Vaivattomasti vihille 1.6.2016

Eri puolilla Suomea järjestetään vihkitapahtumia keskiviikkona 1.6.2016. Esimerkiksi Kallion kirkossa järjestetään Vihkiyö 1616. Kouvolan seudulla vihille pääsee yhteensä viidessä kirkossa, Pirkkalassa Vanhassa kirkossa ja Sääksmäen kirkossa.

Helsingin Kannelmäessä sijaitsevassa kauppakeskus Kaaressa voi järjestää Pop up -häät. Kannelmäen seurakunnan toimitila Paikassa järjestettävään vihkitapahtumaan ei vaadita ennakkoilmoittautumista tai ajanvarausta.

Helposti muistettavan hääpäivän lisäksi matalan kynnyksen vihkihetkissä voi sanoa tahdon vähällä vaivalla ja rahalla. Vihkiminen onnistuu, kun vihittävillä on puolison lisäksi rippikoulu käytynä ja he kuuluvat kirkkoon. Lisäksi heidän on pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa viimeistään viikko ennen vihkimistä.

Tavallisesti vihkihetkeen voi kutsua pienen joukon läheisiään, mutta häihin voi saapua myös aivan kaksin. Tällöin seurakunta järjestää vihkimisen edellyttämät kaksi todistajaa. Monessa seurakunnassa tuoreelle avioparille tarjotaan kakkukahvit.

Porissa tarjotaan häät ja ristiäiset samalla kertaa

Yksinkertaisesta hääpäivästä haaveilevat voivat avioitua myös 16.6, jolloin esimerkiksi Porin Teljän kirkossa järjestetään häätapahtuma. Porin hääpäivä on oiva mahdollisuus myös tuoreille perheille, sillä Teljän kirkossa vietetään samalla kertaa myös kastepäivää.

Sekä hää- että kastetapahtumaan otetaan vastaan ajanvarauksia, mutta paikalle voi saapua myös ilman ennakkoilmoittautumista. Sukulaiset ja läheiset ovat tervetulleita molempiin tapahtumiin. Tarvittaessa seurakunta huolehtii vihittäville kaksi todistajaa ja kastettaville kummit.

Myöhemmin kesällä häätapahtumia järjestetään ainakin Helsingissä Kulosaaren kirkon kellotornissa 18. kesäkuuta sekä 13. elokuuta Oulun tuomiokirkossa ja Turun Henrikin seurakunnassa.

Kuva: Sara Hammarbäck/ Freeimages

Lue myös: Naimisiin suorassa lähetyksessä Turussa

Edellinen artikkeliMicrosoftin irtisanomiset: Työpaikkapapit tarjoavat tukea Tampereella
Seuraava artikkeli”Lestadiolaisuus ja luterilaisuus olivat taimilaatikoita uskoni kasvulle”