Seitsemän kristittyä kuollut islamistien iskuissa Kongon demokraattisessa tasavallassa, joukossa kaksi pastoria

Kahteen kylään 10. ja 11. marraskuuta tehdyissä iskuissa kuoli kuusi kristittyä. Lisäksi iskujen yhteydessä kidnapattiin 13 henkilöä, sekä aikuisia että lapsia.

Avunhuutoja

ADF:n militantit saapuivat lauantai-iltana 10.11. Mayimoyan kylään, joka sijaitsee noin 45 kilometrin päässä Benin kaupungista. Paikallisen lähteen mukaan he astuivat klo 23:n aikaan pastorin kotiin ja hyökkäsivät tämän tyttären kimppuun viidakkoveitsien kanssa. Kun tytär huusi apua, isä tuli paikalle ja yritti pelastaa tyttären. Ensin isä ja sitten tytär ammuttiin kuoliaaksi. Yksi pastorin lapsenlapsista on edelleen kadoksissa.

Eräs iskuista selvinnyt kertoo: ”Olin kotonani, kun he hyökkäsivät. Kuulin ikkunasta heidän puhuvan, että alue kuuluu muslimeille eikä kristityille ja että jokainen löydetty kristitty on vihollinen.” Iskussa kuoli kolme 8–13-vuotasta lasta. Kambale-niminen poika oli sukua pastorille. Kaksi muuta lasta on vielä tunnistamatta, koska heidän vanhempansa pakenivat kylästä. Uhrit haudattiin sunnuntaina 18.11. Seitsemän kristittyä, neljä lasta ja kolme aikuista, on yhä kadoksissa. Heidät pakotettiin kantamaan ryöstösaalista, jonka ADF:n jäsenet varastivat kylästä.

Pakeneminen vaikeaa

Seuraavan päivän iltana militantit hyökkäsivät Boyikenen kylään. Pastori Josia Kapanga Katembo kidnapattiin yhdessä kahden lapsensa ja kolmen muun kristityn kanssa. 12 taloa ja yksi ajoneuvo sytytettiin tuleen. Lähteen mukaan hyökkääjät tukkivat tien ja polttivat kirkon läheisyydessä sijaitsevia koteja. He iskivät kuin sotilaat. Kirkko sijaitsee alueen reunalla metsän vieressä, joten sieltä oli vaikea paeta ja päästä varoittamaan muita. Pastori Katembon vaimo Rebecca, 34, tapettiin hänen yrittäessään paeta sen jälkeen, kun heidän kotinsa oli sytytetty tuleen. Heidän neljän lapsensa olinpaikkaa ei tiedetä.

Iskuissa kuollen naisen perheenjäsen kantaa ristiä haudalle surijoiden seuratessa ruumisarkun kanssa 12. marraskuuta.

Benistä kotoisin oleva seurakunnan johtaja kertoi, että Boyikenen iskussa ei poltettu muslimien koteja: ”Ennen pastorin kotia on muslimin koti. Se sijaitsee kahden kristityn kodin välissä. Hyökkääjät jättivät sen välistä, mutta sytyttivät kaksi muuta tuleen.”

Useita iskuja

Väkivalta on saanut siviilit pakenemaan alueelta. ”Ihmiset ovat paenneet suurin joukoin Orientalen ja Iturin alueille, Butemboon ja jopa rajan yli Ugandaan. Rukoilkaa, että Jumala auttaisi meitä”, sanoi pakolaisia auttavan kristillisen järjestön edustaja Oichasta. Syyskuussa ADF onnistui iskemään yllättäen Benin keskustaan. YK:n joukkojen tukema Kongon armeija on taistellut kaupungin läheisyydessä militantteja vastaan. 14 ja 15. marraskuuta käydyissä taisteluissa menehtyi seitsemän YK:n rauhanturvaajaa ja 12 kongolaista sotilasta. Maailman terveysjärjestö WHO on myös joutunut vähentämään toimia alueella vakavan ebolaepidemian johdosta.

Ugandasta lähtöisin oleva ADF on kahden viime vuosikymmenen aikana juurtunut alueelle. Sen uskotaan surmanneen Kongon demokraattisessa tasavallassa yli 2500 siviiliä viimeisen kolmen vuoden aikana. Paikallisen sanomalehden Les Coulisses’n toimittaja Nicaise Kibel’Bel Oka kertoi World Watch Monitorille viime vuonna, että ADF on viime vuosina tullut tunnetuksi myös nimellä Muslim Defence International. Sitä tukevat jihadistiset organisaatiot Afrikassa ja sen ulkopuolella. New Yorkin yliopiston tutkimusryhmän raportin mukaan ADF saa rahoitusta ISISin kenialaiselta taloudelliselta tukijalta.

Lähde

Tutustu lisää Kongon demokraattisen tasavallan tilanteeseen.

  1. ”Helsingin Sanominen tekemän taannoisen HS-gallupin mukaan 21 prosenttia suomaisista oli halukas maksamaan sanomalehtien lukemisesta verkossa. Samassa kyselyssä 39 prosenttia ilmoitti, ettei ole halukas maksamaan mistään verkkosisällöstä”

    Pankkityöstä opin, että ”ilmaisia lounaita ei ole olemassakaan”, ja siksi maksan mielelläni myös jostakin hyvästä, kuten esimerkiksi Kotimaa-lehdestä ja sen verkkotuotannota. Muistan ikuisesti sen, kun olin talletuspankissa vt. konttorinjohtajana ja edessäni tiskin takana seisonut asiakas huusi sydämensä pohjasta, että ”olemme liian kallispalkkaisia naisia tälle yhteiskunnalle”. Seisoin muutama päivä sitten kaupan kassajonossa, jossa edellä ollut asiakas yritti pitkähkön ajan kuluessa turhaan saada ostoksistaan bonukset, enkä voinut olla ”ilkeyttäni” sanomatta, että siinä sitä nyt sitten itse yritetään.

  2. Jutussa mainittu maksumuuri herättää monissa lukijoissa ristiriitaisia tuntoja ja kielteisiä mielikuvia. Muuri on tyly. On esitetty muitakin käsitteitä kuvamaan sisältöjen maksullisuutta. Maksuaita on yksi käsite, mutta se herättää myös koomisia mielleyhtymiä: mennään siitä missä aita on matalin… Yksi onnsituneimmista käsitteistä on sisältöportti. – Lukija ei törmää maksumuuriin vaan pääsee eteenpäin sisältöportista.

  3. ADF:n militantit muslimit: ”alue kuuluu muslimeille eikä kristityille ja että jokainen löydetty kristitty on vihollinen”.

    Surullista luettavaa. Ja kovin vähän kommentoitua. Ovathan nämä vähäiset veljemme ja sisaremme kovin kaukana.

    Va voisiko vaikenemisen kulttuurissamme olla kyse myös siitä, että heidän äänekäs puolustamisensa voitaisiin tulkita puolueelliseksi: me suomalaiset luterilaiset (ja muut kristityt) pidämme ääntä näiden puolesta, koska he ovat kristittyjä. Jos puolustamme heitä, niin samaan hengenvetoon olisi puolustettava muitakin vainottuja vähemmistöjä, jottei meitä epäiltäisi puolueellisiksi..?

    Osaamme jotenkin käydä dialogia Suomessa ja Euroopassa – vakiintuneissa demokratioissa – mutta emmekö osaa viedä tätä taitoa esim. sinne, missä maan nimenä on (paradoksaalista kyllä) Kongon demokraattinen tasavalta?

    • Niin, ja edellisiä tämän blogin kommentteja vielä tulkiten: kristittyjen vainoista ei ole soveliasta ainakaan kristittyinä puhua, ellei samalla koko ajan muista ruoskia itseään siitä, että kristityt ovat toimineet vastoin oman Mestarinsa opetusta ja antaneet ”lihan yllykkeille” periksi?

      Näinkö se meillä menee?

      Ja kuinka moni meistä on ollut osallisena tämän päivän kristittyjen tekemiin hirveyksiin? Mutta kristittyinä suu olisi ilmeisesti syytä pitää soukemmalla, koska ”pärttylinyö” ja ”holokausti” tai ”Lord’s Resistant Army Ugandassa” ja ”Pohjois-Irlannin lähimenneisyys” ja jopa ”kirkon avioliittokanta”..?

      Joidenkin kommenttien perusteella voisi ehkä ajatella kristittyjen vainoista, että ”sitä saa, mitä tilaa”.

      Vai tulkitsinko jotenkin väärin..?

  4. Minusta on järkyttävän omahyväistä ja kapeakatseista, että me täällä Suomessakin riitelemme näin joulun allakin kirkossa seksistä.

    Maailmalla kristittyjä raiskataa, silvotaan, poltetaan jne. Missä on se paljon peräänkuulutettu lähimmäisen rakkaus? Sitä taitaa riittää vain seksuaalivähemmistöille, ainakin täällä K24ssä.

Open Doors
Open Doorshttp://opendoors.fi
Open Doors on vuonna 1955 perustettu kansainvälinen avustusjärjestö, joka toimii vainottujen kristittyjen auttamiseksi yli 60 kohdemaassa. Open Doors Finland ry toimii osana maailmanlaajuista Open Doors –järjestöä. Toiminta Suomessa käynnistyi keväällä 2015. Tutustu historiaamme: http://opendoors.fi/historiaa