Ennakkoluuloisuus on yksi niistä ongelmista, joista kaikilla on teoria, mutta ratkaisua ei kenelläkään.
Max Horkheimer
Muuttaessani Lontooseen, tuolloin 5-vuotias poikani aloitti paikallisessa koulussa ja sai jo ensimmäisenä päivänä siellä uuden ystävän. Kun myöhemmin vein poikaani kouluun, pyysin häntä näyttämään, kuka on tämä hänen kaverinsa. Poika osoitti lapsiryhmää ja sanoi, että se on tuo, jolla on sininen lippalakki. Samalla tajusin olevani rasisti, tai ainakin ennakkoluuloinen, koska huomasin ensimmäisen oman ajatukseni olevan: Se on tuo ainoa mustaihoinen poika porukassa. Lapselle ihonväriä tärkeämpi määrittävä tekijä oli lippalakin väri.
Suomalaisista todennäköisesti hyvin pieni osa on avoimesti rasisteja. Kuitenkin ennakkoluuloja ja asenteita, jotka jollain tavoin vaikuttavat ainakin suhtautumiseemme tiettyihin ihmisryhmiin, meillä monilla lienee. Jo puheissamme kuultavat ilmaisut: moni ystävistäni on homo, sinä et ole ollenkaan tavallinen pappi, pitävät sisällään ennakkoluuloisen ajatuksen tietystä ihmisryhmästä. Ihmisiä on helppo ryhmittää meihin ja muihin. Ja tämä vaikuttaa monesti myös toimintaamme.
Me maalla kasvaneet ja metsästä kaupunkiin siirtyneet suomalaiset joudumme totuttelemaan uusiin asioihin ja ilmiöihin. Yhteiskunnallinen yleinen suvaitsevaisuus on – luojan kiitos – päästänyt ihmisten ilmoille myös ne ihmiset, jotka aiemmin leimattiin oudoiksi tai omituisiksi.
Yhdenvertaisuuslain syrjintäkieltoa sovelletaan laajasti, kattaen lähes kaiken toiminnan. Poikkeuksena on yksityis- ja perhe-elämä sekä uskonnonharjoitus. Syrjintä on henkilön yhtäläisen ihmisarvon kiistämistä. Siinä riistetään jokin hänelle kuuluva oikeus ja hänen identiteettiään loukataan perustavanlaatuisella tavalla.
Kaikkinaisen syrjinnän taustalta löytyy yleensä seuraavia elementtejä: negatiiviset stereotypiat, kielteiset tuntemukset, ennakkoluuloinen asenne ja sosiaalinen etäisyys.
Itse törmäsin, lähinnä huvittavasti, näihin ennakkoluuloihin ja stereotypioihin ajaessani moottoripyörällä Tampereelle toimittamaan motoristikirkkoa. Pysähdyin matkalla tankkaamaan pyörääni ja samalla avasin ajotakkiani. Takin alta tuli näkyviin papin pantapaita. Sen huomatessaan vieressäni ollut pariskunta totesi: Eihän pappi voi olla motoristi!
Minäpä heitä rauhoittamaan toteamalla, että ei pidä tuomita koko joukkoa ennakkoluulojen perusteella tai yksittäisten mätien omenien takia. Kuten huomaatte, emme kaikki ole kauhean pelottavan oloisia. Olemme lapsiaan rakastavia vanhempia. Hyvin harvoilla meistä on rikosrekisteriä tai vankilatuomioita. Pääsääntöisesti teemme rehellistä työtä. Olemme ihan tavallisia ihmisiä. Ihan niin kuin motoristitkin.
Kirjoittaja on Yhteisvastuun keräysjohtaja.
Kuva: Minerva Seppälä