Timo Eskola.
– Romaanien Jeesus-hahmo on sellainen vähän kalpea kuljeskelija, jolla ei ole mitään sanottavaa, sanoo Eskola.
Eskolan aineistona olivat esimerkiksi kirjat Norman Mailer (Pojan evankeliumi, 1997, suom.1998), José Saramago (Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, 1991, suom. 1998), Michèle Roberts (The Secret Gospel of Mary Magdalene, 1984) ja Marianne Fredrikson (Marian evankeliumi, alkup. ja suom. 1997).
– Evankeliumien henkilöt ovat kyllä paikalla, mutta kirjailijat muuttavat Raamatun asetelmia. Keskeinen piirre tässä kirjallisuudessa oli, että Jeesus kyllä päätyy ristille tavalla tai toisella, syystä tai toisesta, mutta kuoleman vertaaminen temppeliuhriin kielletään.
– On jännää, että romaaneilla on kuitenkin ideologia, vaikka ne ovatkin kaunokirjallista. Ajatusta ihmisen syntisyydestä pidetään tämän orjuuttamisena. Monessa romaanissa se on keskeinen tekijä.
Eskolan suosikki väitöskirjaa varten lukemista kirjoista on Saramagon Jeesuksen Kristuksen evankeliumi.
– Kaunokirjallisesti se on ylivoimallinen, Saramago käyttää antiikin lähteitä ja hän tuntee kirkkohistorian ja Raamatun hyvin. Kirjailija rakentaa kuvan, että koko Raamatun sanoma on pahan jumalan salajuoni. Verta janoava jumala tekee Jeesuksesta säälittävän uhrinsa ja paholainen juonii pelastaakseen Jeesuksen jumalan kynsistä.
Jeesus-kirjallisuus ei ole vain katolisten maiden tuotosta. Kokeilevimmat löytyvät protestanttisista maista. Suomessakin Jeesuksesta on kirjoitettu toistakymmentä romaania.
– Jukka-Pekka Koskisen
Viisi todistajaa tai Paavo Rintalan
Kuolleiden evankeliumi sopivat pääsiäislukemiseksi. Ne ovat ajatuksia herättäviä ja kiinnostavia romaaneja kumpikin, sanoo dosentti Timo Eskola.
Lue myös Eskolan väitökseen liittyvä blogikirjoitus