Raportissa todetaan, että kirkolla on mahdollisuus olla esimerkki verkkoyhteisöstä, jossa ihminen saa olla ihminen. Tällainen yhteisö sallii erilaisten hierarkkisten roolien uudelleentulkintaa, eikä siellä tarvitse pelätä yksityisen ja julkisen rajan murtumista. Toisaalta sosiaalisessa mediassa uskonnollinen todellisuus näyttäytyy osiltaan hyvin koruttomana. Se tuo esiin salailun, riidat, jähmeyden, päättämättömyyden, sisällöttömyyden tai sensuurin.
Verkko ei itsessään tuota omaa teologiaa, vaan haastaa ja nostaa esiin kirkon koko historian teologisen keskustelun ja kehityksen. Kirkon oppi, sen opetus ja teologia verkossa eivät voi olla verkossa toteutuva huutoäänestys. Se voi kuitenkin olla dialogi, jossa perustelujen, tunteiden ja traditioon liittymisen kautta luodaan uutta.
Työryhmä pohti verkon ja teologian suhdetta muun muassa seuraavien kysymysten kautta: “Miten saadaan kirkkoon rakenteita ja ihmisiä, jotka pystyvät elämään muutoksen mukana? “ “Pitääkö verkossa määritellä kuka opettaa ja miten? “ “Ymmärrämmekö dialogin kautta paremmin omaa kulttuuriamme vai vahvistuuko synkretistinen maailmankuva?” “Miten kohdata ihminen kokonaisuutena muuttuvissa verkkopalveluissa?”