Lahtelainen kapellimestari ja säveltäjä Jouko Saari luonnehtii uraansa pirstaleiseksi ja pätkittäiseksi. Epäsäännöllisyys on ollut säännöllistä. Kirkon töihin pääsemisen esteenä on monta kertaa ollut ylikoulutus.
– Freelance-pohjalta lähden edelleen keikalle aina kun pyydetään. Eläköitymistä ei ole vielä tapahtunut, naurahtaa kansainvälisiäkin areenoita kiertänyt kirkkomusiikin ammattilainen.
Aikanaan Saaren musiikkiuralle viittoi Kallion kirkon silloinen urkuri Jouko
Kunnas.
– Tärkeä henkilö matkalla on ollut myös Johanneksen kirkon jo edesmennyt urkuri ja urkuopettajani Tauno Äikää Sibelius-Akatemiassa.
Virsikirjan lisävihkoon virtenä 935 valittu Saaren säveltämä ja Toivo Hyyryläisen sanoittama Hetkeksi hiljene, maa, on kulkenut pitkän matkan. Saari muistaa edelleen kirkkaasti tuotteliaan kesäpäivän vuonna 1992.
– Elettiin keskellä kauneinta kesää ja olin silloin vailla työtä. Kotona sattui olemaan rauhallista, joten istuin pianon ääreen. Edessäni oli viisi kappaletta Pietari Päivärinta -seuran runokilpailun satoa, joihin haettiin sävellyksiä.
Nipussa mukana ollut Hyyryläisen hiljentymiseen kehottava runo tuntui Saaresta erityisen puhuttelevalta.
– Teksti on mielestäni yhä ajankohtaisempi. Viestimien piippaus on jatkuvaa. Emme kuule enää itseämme emmekä toisiamme.
Säveltäjänä Saari katsoo, että melodia ei saa häiritä tekstiä.
– Kappaleen sävel on yksinkertainen ja sen ääniala sopii kaikille. Soinnutusasu on myös tavallinen. Suomessa on niin paljon mollivoittoista musiikkia, että siksi halusin sävelen duuriin.
Vuonna 2000 Saari osallistui sävellyksellään Nurmeksen kaupungin järjestämään uusien joululaulujen sävellyskilpailuun, missä laulu ponnahti pinnalle 500 kappaleen joukosta.
– Joitakin vuosia sitten huomasin, että lisävihkotyöryhmä hakee uusia lauluja ja lähetin muutaman sinne. Siellä tämä laulu hiljalleen eteni ja tuli sitten valituksi.
Miltei tuhatvuotisen virsiperinteen aikana kertyneitä tekstejä Saari pitää hämmästyttävän ajankohtaisina.
– Virsikirja on hieno runokirja ilman säveliäkin. Miksi kirkossa niin usein vanha hyvä siivotaan pois? Nykyinen populaarikulttuuri ja yleinen ilmapiiri ohjaavat kepeyteen, mutta kai kirkon ja kapakan kynnyksellä saa vielä olla jotain eroa, Saari haastaa.
Saari myöntää olevansa huolissaan myös luterilaisen virsiperinteen säilymisestä.
– Kansainvälistymisen ja erilaisten ryhmien tarpeiden huomioimisessa käy helposti niin, että omaleimaisuus katoaa. Virsikirja saa minusta olla selvästi maakohtainen. Sen ei tarvitse palvella kaikkia kaikkialla, Saari kritisoi.
Oman roolinsa virsisäveltäjien jatkumossa Saari näkee yhden korren kantamisena kekoon.
– Vaikka on tietysti mukava ajatus, että lapsenlapset pääsevät laulamaan vaarin virttä.
Lue myös:
Tytti Issakainen: Virret ovat superfoodia
Jyrki Linjama: Virren ei pidä olla väistelevä
Pekka Kosonen: Virsi on suomalaisen bluesia
Pirjo Vahtola: Virret ovat uskon kieltä
Olli Kortekangas: Ehtoollisvirsi ilman tunnevetoista mollia
Virrentekijä Jukka Salminen: Lepään vanhoissa virsissä
Joonatan Rautio: Virsi ei ole kertakäyttötavaraa
Sirkku Rintamäki: Virsi humahduttaa toiseen todellisuuteen
Mari Torri-Tuominen: Virsi eletään kaikilla aisteilla
Säde Bartling: Virret ovat kirkon suurinta pääomaa
Timo Alakotila: Virren säveltäminen oli kuin sudokun tekoa
Sheldon Ylioja: Virttä ei saa tappaa huonolla säestyksellä
Vuokko Kortekangas ja aran ehtoollisvieraan virsi: ”Ehtoollinen on herkkä ja vaikea asia”
Markku Kilpiö: ”Virsi ei ole mikään kepeä rallatus”
Toivo Hyyryläinen: Virsi luo yhteyttä
Tuomo Nikkola: Talvivirsi kertoo talvesta lahjana
Annika Kukkonen: Yksinkertaiseen on piilotettu paljon, virressä ja viestinnässä