Uusi synodaalikirja Armon horisontit. Huomisen luterilaisuus sai Helsingin Sanomien toimittajan Anna-Stiina Nykäsen kysymään useita kertoja: Miksi minulle ei ole kerrottu?
Näin Nykänen kertoi tänä aamuna Kirkkohallituksessa järjestetyssä synodaalikirjan julkistamistilaisuudessa.
Nykänen sekä historioitsija Teemu Keskisarja olivat uutuuden viralliset esilukijat. He kertoivat julkistamistilaisuudessa näkemyksiään kirjasta.
Nykäsen mukaan kirjan lukeminen oli kaiken kaikkiaan sykähdyttävä kokemus. Luterilaisuus avautui ilmeisen uudella tavalla. Hän luonnehti itseään maallistuneeksi ihmiseksi, joka käy kirkossa jouluna ja silloin, kun joku lapsista pääsee ripille.
– Löysin kuitenkin paljon itsestäni tästä kirjasta, Nykänen todisti.
Erityisen vaikuttavia löytöjä Nykäselle olivat olleet esimerkiksi luterilaisuuden arjen ja kutsumustyön arvostaminen, virsilaulu, yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja sanan korostaminen.
– Näin toimittajana on makeeta, että lähetystyöntekijät menevät jonnekin ja luovat siellä kirjakielen. Olen myös ylpeä siitä, että hyvinvointiyhteiskunta lähtee luterilaisuudesta. Siitä pitäisi elvistellä enemmän, Nykänen jatkoi.
Nykäseen teki vaikutuksen myös se, että hän oppi kirjasta vallanpitäjien ja kansalaisten pienen etäisyyden olevan itse asiassa seurausta luterilaisuudesta.
– Mutta kiukustuin siitä, että näistä keskeisistä asioista ei ole kerrottu minulle, Nykänen toisi tilaisuudessa useamman kerran.
Nykänen kritisoi kirkkoa siitä, että kirjasta avautuvat monet luterilaisuuden aarteet olisi jätetty kertomatta. Sen sijaan kirkko keskittyy seksuaalikysymyksiin eikä puhu ihmisille normaalisti, vaan ”ikään kuin sillä olisi koko ajan kova vatsa”.
– Voidaan puhua tavallisesti. Ei jokaisen puheenvuoron tarvitse olla kuin aforismi.
Nykänen kehotti kirkkoa tuomaan esille synodaalikirjassa nousevia luterilaisuuden piirteitä. Kirkossa käymistä ei Nykäsen mukaan pitäisi kirkon retoriikassa pitää niin keskeisenä. Arjessa kutsumustaan todeksi elävät ihmiset ”ajattelevat shoppaillessaankin”.
Kansanedustaja Juhana Vartiaista siteeraten Nykänen totesi, että paavi Franciscuksen ihailussa on itse asiassa kyse luterilaisuuden keskeisistä arvoista.
Esimerkkinä näiden saamista ilmiasuista ovat Nykäsen mukaan esimerkiksi pakolaisten jalkojen pesu ja se, ettei tuomita homoja.
– Franciscuksessa on myös sitä, mikä luterilaisessa kirkossa puuttuu: ilo, Nykänen sanoi.
Puheenvuoronsa lopussa Nykänen palasi vielä kerran painottamaan sitä, että luterilaisuuden ajatus kristityn kutsumuksesta arjessa on tärkeä ja sitä tulisi korostaa.
– Silloin suuri enemmistö voisi kokea, että kirkko tukee minua.
”Uskonnonvastaisuus ei ole enää radikalismia”
Historioitsija Teemu Keskisarja piti uutta synodaalikirjaa yllättävän terävänä.
– Tämä teksti potkii päähän eräitä päähänpinttymiä, Keskisarja sanoi.
Esimerkiksi koululaisille on Keskisarjan mukaan joskus vaikea selittää, että uskonto ei ole historiassa ollut mikään kehityksen tulppa, vaan sen koski.
– Kirkoilla ei myöskään ole niin paljon anteeksipyydettävää, kuin luullaan.
Keskisarjan mukaan esimerkiksi ristiretkistä puhutaan paljon, mutta se on puppua. Todellisuudessa kirkko esimerkiksi Suomessa ei aikoinaan voittanut miekalla.
– Ihmiset palvoivat mitä palvoivat, mutta aikanaan suomalaiset ihan itse halusivat itselleen ristit ja kirkot.
Keskisarjan mukaan pakanat seurasivat muutosta siellä, minne kristinusko muine vaikutteineen ensiksi tuli. He huomasivat ehkä tavallista sujuvamman perhe-elämän, kehittyneemmät työ-, viljelys- ja kalastusmenetelmät.
– Kun he sitten totesivat, että hautaustapojenkin muututtua taivas ei suinkaan pudonnut niskaan, muutos oli selvä asia.
Reformaatiota Keskisarja luonnehti myös eräänlaiseksi oman aikansa someilmiöksi. Kirjapainotaito levitti reformaation viestiä. Vihapuhettakin esiintyi.
– Vauhti oli uskomaton. Lutherin opit ehtivät Suomeenkin saakka noin yhdessä vuodessa.
Sitä, miten ihmiselämä menneiden aikojen muutoksissa arjen ja yksilöiden tasolla muuttui, on hankalampi ilmaista. Keskisarja muistutti, että esi-isämme eivät juuri kirjoitelleet päiväkirjoja. Silti oma elämänkatsomus täytyi jokaisen luoda.
Keskisarja kritisoi ankarasti sitä, että populaarikulttuurissa pappi kuvataan usein jonkinlaisena edistyksen jarruna.
– Se on raivostuttava klisee. Esimerkiksi 1800-luvulla luterilainen pappi oli maaseudulla usein ensimmäinen perunanviljelyn edistäjä. Yhdessä lukkarin kanssa hän järjesti isorokkorokotuksia. Hän oli usein myös Uuden Suomettaren paikallinen kirjeenvaihtaja. Luterilaiset papit olivat usein äärimmäisen sivistys-orientoituneita.
Keskisarja muistutti myös, että harva menneiden aikojen lapsuuden kasvuympäristö on ollut yhtä hyvä ja stimuloiva kuin maalaispappila.
– Kuinkahan monta presidenttiä, professoria, kenraalia, kirjailijaa tai taiteilijaa on pappilan lapsista lähtenyt?
Luterilaisia pappeja täytyy Keskisarjan mukaan arvostaa myös siksi, että he eivät ole historian aikana julistaneet poliittista väkivaltaa.
– Laillista esivaltaa päinvastoin on aina pitänyt totella.
Tämän päivän Suomessa tietty uskonnonvastaisuus on Keskisarjan mukaan jonkinlainen muoti-ilmiö. Mutta mitään radikalismia se ei enää edusta.
– Kun radikalismi voittaa, yty katoaa. Ja silloin radikalismi muuttuu itse asiassa konservatiivisuudeksi.
Luterilaisuus on Keskisarjan mukaan vaikuttanut hyvän yhteiskunnan luomiseksi. Uskonnot eivät tässä suhteessa ole hänen mielestään samanarvoisia.
– Hedelmistään puu tunnetaan. Agricolan ja muiden työ on johtanut tähän rauhalliseen ja reiluun Pohjolaan. Suomi on tietysti tänään muutakin kuin luterilaisuutta, mutta luterilaisuus on ollut se puuta kasteleva vesi, Teemu Keskisarja sanoi.
”Luterilaisuudesta ei voi erota. Se on täällä kaikkialla”
Tilaisuudessa puhunut arkkipiispa Kari Mäkinen totesi, että hiippakuntien papiston kokoavia synodaalikokouksia pidetään kuuden vuoden välein. Tänä vuonna kaikilla hiippakunnilla on piispojen taannoisen päätöksen mukaisesti yhteinen synodaalikirja. Sen pohjalta on synodaalikokouksissa tarkoitus keskustella.
Sana synodaali tulee Mäkisen mukaan kreikan kielen yhteistä tietä tarkoittavista sanoista. Kirkkoa on verrattu samaa tietä kulkevaan kansaan.
– Kun papit kokoontuvat, tarkoitus on yhdessä keskustella siitä, millä kohdalla tuota tietä nyt ollaan. Käymme vuoropuheluun luterilaisen tradition kanssa. Se tie ei ole tarkkarajainen tai helposti määriteltävissä, Mäkinen sanoi.
Hän viittasi sanontaan, jonka mukaan kirkosta ei voi (Suomessa) erota. Se on täällä kaikkialla.
– Ei luterilaisuudestakaan voi täällä irtautua. Se on täällä kaikkialla, Kari Mäkinen totesi.
Synodaalikirja Armon horisontit. Huomisen luterilaisuus (Kirjapaja) julkistettiin tänään. Kirjan ovat toimittaneet Anna-Kaisa Inkala ja Jyri Komulainen. Sen artikkeleita ovat kirjoittaneet Jari Jolkkonen, Kari Immonen,
Patrik Hagman, Panu PIhkala, Kirsi Stjerna, Mika Vähäkangas, Jyri Komulainen, Meri-Anna Hintsala ja Serafim Seppälä.
Kuva: Aarne Ormio. Teemu Keskisarja, Anna-Stiina Nykänen ja Kari Mäkinen keskustelivat synodaalikirjan julkaisutilaisuudessa.
(Jutun otsikkoa on korjattu 19.5. klo 15:30.)