Pyhäinpäivä on kuin vilkas tiereitistö, jossa on monta eri suuntaa, monta eri risteystä. Lomittain ja limittäin, eri tahtiin liikkumista. Pysähtymistä. Läsnä ovat menneet ja nykyiset kansat, ihmisjoukot ja yksilöt.
Tällä tiellä tai näillä teillä oppaana on Jumalan sana ja kristikunnan vuosisatainen viisaus, meidän Jumalan luomien ihmisten ja ihmissukujen kokemusmaailma.
Kantakoon rukous, kantakoon Jumalan syliin käpertyminen silloin, kun järjellä, sanoilla ja kirjaviisaudella ei saada kaikkea selvitettyä. Näyttäköön valo, pyhäinpäivän valo suunnan eteenpäin, mutta kutsukoon se myös katsomaan taakse ja luottamaan siihen, että takana oleva on kantanut meitä elämässämme ja tuonut tähän omaan todellisuuteemme. Olkoon läsnä myös ilo.
Nostakoot mielemme menneiden sukupolvien ihmiset, omat läheisemme ja kaikki kristikunnan pyhät siihen luottamukseen, että oma paikkamme tässä sukupolvien ketjussa on tärkeä, ainutlaatuinen ja turvallinen. Saakoon sydämemme kokea tästä kiitosta.
Jumalan maailmassa olemme elämän ristiriitaisuuden keskellä. Pyhäinpäivä nostaa esiin raskasta kannettavaa, mutta myös puhdistavia ja lohduttavia muistoja. Tässä kaikessa saamme tänään levätä, luottaen ettei paha saa meissä lopullista valtaa. Siksi on Jumala, ja siksi on taivaan koti. Tänään saamme terveisiä taivaasta.
Kuoleman todellisuuden keskiössä nousevat Jumalan voimasanat ratkaisijoiksi. Pahan vallan ympärillä ja näköalattomuuden kokemusmaastossa valo, lämpö ja turva luovat meille suuntaa.
Tänään saamme tarttua niihin kiinni, huomata jotain, kiinnittää katseemme lohduttavaan ja hoitavaan. Olkoon yksi sellainen asia valo, joka kynttilänliekin muodossa laajenee kodeissamme ja hautausmailla. Kutsukoon se meitä valoksi ympärillemme omaan elämäämme.
Kuolema ja kuolemattomuus lyövät tänään kättä, ne kulkevat rinta rinnan. Erityisesti saamme sen kokea, kun osallistumme ehtoolliselle. Perinteisissä ehtoollisen kutsusanoissa kutsutaan Karitsan hääaterialle tai juomaan kuolemattomuuden lähteestä.
Ehtoollisessa onkin kyse taivaan lahjasta, jolla saamme maistaa palan taivaallista juhla-ateriaa. Taivas tulee tänään luoksemme, lähellemme ja tässä hetkessä saamme vain olla ja turvallisesti levätä, ottaa vastaan. Tässä hetkessä ja ehtoollista viettäessämme rukouksemme saa olla ”Säilytä meissä iankaikkisen elämän toivo.”
Tämä rukous vie ajan ulkopuolelle, yhdistää maan ja taivaan, maallisen ja taivaallisen, Jumalan maailman, tahdon ja suunnitelmien eri puolet.
Vilkkaalla tiereitistöllä tänään pyhäinpäivän ajatuksissa, jokaisen meidän ja menneiden sekä tulevien sukupolvien elämässä meille julistetaan Mestarimme Jeesuksen sanat, jotka asettavat elämämme asiat, arvot ja järjestykset uuteen valoon:
Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset, he saavat lohdutuksen.
Autuaita olette te. Autuaita, onnellisia. Tässä on toivomme, johon tarttua. Toivomme, joka kantaa sylissään.
(Puhe palvelukeskuksen ehtoolliskirkossa 1.11.2018)
Blogisti:””Tällä tiellä tai näillä teillä oppaana on Jumalan sana ja kristikunnan vuosisatainen viisaus, meidän Jumalan luomien ihmisten ja ihmissukujen kokemusmaailma.””
Mitä tarkoittaa kun Jeesus Sanoo olevansa Tie, siis kuinka kulkea sillä Tiellä, mikä sen viitoittaa?
Entä mistä löytyy tämä ”kristikunnan vuosisatainen viisaus”, tunnustuskirjoistako?