Microsoftin irtisanomiset: Työpaikkapapit tarjoavat tukea Tampereella

Ohjelmistoyhtiö Microsoft ilmoitti tänään lopettavansa puhelimien suunnittelun ja valmistuksen. Suomesta vähennetään 1 350 työpaikkaa. Microsoft kertoo, että koko Tampereen tuotekehitystoiminta aiotaan lopettaa.

Tuomiorovasti Olli Hallikainen on järkyttynyt Microsoftin ilmoituksesta. Päätöksen myötä kaikki yrityksen työntekijät Tampereelta irtisanotaan.

– Rukoilen irtisanotuille jaksamista musertavan uutisen edessä. Toivon myös voimia heidän läheisilleen, joita tämä asia koskettaa syvästi.

Tampereen seurakunnat on valmiina tarjoamaan tukea ja apua irtisanotuille, seurakuntayhtymä tiedottaa.

– Seurakuntien työntekijöihin voi koska tahansa olla yhteydessä. Meidän työpaikkapapeillamme on pitkä kokemus ja vankka ammattitaito. Työtekijät ovat kaikkia varten, keskusteluapua, tukea ja läsnäoloa on tarjolla sekä irtisanotuille että heidän omaisilleen, Hallikainen sanoo.

Tampereen seurakuntien työpaikkatyöstä vastaava yhteiskunnallisentyön pastori Juha Mattila uskoo, että Microsoft kohtelee työntekijöitä loppuun asti arvostavasti ja ihmisarvoisesti.

– Inhimillinen ja kunnioittava kohtelu edistää irtisanottujen selviytymistä vaikeassa tilanteessa ja antaa voimia etsiä uutta työtä, Mattila sanoo.

Irtisanotuille Mattilalla on neljä ohjetta, jotka ovat osoittautuneet hyödyllisiksi irtisanomistilanteessa.

Ensiksikin kannattaa hakea heti uutta työpaikkaa.

– Vaikka olisi suuri houkutus olla nyt muutama kuukausi tekemättä mitään, se ei ole hyvä asia työllistymisen kannalta. Työnhaku kannattaa aloittaa heti, toki niillä voimavaroilla, joita siihen on käytettävissä.

Päivärytmin säilyttäminen on tärkeää.

– Jos et heti saa töitä, elä silti mahdollisimman normaalisti. Lyhyt työttömyys on erinomainen jakso panostaa omiin harrastuksiin. Ne ihmiset, joilla on ollut muitakin kiinnostuksenkohteita kuin työ, selviävät usein tällaisista tilanteista paremmin.

Kolmanneksi kannattaa puhua muillekin kuin yhdelle henkilölle.

– Irtisanominen on kuormittava asia myös läheisille. Keskustele asiasta myös muiden kuin lähipiirin kanssa ja jaa ahdistusta useampien ystävien kanssa. Joskus myös ammattiapu voi olla tarpeen.

Mattilan mukaan kaikki yrityksen tarjoamat tukipaketit kannattaa ottaa vastaan ja käyttää tarjotut työllistymispalvelut.

– Kokemuksemme mukaan nämä palvelut usein johtavat työllistymiseen.

Tampereen seurakuntayhtymä julkaisi myös rukouksen irtisanotuille:

Irtisanottu – se sisältää kaiken: hyödytön, tarpeeton, tuottamaton, vaatimuksiin soveltumaton.

Kiitän sinua, taivaallinen Isä, että keskellä tätä surua, vihaa, epävarmuutta, tuskaa voin puhua sinulle.

Kuule, kun huudan sinulle tästä hämmennyksestäni, auta minua ajattelemaan selkeästi ja rauhoita sieluni.

Mutta elämä vie eteenpäin. Siksi toivon, että tuntisin sinun läsnäolosi sydämessäni tänään ja joka päivä.

Ja kun katson tulevaisuuteen, auta minua etsimään uusia suuntia, tuoreita mahdollisuuksia.

Jumala, ohjaa minua Hengelläsi, näytä minulle polkusi, Jeesuksen kautta, joka on tie, totuus ja elämä.

Aamen.

Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen. Microsoftin työntekijöitä kävelemässä ulos yhtiön tiedotustilaisuudesta Espoon Areenalta, johon henkilökunta oli kutsuttu tiedotustilaisuuteen.

Edellinen artikkeliMediamyrsky homokommenteista – hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja erosi Ruotsissa
Seuraava artikkeliVaivattomasti vihille 1.6.2016