Lynkkaaminen ja vihapuhe ovat internetin arkipäivää. Joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.
Tuoreen Time-lehden kansijuttu kysyy: ”Miksi menetämme internetin vihan kulttuurille”. Hyvä kysymys. Internet on paitsi vapauden ja tasa-arvon paikka, myös silmittömän vihan ja vastenmielisen tunteettomuuden temmellyskenttä.
Timen juttu käsittelee ensisijaisesti trolleja, henkilöitä, jotka tietoisesti pyrkivät saamaan aikaan epäinformaatiota ja vihaa verkossa. Trollit ovat tunnettuja kiusaamisesta ja vääristä henkilöllisyyksistä, keksityistä mielipiteistä ja kohtuuttomista kärjistyksistä. Trollin olemukseen kuuluvat myös pahansuopuus, henkilöön käyminen ja välinpitämättömyys uhrin kärsimyksistä. Ne ovat myös trollin päämäärä.
Tutkimuslaitos Pew Recherch Centerin parin vuoden takaisessa selvityksessä 70 prosenttia 18–24-vuotiaista amerikkalaisista oli kokenut ahdistelua verkossa. Naisista 26 prosenttia kertoi, että heitä oli stalkattu eli seurattu tai kyylätty asiattomasti netissä.
Netissä ja sosiaalisessa mediassa voi joutua ”tavallisen” kiusaamisen lisäksi myös täydellisen henkisen teurastuksen ja silmittömän vihan kohteeksi.
Tästä tunnettu esimerkki on Justine Sacco, nuori newyorkilanen pr-toimiston työntekijä. Lomamatkallaan Euroopassa vuonna 2013 Sacco lähetteli Twitterissä nokkelia viestejä 170 seuraajalleen. Kun hän oli lentokentällä lähdössä Etelä-Afrikkaan tapaamaan sukulaisiaan, hän laittoi viestin, joka olisi varmasti jäänyt lähettämättä, jos hän olisi tiennyt mitä siitä seurasi.
Viestissä luki ironisen ilkikurisesti: ”Matkalla Afrikkaan. Toivottavasti en saa aidsia. Kunhan pilailen. Minähän olen valkoihoinen.”
Lento kesti 11 tuntia. Kun Sacco perillä avasi kännykkänsä, oli helvetti irti. Hänestä oli tullut Twitterin vihatuin henkilö. Saccoa haukuttiin rasistiksi ja ties miksi. Hän menetti paitsi maineensa, myös työpaikkansa.
Justine Saccon tarina on kerrottu muun muassa Jon Ronsonin kirjassa Julkisesti häpäistyt. Ronson myös tapasi Saccon lynkkaamiseen keskeisesti vaikuttaneen twiittaajan. Tämä sanoi, että tekisi saman uudelleen.
Saccon twiitti ei ehkä ollut kaikkein fiksuin, mutta ansaitsiko hän tulla julkisesti lynkatuksi sen vuoksi? Ironia on vaikea laji netissä. Ronski stand up -koomikko olisi huoletta voinut pudotella twiitin sisältämän hämmentävän ajatuksen yleisön edessä, ja hän olisi saanut aikaan vain hyvät naurut.
Mutta mikä sai ihmiset silmittömän vihan valtaan, kun twiitin takana kuviteltiin olevan rikas perijätär, joka elää ylimielisyyden kuplassa? Miksi lynkkaajat käyttäytyivät kuin koululuokan sadistisimmat kiusaajateinit?
Suomestakin löytyy esimerkkejä, jossa nettikansa ja somekiljujat saavat hampaisiinsa oivan kohteen. Kevan johtaja Merja Ailus ja hänen työsuhde-eduistaan syntynyt julkinen keskustelu kasvoivat syksyllä 2013 sellaisiin sfääreihin, että tarinaan uskovat vieläkin monet. Syntyi kuviteltu ylimielinen, rahan ja vallan sokaisema hahmo, jota sai verkossa sylkeä muka yhteiskunnallisella syyllä.
Myös sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) puhe Kansanlähetyspäivillä 2013 alkoi elää mediassa ja netissä omaa elämäänsä. Räsänen oli jo valmiiksi kuviteltu hahmo, joka haluaa kieltää kaiken ja nyt hän vielä sekoitti maallisen ja hengellisen regimentin. Tosin poliitikkona Räsänen oli karaistunut tai ainakaan hän ei näyttänyt luhistuvan asiattomuuksien ja vihan alle.
Nettiaika on tehnyt helpoksi rakentaa tiedon sirpaleista ja ennakkoasenteista kuvan ihmisestä, ja tehdä hänestä sellaisen, jota on helppo kivittää ja häpäistä julkisesti. Kiven heittäjä on tyytyväinen itseensä eikä ajattele asiaa sen pidemmälle.
Time-lehden kyselyn mukaan 80 prosenttia heidän kirjoittajistaan kaihtoi osallistumasta tiettyihin keskusteluihin netissä, koska he pelkäsivät trollien vastausta. Sivustoilla, joilla on äänekkäitä trolleja, saavat naiset, etniset ja uskonnolliset ryhmät sekä homoseksuaalit kuulla kunniansa.
Haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien puolustaja saa kuraa niskaansa. Verkon vaarat tulee tiedostaa ja niistä täytyy puhua, mutta liioitteluun ei ole syytä. Ottaen huomioon kuinka paljon ihmisten elämästä ja ajasta menee verkon syöverissä asioita hoitaen tai viihdettä etsien, vihapuheen tai trollauksen kohteeksi joutuu harvoin.
Mutta on helppo eläytyä tilanteeseen, jossa saa sairaita tai uhkaavia viestejä. Varsinkin kun ne tulevat yllättäen, tilaamatta ja kauhealla voimalla.
Kirjoittaja on Kotimaan julkaisupäällikkö.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Piispat saaneet koulutusta vihapuheen ja trollauksen tunnistamiseksi
Ministeri Grahn-Laasonen haastoi seurakunnat vihapuheen torjuntaan