Menomatkalle Marsiin halusi yli 200 000 henkeä

Marsin valloitus etenee suurin suunnitelmin. Tämän vuoden lopulla hollantilainen järjestö Mars One alkaa kouluttaa valitsemiaan uudisasukkaita asuttamaan Marsia.

Menomatkalle Marsiin haki yli 200 000 henkeä ympäri maailman pari vuotta sitten käynnistyneessä haussa. Paluuta ei ole, sillä matkaajat jäävät planeetalle pysyvästi.

Viime vuoden lopussa hakijajoukko oli karsittu alle tuhanteen. Silloin mukana oli vielä kolme suomalaista. Nyt ehdokkaita on enää 100, joista puolet on miehiä ja puolet naisia. Pohjoismaalaisista yksi norjalainan ja tanskalainen ovat vielä hakijoiden joukossa.

Valittujen koulutus kestää kahdeksan vuotta. Ensimmäisen nelihenkisen pioneerijoukon on määrä aloittaa elämä ja työskentely Marsissa vuonna 2026. Järjestö aikoo lähettää Marsiin kerrallaan kaksi naista ja kaksi miestä parin vuoden välein, maksimissaan yhteensä 24 henkeä. Aikataulua on venytetty vuosi vuodelta, sillä alun perin Marsin-muuttajien piti laskeutua planeetalle jo 2023 eli kahdeksan vuoden päästä.

Matka Marsiin kestää nykytekniikalla seitsemän kuukautta. Marsin etäisyys Maasta vaihtelee, keskietäisyys on yli 200 miljoonaa kilometriä. Marsissa ei selviä ilman avaruuspukua. Uudisraivaajien pitää rakentaa asumiskelpoiset sisätilat sekä huolehtia terveys- ja tekniikkamurheista. Kasvisruoka pitää kasvattaa itse. Lapsia ei saa synnyttää Marsiin. Jo menomatka on riski suuren säteilyn vuoksi.

Osa hakijoista kertoi julkisissa hakutiedoissa koko nimensä, ja joillakin hakuun liittyvä video näkyy edelleen netissä, kuten esimerkiksi maailmanmatkaaja
Arto Klemolalla
ja valokuvaaja
Pauli Jupilla
.

Pauli Juppi sanoo, että häntä kiinnosti lähteä tällaiselle ihmiskunnan kannalta ainutlaatuiselle matkalle, jolle kuka tahansa tavallinen henkilö saattoi laittaa hakupaperit. Hän on Klemolan tapaan maailmanmatkaaja ja käynyt muun muassa kuudesti Afrikan savanneilla kuvausmatkoilla.

Juppi sanoo, että hän on perhesiteistä vapaa lähtemään koska vain. Häntä eivät riskit eikä matkan päätepiste pelottaneet. Hän sanoo olevansa eteenpäin suuntautuva ihminen.

– Olen usein ajatellut, että ei matkoilta ole välttämättä syytä palata takaisin. Luotan niihin, joiden kuuluu huolehtia riskeistä. Minusta on lopulta sama, missä ihminen kuolee, hän pohtii.

Juppi sanoo toivovansa, että hanke toteutuu ja valitut pääsevät Marsiin. Hän valmistelee nyt itse toisentyyppistä matkaa. Kiikarissa on yksinpurjehdus maailman ympäri parin vuoden kuluessa. Oma vene odottaa jo.

Mars-hanke aiotaan toteuttaa yksityisrahoituksella. Suurin tulonlähde olisi jatkuvasti tehtävä mainosrahoitteinen tosi-tv-ohjelma. Kamerat seuraisivat uuden planeetan siirtokuntalaisia joka hetki. Jopa viimeiset matkalle lähtijöiden valinnat tehtäisiin ehkä tv-äänestysten perusteella.

Jotkut tutkijat epäilevät Mars-matkailun päätyvän katastrofiin. Heidän mukaansa ei vielä tunneta teknologiaa, joka pystyisi pitämään ihmisiä elossa Marsissa pitkään. Kriitikot väittävät, että ihminen voisi pysyä elossa Marsissa vain pari kuukautta. Osa pitää hanketta vastuuttomana.

Mars-projektin vetäjä Bas Lansdorp kiistää väitteet ja sanoo, että hanke toteutuu, jos noin viiden miljardin alkurahoitus järjestyy. Nasa suunnittelee miehitettyjä Marsin lentoja 20 vuoden kuluttua.

Marsin matka lyhyesti

Marsin siirtokuntaa on tarkoitus seurata kellon ympäri tosi-tv-ohjelmassa, jonka tuotolla myös rahoitetaan hanketta.

Suunnitelmana on lähettää tietoliikennesatelliitti ja varusteita Marsiin vuonna 2018. Pintamönkijä etsii vuonna 2020 sopivaa sijaintia siirtokunnalle. Vuonna 2022 lähetettäisiin asuinyksiköitä, elossapitojärjestelmiä, mönkijöitä ja lisävarusteita kuudella lennolla.

Mönkijät valmistelevat siirtokunnan ihmisten saapumista varten. Lopulta 2025 neljä astronauttia lähtee Maasta kohti punaista planeettaa ja laskeutuvat Marsiin 2026. Jatkossa neljä uutta astronauttia lähetettäisiin Marsiin kahden vuoden välein.

Kuva: Mars One

Edellinen artikkeliRock-tähden kipsivalu-Jeesus roikkuu kirkossa
Seuraava artikkeli”Kirkko on vahvempi kuin ajatellaan”