Uskonnollinen vaino on aina monisyinen yhdistelmä hengellisiä, poliittisia ja taloudellisia motiiveja, osoittaa tuore väitös.
Reima Välimäen kulttuurihistorian väitöskirja selittää maailmankuvaa, joka aiheutti harhaoppisina pidettyjen valdesilaisten vainon ja käännyttämisen Euroopassa 1300-luvun lopussa. Väitöskirja tarkastetaan Turun yliopistossa lauantaina.
Välimäki analysoi väitöskirjassaan myöhäiskeskiajan merkittävimmän inkvisiittorin Petrus Zwickerin uraa ja kirjoituksia. Zwicker kuulusteli ja käännytti todennäköisesti tuhansia valdesilaisia eri puolilla saksalaista keisarikuntaa vuosina 1391–1404. Valdesilaiset olivat katolisen kirkon harhaoppiseksi julistama ryhmä, joka piti yllä köyhyyden ihannetta, maallikoiden saarnaamista ja keskinäistä ripittäytymistä. Myöhäiskeskiajan valdesilaiset suhtautuivat vihamielisesti papistoon, kirkon valtaan ja omaisuuteen sekä moniin keskiajan kirkon oppeihin, kuten pyhimyskulttiin.
Zwickerin kirjoittamat valdesilaisten vastaiset polemiikit kuuluivat Välimäen mukaan myöhäiskeskiajan tärkeimpiin harhaoppisia käsitteleviin teoksiin.
Välimäki tosin huomauttaa, että myöhäiskeskiaikainen kirjallinen kulttuuri muistutti enemmän verkkojulkaisuja ja -keskusteluja kuin painetun kirjan valtakautta.
– Kuka tahansa saattoi kopioida, muokata ja koostaa tekstejä uudelleen, ja kirjoittajat itse saattoivat julkaista teoksensa eri versioina, Välimäki toteaa Turun yliopiston tiedotteessa.
Tuomitaanko uskosta vai teoista?
Välimäki luo tutkimuksessa uuden käsitteen. Se on retheologisation of heresy, harhaoppisuuden uudelleenteologisoituminen.
Tutkijan mukaan harhaoppisuuden tutkimisesta ja tuomitsemisesta alkoivat 1200-luvulla vastata erityisvaltuuksilla toimineet tuomarit. He keskittyivät määrittämään rangaistuksia osallisuudesta kerettiläisiksi katsottuihin liikkeisiin. Teot kiinnostivat näitä uskonnollisia tuomareita enemmän kuin usko.
Myöhäiskeskiajalla asiassa tapahtui käänne. Juuri Petrus Zwickerin poleemiset teokset elvyttivät Välimäen mukaan 1200-luvun alkupuolen opillista, väittelevää argumentaatiota. Kuulusteluissa myös maallikoiden uskonkäsityksiin alettiin paneutua ennennäkemättömällä tavalla.
Opillisiin kysymyksiin keskittyvällä harhaoppisuuden vainolla oli seurauksia. Lännen kirkon suuri skisma (1378–1417) jakoi Euroopan, ja kirkon arvovallan kyseenalaistivat muutkin kuin valdesilaiset.
Harhaoppisia vainotessaan inkvisiittorit ja muut kirkonmiehet yrittivät hallita laajempaa liikehdintää, joka kyseenalaisti vallitsevaa hierarkiaa. Valmiiksi hajanaista valdesilaisten ryhmää vastaan oli kuitenkin helppo hyökätä. Valdesilaisuudesta tuli lyömäase, jota käytettiin myös silloin, kun hyvin tiedettiin, ettei vastapuoli kannattanut heidän oppiaan.
– Paikallisella tasolla kerettiläisten tuomitseminen ja siihen liittyvät näyttävät rangaistukset välittivät viestiä, että kirkko, joka ei kyennyt ratkaisemaan omia perustavanlaatuisia ongelmiaan, teki sentään jotain varjellakseen kristikunnan yhtenäisyyttä ja opin puhtautta, Välimäki sanoo.
Keskiajan keskustelulla yhtymäkohtia nykypäivään
Välimäki löytää keskiajalla käydystä keskustelusta monia yhtymäkohtia tähän päivään.
1300–1400-luvun taitetta ja tätä hetkeä yhdistävät ensiksikin syvästi koettu Euroopan hajaannus ja sen aiheuttama oireilu, Välimäki sanoo Kotimaa24:lle. Molempina aikakausina rakennettiin hänen mukaansa viholliskuvia ja etsittiin ulkoisia uhkia.
Välimäki ei halua vetää ilmiöiden välille suoria yhtäläisyysmerkkejä
– On kuitenkin hyvä miettiä, mitkä ovat omassa ajassa niitä luonnollistettuja kategorioita, joita toistetaan kyseenalaistamatta.
Välimäki huomauttaa, että kristinuskon piirissä käytiin keskiajalla keskustelua myös opin oikeasta tulkinnasta ja siitä, missä kulkee maallisen ja hengellisen vallan raja. Teemat ovat ajankohtaisia edelleen.
– Eri aikoina rajanveto vain nousee pinnalle eri kysymysten kautta.
FM Reima Välimäen väitöskirja The Awakener of Sleeping Men. Inquisitor Petrus Zwicker, the Waldenses, and the Retheologisation of Heresy in Late Medieval Germany tarkastetaan Turun yliopistossa lauantaina 8. lokakuuta.
Kuva: Turun yliopisto / Seppo Rinta-Kauppila