Rion olympialaisten alla Helsingin Sanomat julkaisi liitteen, jossa lukijaa johdateltiin tulevien kisojen maailmaan. Liitteen kannessa oli iso kuva Rion symbolista, Kristus-patsaasta.
Kannen urheilijakuvat olivat ikään kuin patsaan takana. Patsas toivotti kädet levällään kaikki maailman urheilijat mukaan – myös penkkiurheilijat. Kyllä luulisi äkkiväärää uskontoallergikkoa syyhyttävän. Kristus muka kisaisäntänä!
Hieman maltillisempi uskontokriitikko kyllä ymmärtää, mistä on kyse. Vuonna 1931 valmistunut patsas, Kristus Vapahtaja (Cristo Redentor), on syvästi osa Rion historiaa ja identiteettiä. Patsas julistaa rauhan ja rakkauden sanomaa.
Mutta yleishumaanin turistinähtävyyden lisäksi Rion ja koko Brasilian symboli toimii myös uskonnollisena kohteena. Sen juurelle on kymmenen vuotta sitten rakennettu kappeli.
Uskonnot eivät kilpaile Riossa, mutta ovat vahvasti läsnä. Paikalla on yli 10 000 urheilijaa yli 200 maasta, joten heidän, huoltojoukkojen ja kisaturistien muodossa edustettuina ovat varmasti kaikki merkittävimmät uskonnot. Kisakylästä löytyy myös eri uskontojen edustajille tarkoitettu keskus.
Joskus urheilijat tuovat oman uskonnollisen vakaumuksensa esiin esimerkiksi tekemällä ristinmerkkejä, lankeamalla maahan rukoukseen tai nostamalla kädet ilmaan kiitoksen tai rukouksen merkiksi.
Jos välttämättä haluaa, uskontojen voi ajatella kilpailevan edustajiensa välityksellä. Minkälainen palkintotaulukko siitäkin syntyisi? Mitä se kertoisi uskonnosta ja sen suhtautumisesta ylipäätään urheiluun? Olisiko kristinusko kaikkein kilpailuhenkisin uskonto? Kahmivatko kristityt eniten mitaleja? Jos uskonnot kilpailisivat, mikä olisi laji? Opillisuus? Hengellisyys? Rituaalien suorittaminen?
No, leikki sikseen, mutta on syytä muistaa, että aikoinaan olympialaisten kilpailuvalikoimaan kuului myös kulttuuri. Aale Tynni toi Lontoosta 1948 Suomelle kultaa lyriikassa.
Anteeksipyyntö ja anteeksianto
Espoon seurakuntalehdessä oli parikymmentä vuotta sitten joidenkin urheilukisojen alla pilakuva, jossa lähtötelineisiin kyyristynyt juoksija sanoi viereisen radan kilpakumppanille: ”Kävin eilen ehtoollisella. Toivottavasti se ei näy doping-testissä.”
Riossa ottavat mittaa toisistaan puhtaat ja piristeillä kuntoon autetut urheilijat. Tai voi olla, että doping on jäämässä sivuun, sillä Venäjän jäljet pelottavat. Moni itänaapurin mitalitoivo on jätetty kisojen ulkopuolelle, mikä luonnollisesti herättää heissä kiukkua, varsinkin jos urheilija ei koe syyllistyneensä mihinkään ja kyse on korkeamman tason epärehellisyydestä dopingnäytteiden kanssa.
Dopingista kärähtäminen nostaa esiin oikeudenmukaisuuteen mutta myös uskontoon liittyviä kysymyksiä. Urheilufilosofian tutkija Mika Hämäläinen Turun yliopistosta tarkastelee kansainvälisessä Bioethics-lehdessä julkaistussa tutkimusartikkelissaan, onko mahdollista palauttaa kilpailun reiluus, kun dopingrikkomus saadaan selville vasta kilpailun jälkeen.
Hämäläinen kysyy, tulisiko urheilija hylätä, jos dopingin käyttö paljastuu esimerkiksi 50 vuoden kuluttua. Entä vaikuttaako urheilijan kuolema suorituksen hylkäämiseen? Hämäläinen luettelee myös keinoja oikeudenmukaisen ratkaisun saavuttamiseksi: hylkäys ja sijoitusten uudelleenjako, mitalien palauttaminen ja uudelleenjako, kilpailukielto, uusintaottelu ja oikeudellinen seuraus. Lisäksi tulevat uskontoa liippaavat anteeksipyyntö ja anteeksianto.
Tuleeko dopingia käyttäneelle urheilijalle suoda anteeksianto? Vai pitäisikö kilpailukiellon ja julkisen halveksunnan varjon olla elinikäinen? Kilpailukiellon ehkä, mutta ei halveksunnan.
Urheilu ei ole uskonto
Dopingin käyttö on epärehellisyyttä kilpailussa ja sääntöjen rikkomista. Se liittyy yleensä kilpaurheiluun, joka on erityinen inhimillisen kulttuurin alue.
Kilpaurheilu on viihdettä ja kaupallisuutta. Toki yksilö voi ottaa mittaa itsestään ja hakea rajojaan, mutta katselija pysyy television ääressä tasan niin kauan kuin kilpailutapahtuma kiinnostaa tai viihdyttää häntä. Rakkaus lajiin ei riitä, jos vaikka jalkapallossa nysvätään 0-0-tuloksia.
Urheilu ei ole uskonto, vaikka ainakin jalkapallosta sanotaan, että se on monessa maassa, kuten Brasiliassa, uskonnon asemassa.
Riossa eivät siis kilpaile uskonnot, vaan ihmiset, joilla on uskonnollien vakaumus – tai ei ole, sekin on hyvä muistaa.
Kuva: Yasuoshi Chiba / AFP / Lehtikuva. Rio de Janeiron tunnetuin nähtävyys, Kristus Vapahtaja -patsas valaistiin Brasilian lipun väreillä sata päivää ennen olympialaisten alkua.