Porvoon piispa Björn Vikström kysyi viime elokuussa sairaalasielunhoidon neuvottelupäivillä, kasvaako kuilu opillisten kannanottojen ja pastoraalisten kohtaamisten välillä? Vikström korosti, että kirkon teologia syntyy elävässä vuorovaikutuksessa Raamatun ja eletyn elämän välillä. Esitelmän otsikko oli Halkeamia kirkon seinässä.
Vikströmin kirjaa Monta rakkautta voi lukea yrityksenä paikata halkeamia. Kirja käsittelee kirkkoa tällä hetkellä kaikkein jyrkimmin jakavaa kysymystä eli seksuaalisuuden, parisuhteen ja avioliiton teologiaa. Vikström kysyy, täytyisikö opillisuuden alistua rakkaudelle vai rakkauden opillisuudelle – vai voisivatko ne peräti liittyä yhteen tavalla, joka rikastuttaisi molempia. Vikström ei ole valinnut helppoa tehtävää. Kirkon halkeaminen parisuhdekysymyksessä näyttää lähes väistämättömältä.
Kirja on kiinnostava myös siksi, että se ilmestyy vain hetki sen jälkeen, kun kirjoittaja oli yhdessä muiden piispojen kanssa hyväksymässä piispojen paljon ristiriitaista keskustelua herättänyttä selontekoa kirkon avioliitto-opista. Kirja ilmestyy juuri ennen kirkolliskokousta, joka käsittelee pontta ”Selvityksen tekeminen avioliittoon vihkimisestä luopumisesta”.
Huomion arvoisaa on myös se, että Vikström kirjoittaa suomeksi, joka ei ole hänen äidinkielensä. Hän haluaa osallistua painokkaasti keskusteluun kirkkoa vahvasti jakavasta aiheesta laajemmin kuin vain oman hiippakuntansa sisällä.
Kirjan nimi – Monta rakkautta – kuvaa hyvin sisältöä. Rakkaus on monimerkityksinen sana. Rakkaus on olemassaolon perusta. Rakkauden ihanne ei ole pelkästään miehen ja naisen välinen rakkaus. Rakkautta löytyy kaikkialta, lapsen ja vanhemman väliltä, ystävien väliltä sekä eri ja samaa sukupuolta olevien aikuisten väliltä.
Rakkaudesta, parisuhteesta ja avioliitosta keskustelemisen tekee vaikeaksi se, että samalla väistämättä keskustellaan seksuaalisuudesta. Se vie meidät syvälle ihmisyytemme ytimeen. Seksuaalisuuden alueella mitataan kelpaamistamme toiselle ihmiselle ja kelpaamistamme Jumalalle. Miten siis edetä, kun käsitykset parisuhteiden opista ja elämästä poikkeavat kirkon sisällä niin dramaattisesti toisistaan?
Vikströmin mukaan vaihtoehtoja on kaksi. Liikkeelle voi lähteä dogmatiikasta, uskonnollisen kielen kieliopista kuten piispojen selonteossa. Tällä kertaa Vikström valitsee kuitenkin toisen tien. Hän tarkastelee parisuhteiden sisältöä sekä pohtii, millainen on hyvä parisuhde ja mitä Raamattu ja kirkon perinne sanovat tästä.
Vikström korostaa, että kirkon elävä perinne edellyttää jatkuvaa tulkintatyötä. Vikström painottaa kaksinkertaista lojaalisuutta ja solidaarisuutta – ensin suhteessa Raamattuun, kirkon elämään ja teologiseen perinteeseen ja toiseksi suhteessa yhteiskunnalliseen kehitykseen, nykyihmisten kokemuksiin ja uskomuksiin sekä saatavilla olevaan tietoon.
Vikström arvioi jossain määrin kriittisesti Lutherin kahden rakkauden ajatusta. Lutherin mukaan ihmisen rakkaus on puutteellista: ihminen ei kykene ilman Jumalaa rakastamaan oikealla tavalla. Usko tekee ihmisestä kanavan Jumalan rakkaudelle. Vikströmin mukaan kahden rakkauden malli vie oikean ja väärän rakkauden kahtiajakoon. Hän huomauttaa myös, että tahdonvapaus ei sovi yhteen tämän sinänsä lohduttavan pelastusopin kanssa, ei myöskään arkikokemus.
Kirjoittaja huomauttaa, että toisaalta myös yhden rakkauden malli on ongelmallinen, se johtaa hierarkkiseen järjestykseen. Vikströmin itsensä ehdottama ajatus monesta rakkaudesta lähtee liikkeelle siitä, että Jumala on kaiken rakkauden lähde, jolloin rakkauden eri muotoja ei tarvitse asettaa arvojärjestykseen.
Vikströmin tarkastelutapa on hillitty ja pohdiskeleva, ajoittain jopa tekninen, mitä voi pitää eräänlaisena saavutuksena tässä aihepiirissä. Valinta on varmasti tietoinen, sillä seksuaalisuuden herättämät intohimot tekevät liian usein asiallisen keskustelun mahdottomaksi.
Kirjan lähtökohtana on, ettei kukaan omista totuutta vaan osapuolet ovat yhdessä matkalla kohti sitä. Dialogi tyrehtyy, jos joku antaa heti oikean vastauksen eikä jätä tilaa muiden ajatuksille. Siksi on hyvä tuntea paitsi historiaa ja avioliiton teologian kehitystä myös yhteiskunnallista kehitystä, nykyihmisten kokemuksia ja uskomuksia sekä esimerkiksi homoseksuaalisuutta koskevaa tutkimustietoa.
Erimielisyyksien ja erilaisuuden keskellä Vikström pitää esillä myös ne alueet, joissa kirkossa vallitsee suuri yhteisymmärrys. Ihmisen suhteessa Jumalaan on kysymys ennen muuta rakkaudesta. Hengellisyys on vuoropuhelua ihmisen ja Jumalan välillä, yksilön ja yhteisön välillä, kirkon uskon ja yksilön uskon välillä.
Vikström onnistuu kirjoittamaan kiinnostavasti ilman opettavaista sävyä. Teos sopii hyvin kirkon parisuhdekysymyksistä kiinnostuneille lukijoille, ja se on erinomainen lisä ajankohtaiseen keskusteluun. Kirjaa voi myös suositella tausta-aineistoksi Kirkkohallituksen ohjeistamaan avoimeen ja kunnioittavaan keskustelumalliin parisuhdekysymyksistä. Vikström osoittaa, että kirkon halkeamia voidaan korjata oppia ja elämää kunnioittavan keskustelun sekä päätösten avulla. Kirjan lukemiseen käytetty aika maksaa itsensä takaisin korkojen kera.
Kirjoittaja on perheneuvoja, psykoterapeutti ja kirkolliskokousedustaja.
Björn Vikström: Monta rakkautta – Seksuaalisuuden, parisuhteen ja avioliiton teologia. Kirjapaja. 208 s.
Vikström puhuu kirjastaan Helsingin kirjamessuilla Eino Leino -lavalla kello 14.00. Haastattelijana Kirsi Hiilamo.
Kuva: Jukka Granström
Lue myös:
Vikström Urpo Kankaalle: ”Piispojen keskuudessa toinen linja”
Björn Vikström: ”Pappien ei pidä lähteä vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja”