Englannin kirkko ja Skotlannin kirkko ovat solmimassa sopimusta, joka osapuolien näkemyksen mukaan vahvistaa Ison-Britannian kahden kansallisen kirkon keskinäistä yhteistyötä ja asemaa.
Englannin kirkon kirkolliskokous eli synodi hyväksyi kirkkojen lähentymistä koskevan raportin ja julkilausuman (Columba Declaration) tiistaina.
Myös Skotlannin kirkon synodin täytyy vielä hyväksyä tarvittavat asiakirjat.
Erikoiseksi tämän ekumeenisen lähentymisen tekee se, että Englannin kirkko on anglikaaninen ja Skotlannin kirkko reformoitu.
Kirkot tunnustavat toisensa kirkkoina ja toteavat niiden kuuluvan yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen Kristuksen kirkkoon. Samoin kirkot toteavat olevansa yhtä mieltä evankeliumin sanomasta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kirkkojen pitäisi olla samaa mieltä aivan kaikesta. Niitä yhdistää myös yhteinen lähetystehtävä tämän ajan Britanniassa.
Britannian kaksi kansallista kirkkoa ovat historiassaan muotoutuneet monessa suhteessa myös erilaisiksi. Kirkkojen hallinto poikkeaa toisistaan. Iso ero on siinä, että Skotlannin kirkolla ei ole piispoja. Englannin kirkko taas on aina korostanut piispuuden merkitystä yhtenä kirkon tuntomerkkinä.
Piispuuskysymykseen ja kaitsentaan liittyen nyt Englannissa hyväksytyssä Columban julistuksessa yhteisymmärrys kaitsennasta muotoillaankin siten, että sen ymmärretään toteutuvan kirkoissa eri tavoin.
Taustalla valtiollinen kehitys
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkoasiain osaston teologisten asiain sihteerin Tomi Karttusen mukaan nyt saavutetussa yhteisymmärryksessä kirkkojen tarkoitus on vahvistaa keskinäistä yhteyttä Yhdistyneiden kuningaskuntien keskinäisen yhteyden ollessa koetteilla.
Taustalla on siis myös valtiollisia kehityksiä, kuten esimerkiksi vuoden 2014 kansanäänestys, jossa skotlantilaiset vain pienellä enemmistöllä päättivät jäädä Yhdistyneen kuningaskunnan yhteyteen.
– Niinpä nyt kirjataan ylös näiden kansallisten kirkkojen yhteisen kristillisen uskon perusta, sekä mikä on mahdollista, vastata yhdessä missionaarisiin haasteisiin keskinäisen yhteyden rakentamisen tässä vaiheessa, Karttunen sanoo.
Lähentymisessä ei ole kyse esimerkiksi Porvoon kirkkoyhteisön kaltaisesta kommuuniosta. Karttunen toteaa, että vielä ei olla siinä tilanteessa, että näissä kahdessa kirkossa päästäisiin virkojen vaihdettavuuteen.
– Nyt kuitenkin tunnustetaan kummankin kirkon ja niiden virkojen arvo kirkon apostolisen tehtävän hoitamisessa. Joissakin tehtävissä Skotlannin kirkon pappi voi jo toimia Englannin kirkossa, etenkin toisen papin avustajan roolissa, Karttunen sanoo.
Kysymys historiallisesta piispuudesta koko kirkon apostolisuuden merkkinä on kynnyskysymys virkojen täydelle vaihdettavuudelle.
– Porvoon julistuksessa se on periaatteellisesti saavutettu, mutta ei siis ainakaan vielä Skotlannin kirkon kanssa. He kun eivät anna samaa arvoa piispuudelle kuin Englannin kirkko. Skotlannin kirkon kanssa laadittu ekumeeninen sopimus on samalla tasolla kuin Englannin kirkon sopimus Ranskan luterilaisten ja reformoitujen kanssa, niin kutsuttu Reuillyn sopimus, Karttunen arvioi.
Selkeyttä suhteisiin
Englannin ja Skotlannin kirkkojen välillä on käytännössä vallinnut jo aikaisemmin ehtoollisyhteys. Uudessa sopimustekstissä kirjataan käytössä jo ollut mahdollisuus tällaiseen vieraanvaraisuuteen.
Englannin kirkon kanssa kommuuniossa, eli yhteisössä olevien Pohjolan ja Baltian luterilaisten kirkkojen kannalta Britanniassa nyt hahmottumassa oleva ekumeeninen lähentyminen on positiivista.
– Tämä periaatteessa nähdäkseni vain selkeyttää olemassa olevia suhteita ja käytäntöjä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko sopi ehtoollisyhteydestä Skotlannin kirkon kanssa 1950-luvulla. Meille tulee vuosittain kutsu heidän kirkolliskokoukseensa. Läheisin yhteys meillä on kuitenkin Skotlannin episkopaaliseen kirkkoon, joka on osa anglikaanista kirkkoyhteisöä ja johon esimerkiksi Espoon hiippakunnalla on ystävyyshiippakuntasuhde, Tomi Karttunen sanoo.