Aivan tarkkaa määrää Laura Karlin ei osaa sanoa, mutta runsaasti niitä tuli syötyä. Karjalanpiirakoita nimittäin. Vieraanvaraisuudesta notkuvat pöydät kuuluivat asiaan, kun Karlin kuvasi ja haastatteli Karjalan evakkoja.
Kaikki alkoi Laura Karlinin omasta mummosta, Suojärven evakosta. Mummon tarina kiinnosti niin, että Karlin alkoi etsiä lisää evakkokokemuksia. Ortodoksisen lehden toimittajana ja valokuvaajana hän tutustui yhä uusiin ihmisiin. Kerran Karlin lähti Kouvolaan jututtamaan yhtä ihmistä mutta palasi kolmen evakkotarinan kanssa.
– Toivoin, että kuvattavat ottaisivat kuvaan mukaan jotain, mikä symboloisi Karjalaa.
Moni valitsi ikonin, joku taidolla tehdyn käspaikan tai virpovitsan.
Näyttelyssä esiintyvät evakot lähtivät pakotaipaleelle lapsina tai nuorina aikuisina. Karlinin mukaan sota oli monen mielestä jännittävä seikkailu. Toisaalta lapset aistivat aikuisten huolen.
{kuva_0f997057-effe-456d-bfd9-3072c2f1264f}
Evakkolasten joukkoon lukeutuu Karlinin mummokin. Sota ajoi hänet kahdesti evakkoon. Valtakunnan mullistusten lisäksi vanhempien avioero pirstaloi perhettä.
– Mummo on käynyt jokaisen koululuokkansa eri paikkakunnalla, Karlin sanoo.
Ensimmäisellä evakkoreissulla mummon perheelle ei ollut löytyä yösijaa. Lopulta eräs isäntä vinkkasi naapuritalosta mutta varoitti ylpeistä asukkaista. Talonväki ei olisi päästänyt ryssiä sisään, mutta he itsepintaisesti jäivät. Kun evakkoperhe kaivoi nyssäköistään kortilla olevaa aitoa kahvia, majoittajien vastahanka suli.
– Minulle tuli yllätyksenä, että mummoni perhettä ryssiteltiin. Hehän ne lähtivät venäläisiä pakoon, Karlin ihmettelee.
– Mummo sanoo, että hän on joutunut aina sopeutumaan eikä ole mihinkään kotiutunut, ei edes nykyiseen kotiinsa, jossa on asunut vuosikymmeniä.
Osa Karlinin kohtaamista evakoista kaipasi yhä luovutettua Karjalaa, olipa eräällä evakolla vanhan kotitalonsa paperit kaiken varalta tallessa. Toinen taas ihmetteli, mitä hän siellä korven keskellä tekisi.
Omien evakkoaikojen takia on helppo ymmärtää nyt kotinsa jättäviä.
– Haastattelemani Sanni vertasi evakkoja nykyisiin pakolaisiin.
{kuva_f094d995-1be1-42fb-aa5d-520d253384e3}
Evakossa uskonto siirtyi perhepiiriin
Lähes kaikki Laura Karlinin kohtaamat evakot sanoivat olevansa ensisijaisesti karjalaisia, vaikka jokunen halusi korostaa suomalaisuuttaan. Karjalaisuus oli heille avoimuutta, vieraanvaraisuutta, kädentaitoja ja karjalan kieltä.
Ortodoksisuus oli lähes kaikille luovuttamaton osa karjalaisuutta. Moni muisteli, että ennen Karjalassa piti ristiä silmänsä eli tehdä ristinmerkki ennen kuin kävi ruokapöytään.
– Ortodoksisuudesta ei tehty mitään numeroa, mutta se oli koko ajan arjessa mukana, Karlin toteaa.
Rajan toisella puolella uskonto siirtyi perhepiiriin, sillä varsinaisia kirkkoja ei ollut. Maallikot pitivät palveluksia kodeissaan. Aina ortodoksisuus ei saanut sydämellistä vastaanottoa. Puhuttiin ryssänuskoisista ja karsastettiin ikoneita. Lapset saatettiin kastaa luterilaisiksi.
– Eräs nainen liittyi rippi-ikäisenä luterilaiseen kirkkoon mutta vaihtoi aikuisena takaisin ortodoksiseen kirkkoon. Hän koki, että oli tehnyt väärin.
Evakkojen kuvaamisen myötä Laura Karlin pääsi luotaamaan karjalaisia juuriaan. Hän vaikuttui evakkojen elämänmyönteisyydestä ja sitkeydestä. Tarinat koukuttivat, eikä projekti ole välttämättä päätepisteessään.
Karjalaisena Karlin ei kuitenkaan itseään pidä. Aikaa ja etäisyyttä rajantakaiseen Karjalaan on liikaa. Silti jotain asenteesta on tarttunut.
– Tunnistan itsessäni vieraanvaraisuutta ja avoimuutta, mutta haastattelemissani evakoissa on sitä paljon enemmän.
Evakkotarinoita-näyttely 13.8. asti Valamon opistossa, Uusi-Valamo. Syyskuun alussa näyttely siirtyy Imatran ortodoksisen kirkon seurakuntasaliin.
Kuvat: Laura Karlin
Ensimmäisessä kuvassa Lahja Wartiainen, joka pitää yhä Kouvolan ortodoksiakeskus Sypressissä ortodoksiapiiriä. Hiitolasta kotoisin oleva Wartiainen muistaa, kuinka evakkopaikoissa ihmeteltiin karjalan kieltä ja supistiin: ”Ymmärtävätköhän nuo edes keskenään, mitä ne puhuvat?”
Toisessa kuvassa Laura Karlinin oma mummo, Suojärveltä kotoisin oleva Saara Hietala, jonka evakkokertomukset inspiroivat Karlinia keräämään lisää evakkojen kokemuksia. Hietalan mummo oli harras ortodoksi ja häneltä Saaralle jäi muistoksi tuohuksen jalka.
Kolmannessa kuvassa Porissa nykyisin asuva, Kurkijoelta kotoisin oleva Leena Leino. Hän vaihtoi rippikouluikäisenä luterilaiseen kirkkoon, mutta palasi aikuisena takaisin ortodoksiksi, sillä hän tunsi tehneensä väärin vaihtaessaan uskontoa. Karjalasta Leinoa muistuttaa naperkori, jolla hänen äitinsä vei naapurikylään kananmunia myytäväksi.
Lue myös:
Väitös: Ortodoksitaustaisia evakkolapsia kiusattiin muita enemmän