Puuskainen tuuli ravistelee koivuja ja leppiä Annikka ja Antti-Juhani Tapanisen kesämökin rannalla. Tuuli juoksee pitkin valtavaa vedenpintaa ja saa ruovikon kumartelemaan.
Pienelle hiekkarannalle mahtuu sopivasti kaksi tuolia, joihin voi istua ihailemaan maisemaa. Edessä järven vastaranta pakenee ja katoaa kokonaan horisontin taakse. Saaria ei näy.
Ranta sijaitsee Pöytyän Yläneellä Pyhäjärvellä, jolla on yksi Suomen suurimmista selkävesistä. Saaretonta aavaa on enemmän kuin Airistolla Turun saaristossa.
Kun Annikka Tapaninen tulee mökille, hän kävelee aina ensimmäiseksi järven rantaan, vaikka autossa olisi mitä pakasteita odottamassa.
– Täällä on paljon hyvää tekevää näkemistä. Joka ilta istun järvenrannassa pari tuntia ja katselen auringonlaskua. Joka ilta sen värit ovat erilaiset, hän sanoo.
{kuva_57eb4497-ef26-4c3d-8586-6dfb1838a045}
Tapanisten kesämökin rantaviiva ei ole aina sijainnut tässä, missä se on nyt, ja myös alkuperäinen mökki on sijainnut toisella tontilla.
Pyhäjärven upeat hiekkarannat paljastuivat veden alta vasta 1930-luvulla, eivätkä ne kuuluneet kenellekään. Kuntalaiset rakentelivat vesijättömaille uimakoppeja. Annikan isä, Yläneen silloinen kirkkoherra Jaakko Haavio rakensi muiden mukana pienen mökin nykyisen tontin lähettyville. Sen paikka merkittiin myöhemmin seurakunnan omaksi.
Haavio oli rakastettu pappi, josta tuli myös uskonnollista lyriikkaa uudistanut runoilija ja virsien sanoittaja.
– Rintamalla isäni ihannemaailma romahti. Sotien jälkeen hän innostui eteenpäin menemisestä ja esikaupunkien ihmisistä, ja hän haki Turkuun töihin.
– Yläneellä kuitenkin toivottiin, että hän jäisi jollakin tavalla paikkakunnalle, ja häntä pyydettiin vuokraamaan tämä nykyinen tontti, Annikka kertoo syksyä enteilevän tuulen keskellä.
Haavio suostui ja siirsi mökkinsä nykyiselle tontille. Myöhemmin seurakunta pyysi häntä ostamaan tontin. Se oli pääasiassa suota.
– Isäni määräyksestä koko perheen oli joka aamu mentävä uimaan ja tuotava samalla seitsemän kottikärryllistä hiekkaa paikalle. Vasta sen jälkeen sai aamukahvin.
{kuva_3c5b6fe1-64f2-4bcd-8979-3a8520828b8d}
Antti-Juhani Tapaninen kertoo, että uimisen perinne on jäänyt, ja he käyvät joka aamu uimassa. Annikan mukaan paikalla tuntee yhä isän läsnäolon. Moni Jaakko Haavion runoista liittyy kesämökkirantaan.
– Kun iltaisin katselen järveä, lapsuus ja isäni runot tulevat elävästi mieleen. Hänen runonsa, virtensä ja puheensa puhuttelivat ihmisiä todennäköisesti siksi, että hän oli aito ja kertoi pienistäkin asioista, madoista ja kärpässienistä.
Varsinkin runokokoelma Suven maa on Annikka Tapanisen mukaan saanut paljon vaikutelmia mökiltä. Arvostelu piti vuonna 1956 julkaistua Suven maata Suomen uskonnollisen lyriikan huippuna. Haavio itse painotti, että hänen runonsa ovat runoja, ilman etuliitteitä. Kristillistä lyriikkaa ei saa päästää helpommalla kuin muuta lyriikkaa.
Annikka Tapaninen rakensi 1970-luvun alussa puolisonsa kanssa paikalle toisen mökin, Huminan, jotta he olisivat mahtuneet parivuotiaiden lastensa kanssa taatan tontille lomailemaan. Rakennus tehtiin vastarannalla sijaitsevan Ahlströmin tehtaan moduuleista. Parin vuoden ja lapsen kuluttua Huminan rinnalle nousi samalla tavalla valmistettu Räminä.
{kuva_da62e91a-788b-491e-8510-d4932131f1e7}
– Meillä oli kesälomaa vain kolme viikkoa. Rakensimme kaksi viikkoa ja lomailimme viikon, pariskunta muistelee.
Tontti siirtyi kokonaan Annikalle 1990-luvun alussa. Haavion rakentama päärakennus homehtui, ja se täytyi purkaa. Uusi, Simpukka, valmistui vuosikymmenen lopussa. Mökillä käy paljon sukua ja ystäviä, ja pariskunnan poika antoikin tontille nimeksi Me-kylä.
Sisällä Simpukassa kello tikittää kodikkaasti. Liikkuva valo ja varjot väräjävät seinälaudoituksessa.
Rakennus on yhtä aikaa tilava ja kodikas: keskellä katto kohoaa korkealle ja laskeutuu sivuseinillä matalalle. Mökki on sekä yhtenäinen että jaettu pieniin suojaisiin soppiin.
Kaikki tarpeellinen löytyy: takka keskellä lattiaa, tila oleskelulle ja ruokailulle, keittiötila, makuusoppi ja vesisäiliökomeroon rakennettu vessa. Vähän väliä silmät löytävät myös pieniä yllätyksellisiä ratkaisuja. Varsinkin ikkunoita on piilotettu kaikkialle, isoja ja pieniä. Ikkunoista näkyy Pyhäjärvi ja sauna – ja saunan läpi lisää järveä.
{kuva_883bb983-bc3e-4ad6-b759-71e5bee27393}
– Halusin, että kaikista rakennuksista näkyy läpi ja että auringonvalo tulee koko vuorokauden aikana jostakin esille. Taloa suunnitellessa minulla oli jakkara, jota siirtelin paikasta toiseen. Istuin ja mietin, miten valo käyttäytyy, Annikka Tapaninen taustoittaa.
Työuransa arkkitehtinä ja yhdyskuntasuunnittelijana tehnyt Annikka Tapaninen on suunnitellut tontin kaikki nykyiset rakennukset, Simpukan, Huminan ja Räminän sekä nykyisen saunan ja siihen kuuluvan teehuoneen eli puku- ja vierasmökin, ja vielä ateljeen, joka toimii vierasmajana ja työhuoneena.
Antti-Juhani Tapaninen rakensi mökit lasten kanssa itse, ovia ja ikkunoita myöten. Lapsista osa löysikin ammattinsa rakennusalalta.
– Aina välillä kauhistelin Annikan ajatuksia. Etukäteen ei naurattanut, kun Annikka suunnitteli rakennuksiin niin paljon mutkia, kulmia, ikkunoita, ulkonemia ja ovia. Jälki- käteen kuitenkin näin, miten mukavia ne ovat, Antti-Juhani kommentoi.
– Kaikkeen en kyllä aina suostunut.
Vaikka Pyhäjärvi on pinta-alaltaan valtava, se on matala, keskisyvyydeltään vain 5,5 metriä. Jääkauden tuomalla hiekkapohjalla tuntuu kahluusyvyyttä jatkuvan loputtomiin.
Matala ranta on syynä siihen, että tontti on merkitty asiakirjoissa puolet isommaksi kuin se on.
– Kun tontin kokoa käytiin mittaamassa, vesi oli laskenut todella matalalle. Meille merkittiin parikymmentä metriä järvenrantaa enemmän kuin todellisuudessa, Annikka Tapaninen sanoo huvittuneena.
Mataluuden vuoksi jäät voivat nousta kevättalvella pitkälle rantaan. Ne romuttivat alkuperäisen saunan työntämällä sitä viisi metriä eteenpäin.
Rakkainta mökillä on Annikasta ja Antti-Juhanista se, miten paikalla pääsee tarkkailemaan vuodenaikojen vaihtumista ja luonnon värien sekä järven olemuksen muuttumista.
{kuva_d37a1531-3048-4f77-84d3-78fa6fcbc85e}
– Tyynellä säällä järvi on kuin lasimeri, ja väri etenee sitä pitkin. Myrskyllä järvi on todella pelottava. Kun tuulee pohjoisesta, aallot ovat valtavia ja rannalla tuskin pysyy pystyssä, he kuvailevat.
Pariskunta viettää mökillä kesän ja siirtyy syksyn mittaan kaupunkikaksioon Helsinkiin. Toisaalta he käyvät Yläneellä myös talvella, ja vastaavasti he vierailevat kesällä Helsingissä.
He eivät ole haaveilleet muuttavansa mökille kokovuotisesti. Helsinkiin siirtyminen syksyllä herättää paitsi haikeutta myös helpotusta. He nauttivat pääkaupungin ystävistä ja kulttuuritarjonnasta, eikä Pyhäjärven rannalle edes saisi muuttaa kokovuotisesti.
Mökillä heitä huolettaa esimerkiksi kyyvaara. Käärme puri 2000-luvun alussa Annikka Tapanista niin pahasti, että hän melkein kuoli ja sairasteli puolisen vuotta. Nyt hän kulkee ulkona aina kumisaappaat jalassa. Kasvillisuus pidetään matalana.
Syksyllä myös nykyajan mukavuudet muistuttavat ikävällä tavalla olemassaolostaan.
– Sitä mukaa kun mukavuus kasvaa, vaivaa on yhä enemmän. Mökillä pitää muistaa vempaimia, mitä vipua piti vääntää mihinkin suuntaan ja mitä tyhjentää vesistä. On yhä enemmän huollettavaa. Ilmalämpöpumppukin vaatii korjaamokäyntiä, Annikka Tapaninen miettii.
{kuva_161aed92-d32b-4885-856d-03a533267740}
Raskaimmaksi hän kokee taistelun järveä vastaan.
– Meillä oli aiemmin pitkä hiekkaranta, mutta järven säännöstely on nostanut vedenpinnan nurmeen saakka. Emme ole pystyneet puolustautumaan järveä vastaan.
Kun Tapanisten lapset olivat pieniä, taata Jaakko Haavio kirjoitti aamupäivät, ja silloin lasten piti olla hiljaa. Sitten hän tuli ovesta ulos, rakensi ja askarteli koko iltapäivän, ja lapset olivat innolla mukana.
Hänen puusta ja jätemateriaalista tehtyjä humoristisia taideteoksiaan löytyy yhä mökiltä suuret määrät.
Annikalle ja Antti-Juhanille mökki oli pitkään työleiri, kuten monella muullakin kesämökin omistajalla. Rakennuksia nousi toisensa jälkeen. Toisaalta perhe nautti rakentamisesta.
Nyt rakennustyöt on tehty, ja pariskunnalla on aikaa olla lastensa ja lastenlastensa kanssa. Me-kylä on suvulle siunaus, johon sisältyy hengellinen perintö.
Annikka Tapaninen kuvailee, että aikaa ei mökillä ole, koska kelloa ei tarvitse tarkkailla.
– Kuin palaisin takaisin lapsuuteen, jossa aikaa on aina ja kesä jatkuu ikuisesti.
Annikka on 77-vuotias ja Antti-Juhani täytti juuri 80. Ikä on tuonut molemmille terveysongelmia.
– Aiempina syksyinä saattoi tuntua, että tätäkään en ehtinyt tänä kesänä tehdä. Sitä tunnetta ei enää ole ollut. Sen sijaan olen joka syksy tuntenut nyt kiitollisuutta: sain taas tämän kesän, Annikka toteaa.
– Lisäksi saimme tässäkin iässä olla kesän toistemme kanssa eikä kumpikaan ole vielä joutunut olemaan yksin.
{kuva_f294964b-e311-4fae-9ea7-68bcc98c892f}
Kuvat: Pasi Leino
Ilmoita asiavirheestä