Voiko häämarssiksi valita Tähtien sodan?

Minkälainen musiikki sopii vihkitilaisuuteen? Kysymys on monille jälleen ajankohtainen kesän hääsesongin lähestyessä.

Jos asiaa katsotaan Kirkkokäsikirjan ja Kirkollisten toimitusten oppaan näkökulmasta, tilaisuuteen sopii vain hengellinen musiikki. Käytäntö on kuitenkin toinen, kertoo Oulun Haukiputaan seurakunnan kanttori Hannu Niemelä. Se mikä sopii ja mikä ei, vaihtelee seurakunnittain.

– Näkemykset jakaantuvat myös kirkon työntekijöiden kesken. Joku kokee jonkun kappaleen hengelliseksi ja joku toinen ei, Niemelä sanoo.

Oulussa kanttorit pyrkivät tarjoamaan vihkiparille aina hengellistä vaihtoehtoa ja usein sellainen myös löytyy. Hyviä, raikkaita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Petri Laaksosen
Olkoon ylläsi kirkas taivas tai Pekka Simojoen
Rakkaus on lahja Jumalan.

Jos sopivaa hengellistä laulua ei kuitenkaan löydy tai jonkun toisen kappaleen esittäminen on vihkiparille hyvin tärkeää, se voidaan sallia, kunhan kappale ei ole kirkon arvojen vastainen.

Hannu Niemelän mukaan Oulun seudulla vihkitilaisuuksissa suosittuja niin sanottuja maallisia kappaleita ovat esimerkiksi Johanna Kurkelan
Rakkauslaulu ja Oothan tässä vielä huomenna. Kurkela on lähtöisin Oulun seudulta.

Tällainen lauluesitys sijoitetaan usein tilaisuuden loppuun, Herran siunauksen jälkeen.

– Haluamme auttaa vihkiparia luomaan tilaisuudesta myös musiikillisesti tyylikkään ja ehjän kokonaisuuden. Se on pyhä toimitus. Kirkkokäsikirja korostaa, että vihkimisessä tulee huomioida tilaisuuden jumalanpalvelusluonne, Niemelä muistuttaa.

Yleensä kanttori ja morsiuspari tapaavat hyvissä ajoin sopiakseen tilaisuuden musiikista. Jos pari ei mene naimisiin oman seurakuntansa kirkossa, voi käydä niinkin, että pari tapaa kanttorin vasta vihkipäivänä.

– Joskus tulee tilanteita, kun varttia vaille vihkimistä kuulee, että mukana onkin joku lauluesitys. Siinä ei enää kannata ryhtyä nipottamaan, siitä tulee vain kaikille paha mieli.

Väistyykö virsi?

Aina morsiusparit eivät haluaisi vihkimiseen lainkaan virttä. Hannu Niemelä kuitenkin kannustaa valitsemaan myös virren.

– Virsilaulu on hääväelle luonteva tapa osallistua juhlaan. Virsi on rukousta ja se yhdistää erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä.

Kesäaikaan suosituin häävirsi on Suvivirsi. Myös samalla sävelmällä laulettavaa lisävihkon laulua Se tuntee onnen syvän pyydetään usein. Jean Sibeliuksen juhlavuonna Niemelä haluaa nostaa erityisesti esiin virren 462 Soi Kunniaksi Luojan.

Häämarssien vanhat suosikit Mendelssohnin
Häämarssi, Melartinin
Juhlamarssi, Kuulan
Häämarssi ja Wagnerin
Morsiuskuoro ovat pitäneet pintansa vuodesta toiseen.

Niiden rinnalle on kuitenkin noussut uusia vaihtoehtoja. Niemelän mukaan nykyään suosittuja ovat muun muassa Elgarin
Largamente, Jari Jakoleffin
Aamen ja Marko Hakanpään
Trumpettisävelmä.

Niemelä kertoo, että nykyään häämarssiksi saatetaan toivoa myös tunnettuja elokuvasävelmiä. Hän muistuttaa, etteivät kaikki kappaleet taivu helposti uruille soitettaviksi.

– On myös tärkeää, ettei tunnettu musiikki tuo pyhään toimitukseen assosiaatioita esimerkiksi pettämisestä, kolmiodraamasta tai avioerosta, johon musiikki on mahdollisesti elokuvassa liittynyt.

Kuva: Emilia Karhu

Edellinen artikkeliKevätkirkossa papilta kysytään aitoutta
Seuraava artikkeliNepalin koulut aukeavat, työ pahasti kesken