Kauneimmat joululaulut keräsi yli miljoonan

Kauneimmat joululaulut -kampanja keräsi viime vuonna 1 009 000 euroa, mikä on 24 000 euroa enemmän kuin edellisvuonna. Yli miljoonan euron tulokseen on Kauneimpien joululaulujen yli 40-vuotisessa historiassa päästy aiemmin vain kaksi kertaa, vuosina 2008 ja 2011.

Vuoden 2014 Kauneimpien joululaulujen tuotto käytetään kehitysmaiden äitien hyväksi tehtävään työhön. Naisten hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistäminen on yksi Lähetysseuran koko työn läpileikkaavista teemoista.

Halutessaan seurakunnat voivat ohjata laulutilaisuuksien kolehdit myös oman seurakuntansa nimikkokohteisiin Lähetysseuran kautta.

Taivas sylissäni uusi suosikki

Joululauluäänestyksessä ykkös- ja kakkossijan valtasi sama kaksikko kuin viime vuonna, Sydämeeni joulun teen ja Varpunen jouluaamuna. Kolmanneksi kiilasi jo viime vuonna huiman nousukiidon tehnyt Taivas sylissäni, jolle hävisivät vain niukasti Sylvian joululaulu ja Tulkoon joulu. Kärkiviisikko sai yli puolet kaikista annetuista äänistä.

Kuudennen sijan vei En etsi valtaa, loistoa ja seitsemänneksi tuli Maa on niin kaunis, Kauneimmat Joululaulut -kampanjan viimevuotisen suojelijan, presidentti Tarja Halosen, henkilökohtainen suosikkilaulu.

Edellinen artikkeliEronneiden taloudellinen vaikutus tulee viiveellä
Seuraava artikkeliTampereella diakonit kutsuttiin mukaan pappien kokoukseen