elämästä, Jumalasta ja armosta. WSOY 2017. 471 sivua.
Kuva: Jani Laukkanen