Työhuoneestani löytyy vihkonen, joka on leimattu yli 60 vuotta sitten pääesikunnan (sinisellä) leimalla ja tiedolla, että vihkoa on arkistossa kolme kappaletta. Kyse on Onni Mikkolan suppeasta muistelusta Kommunistien leivissä ja hampaissa (Turku 1952, 62 s.).
Alleviivauksista päätellen vihkoa on aikanaan luettu huolella. Mikkola toteaa johdannossaan, että ”tavallinen rivimies SKDL:n ja SKP:n piirissä on yleensä täysin tietämätön siitä, mitä kaikkea tapahtuu kommunistisen toiminnan kulissien takana.” Hän jatkaa omiin kokemuksiinsa viitaten: ”Vasta sitten, kun pääsee kyllin luotettavan vallankumousmiehen kirjoihin, joutuu näkemään ja kokemaan illegaalisen toiminnan kaikkine häikäilemättömyyksineen, diktatuuriotteinen ja valonarkoine puuhineen.”
Mikkola kertoo, kuinka hänet ”kypsyteltiin” taitavasti lupauksilla paremmasta yhteiskunnasta. ”…vaatimus ”sotasyyllisten” tuomitsemisesta hirtettäväksi joidenkin kansantuomioistuinten päätöksellä – kuten eri puolilla maata pidetyt torikokoukset esittivät – ei minusta aluksi tuntunut sopivan ”oikeudenmukaisemman yhteiskunnan” peruskiveksi.” Kaikesta huolimatta Mikkola liittyi SKP:n jäseneksi ja sai perusteellisen koulutuksen toimitsijaksi monilla kursseilla.
Luvatun kansandemokratian odotteluaika oli käydä pitkäksi, ”mutta 1948 leimahti toivomme uuteen liekkiin. Tsekkoslovakiassa pantiin toimeen kansandemokratia juuri niitä keinoja – valtiollista poliisia, miliisiä y.m. – käyttäen, joista meidänkin piirissämme oli jo kauan kierrellyt valoisia huhutietoja… jotkut hurahtaneimmat saattoivat säikytellä kiusallisia oikeistososiaalidemokraatteja pian tulevalla kostolla jne.” (s. 19). Seuraavat sivut ovat seikkaperäistä kuvausta Leinon kommunistisen Valpon toiminnasta.
_ _ _
Mikkola erosi SKP:sta 1951 kun SKP:n valvontajaosto oli saanut kahta vuotta aiemmin selville, etteivät kommunistien lehdet Mikkolan mielestä aina ”punnitse totuutta apteekkivaalla”. Oppositiohenkinen toveri otettiin tiukan valvonnan alle ja häntä yritettiin käännyttää takaisin puolueuskolliseksi.
Vihdissä (1.4.1951) eräs puolueaktiivi puolusteli ”varsin suorasukaisesti vallankumoukseen liittyviä tappotoimituksia”. Pudasjärvellä taas eräs asemansa menettänyt kommunistien kansanedustaja yritti ”vaimonsa välityksellä kalastella takaisin menettämäänsä SKP:n suosiota siten, että esitykseni päätyttyä hänen vaimonsa ojensi minulle köydenpätkän ja palan saippuaa ’kansandemokraattisesti’ käytettäväksi’ ” (s. 58).
_ _ _
Mikkola kertoo (s. 59), että touko-kesäkuussa 1950 Forssan kansantalolla pidettiin luotettaville kommunistikaadereille erikoiskursseja. Niillä selvitettiin, kuinka vallankaappaus – peitenimi ”yhteydenotto” – toteutetaan. Lahdesta saapuneet organisaattorit selvittivät toiminnan: Luotettavat kommunistit koulutetaan taistelu- ja sabotaashitehtäviin. Poliisi, armeija, asevarikot, puhelin, lennätin, sähkö-, vesi- ja kaasulaitokset oli tehtävä toimintakyvyttömiksi tai saatettava SKP:n haltuun.
”Varsinaisten aseiden lisäksi voi käyttää kotitekoisia pommeja ja aseita, tarpeen vaatiessa aina naftaa, fosforia ja kirveitä myöten. … Kokemukset Tsekkoslovakiasta ovat osoittaneet, että jos toiminta suoritetaan yöllä klo 2-4, voidaan yllätyksissä onnistua varsin pienin voimin. … Kun kaikki tapahtuu samalla kellonlyönnillä koko maassa ja kun sabotaashilla esim. sähkölaitoksia ja voimajohtoja vastaan synnytetään yleinen paniikki ja sekasorto, päästään sellaiseen alkumenestykseen, joka turvaa lopullisen voiton.” (s. 60).
”Saavutetuista asemista ei missään tapauksessa saa luopua. Jos joku toveri pettää tai hänellä on siihen viittaavia aikomuksia, on häneen sovellettava sotalakia sen kaikella ankaruudella. Ketään ei saa sääliä, sillä ’sääli on sairautta ja esteenä työtätekevän luokan vallankumoukselle’ ” (s. 61).
Loppusanoissaan Mikkola toteaa, että toistaiseksi (1952) SKP on toteuttanut rautaisen diktatuurin omiensa keskuudessa, mutta haluaa pystyttää sen koko maahan (s. 62).
– – –
Mikä innosti minua näin pitkään referoimaan ja lainaamaan Mikkolan, entisen kommunistin, muistelua lähes 70 vuoden takaa?
Näinä päivinä (6.-8.11.) tulee kuluneeksi 101 vuotta Venäjän suuresta vallankumouksesta. Bolshevikit lupasivat ”rauhaa, maata, leipää”. Rauhan sijaan tulivat sota, vaino ja puhdistukset.
Luvatun ”maan” sijaan viljelijät menettivät maansa. Kymmenet miljoonat tapettiin tai hivutettiin työllä ja nälällä kuoliaaksi. Osa heistä sai palan maata, vajaan metrin levyisen ja metriä syvän. Leipää sentään saatiin. Tumma limppu olikin usein ainoa elintarvike, jota sai kaupasta.
_ _ _
Suomi on kaikeksi onneksi varjeltunut kommunistiselta vallankaappaukselta – joka olisi tosin kukistettu ja vastarinta nujerrettu, tarvittaessa väkivalloin. Siten demokratia ja ihmisoikeudet ovat edelleen maassamme vallalla.
Vallankumouksellinen kommunismi ei kuitenkaan rajoittunut vain 1950-luvulle vaan jatkui kiihkeänä vielä 1970-luvulla. Itsekin olen joskus 10-vuotiaana tullut isän kanssa katsomaan tuomiokirkon portaille, kuinka taistolaiset lippuineen huusivat Senaatintorilla vallankumousta.
_ _ _
Kylmänsodan jälkeenkin vallankumouksen perintö on jatkunut, tosin hienovaraisemmassa muodossa. Eiväthän kymmenet tuhannet silloiset vallankumoukselliset ole mihinkään hävinneet? Tällöin voidaan seurata Maon ohjetta: Jos et pääse käsiksi omenakoriin, järjestä siihen mätä omena. Se tekee lopun muistakin omenoista.
Mätä leviää yhteiskunnissa eri instituutioiden rapautumisen kautta. Muita vaikuttavampia tässä suhteessa ovat jotkut omenakorit, kuten perheet, koulutus tai kirkko.
Tässä eräitä ohjeita, joita yhteiskunnan rapautumista haluava taho olisi voinut antaa:
1. Murra vanhempien usko omaan tehtäväänsä niin, ettei heillä ole enää otetta lapsiinsa kasvattajina.
2. Hämärrä perusarvot – kuten rehellisyys, ahkeruus, luotettavuus, isänmaallisuus – niin, että ne vaikuttavat vapauden vastaisilta ja vanhentuneilta.
3. Hävitä kodeista päivärytmi ja elämän hallinta poistamalla kotiintulo- ja nukkumaanmenoajat, yhteiset ateriat sekä peli/netti/TV-ajan rajoitukset.
4. Vie lapsilta ja nuorilta jaksaminen sekä keskittyminen juurimalla pois lapsille ääneen lukeminen sekä omaehtoinen lukeminen, ulkoilu, liikunta, yhteiset ateriat, riittävä yöuni, yhteys etävanhempiin ja isovanhempiin.
5. Totuta lapset jo pieninä virvoitusjuomiin ja pikaruokaan. Se tuo ylipainoa, terveysongelmia ja vähentää kodeissa yhteistä ruokailua.
6. Edistä vapauden nimissä ydinperheen pilkkomista. Yksinhuoltajaperheissä lapsiköyhyys johtaa tilastojen mukaan koulutustason laskuun ja työttömyyden nousuun sekä ylisukupolviseen syrjäytymiseen.
7. Totuta nuoret siihen, ettei tarvitse yrittää. Samalla nujerrat tulevat veronmaksajat avun vastaanottajiksi.
8. Ota opettajilta pois mahdollisuus opettaa edistämällä levottomuutta luokkatilassa sekä karsimalla oppimistavoitteita: suvaitsevaista on päästää mahdollisimman monet minimiosaamisella lävitse. Näin saat sivistyksen tapettua.
9. Poista varhaiskasvatuksesta oikeus uskontokasvatukseen. Näin varmistat sen, että kasvavilta nuorilta puuttuu uskonnon tuoma arvopohja ja toivon näköala.
10. Nosta papit kirkkoa vastaan väittämällä, ettei kirkko edistä vapautta ja tasa-arvoa. Siksi pappienkaan ei tarvitse pysyä kirkon opetuksessa. Murra pappien luopumisen kautta kirkon laaja vaikutus kansaan. Saat murrettua kansan selkärangan.
_ _ _
Onneksi tämä myyräntyö ei ole toteutunut, eikä mätä päässyt leviämään omenakoriin!
_ _ _
Jälkikirjoitus 5.11.
Jatkan vielä lyhyesti kuvitteellista listaa, jolla voi heikentää Suomen tulevaisuutta:
11. Uskottele nuorille, että lapset rajoittavat elämisen vapautta, vaurastumista ja etenemistä työelämässä. Siksi ei kannata hankkia lapsia. Näin saat ikäluokat pienenemään niin, että tulevaisuudessa on liian vähän työntekijöitä, vastuunkantajia ja veronmaksajia.
12. Väitä, että poliitikot ajavat vain omia etujaan eikä maan kehittäminen kiinnosta puolueita. Näin saat tapettua kiinnostuksen poliittiseen päätöksentekoon, äänestysprosentin putoamaan ja demokratian heikkenemään.
13. Kiinnitä kaikki huomio avioliittokysymykseen. Näin saat monet menettämään kiinnostuksensa muihin kysymyksiin, kuten kirkon uskon esillä pitämiseen, alhaiseen syntyvyyteen, kasteiden vähenemiseen, avioerojen runsauteen, lapsiperheiden köyhyyteen, nuorten miesten syrjäytymiseen, vanhusten yksinäisyyteen – tai ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Kun lopulta riittää aikaa näihin kysymyksiin, on kirkko menettänyt suuren osan jäseniään ja hengellistä voimaansa.
_ _ _
Paholaisen tusina 13 ei ole tässä sattumalta. C.S.Lewisin kirjassa Paholaisen kirjeopisto itse pääpaholainen antaa samaan tapaan ohjeita pikkupaholaiselle, kuinka se voi nujertaa kristittyjä.
Suurimpana esteenä paholaisen työlle on kuitenkin kristittyjen sinnikäs pysyminen Raamatussa, uskossa, yhteisessä jumalanpalvelyksessa ja keskinäisessä yhteydessä.
Erittäin hyviä ja ajankohtaisia 10 negaviivisen vaikuttamisen keinoa. Näitä voi soveltaa myös kirkolliseen kenttään. Aihepiirejä en halua nimetä.
Väitän, että kymmenistä tuhansista vallankumouksellisista monet ovat muuttaneet mieltään. Kannattaa tutustua vaikka Sinikka Sokan nykymielipiteisiin. Digitalisaation varjopuolilla on vähän tekemistä 1940-luvun lopun kanssa – en myöskään haluaisi moralisoida yksinhuoltajia yhteiskuntamme myyräntyöläisiksi. Se ei ollut tarkoitus? Kommunistivihko onnistuu kuvaamaan taistelua sosiaalidemokraatteja vastaan, joka oli ensimmäinen rintama: työväenliike piti saada vaaran vuosina jokaista ammattiosastoa myöten kansandemokraattien/kommunistien haltuun. Ei siis ihme, että USA lähetti kahvia SDP:lle ideologiseen etulinjaan. Hämmentävää vain on, kun leninististä anti-demari-kieltä ”kansanvihollisista” käyttää nykyisin samaisen USA:n presidentti… mätiä omenia kun voi olla eri puolilla poliittista kenttää?
Olet oikeassa Jukka, että entiset vallankumoukselliset ovat nykyisin aivan muuta, kuten pankkiiri Wahlroos. Minäkään en halua moralisoida yksinhuoltajia, vaan harmitella sitä yhteiskunnan muutosta, mikä on johtanut perheiden pilkkoutumiseen ja tästä koituneisiin vaikeuksiin. Tukea tarvitaan entistä enemmän samalla kun resurssit tuen antamiseen käyvät rajallisemmiksi.
Ja noiden ohjelmakohtien vastakohta on sitten, miten pitäisi olla ja toimia? Pekan tarkoitus on epäilemättä hyvä, mutta niin on kunnollista että paleltaa. Putoan mielelläni tuosta kunnollisten joukosta.
Vesa, kiitos kommentista. Myönnän, että esittämieni ongelmien vastakohtana kangasteleva ihannemaailma on kovin kaukana todellisuudesta. Ehkä tästä listasta voi saada myös kuvan kirjoittajan empatian puutteesta, kun hän nostaa esille monien kokemia arjen ongelmia. Varmasti niiden kanssa kamppaillaan monessa perheessä ja koulussa hyvin tietäen, mitkä ongelmat ovat.
Oma näkökulmani on yhteiskunnan ja samalla yksittäisten ihmisten selviytymiskyky sekä mitkä asiat sitä heikentävät. Hyvinä kasvun vuosina niihin ei ole tarvinnut kovin paljon tuijottaa.
Nyt, kun syntyvyys laskee kahdeksatta vuotta, perheiden ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrät kasvavat ja opettajat kertovat koulujen työrauhaongelmista – nousee mieleeni, kuinka perusta kestää tulevaisuudessa, samalla kun talouden panoksia on kohdennettava esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaan. Tarkoitukseni on todellakin hyvä, kuten toteat.
Nuoruuden ystäväni Martti Launis, Ilmo Launiksen poika, poistui joukostamme syyskuun lopulla. Tämä riipasi minua syvältä. Kuusikymmen-luvun keskeisinä kesinä ,tulevan Agit Prop in laulajat , alta kahdenkymmenen olevat Pekka Aarnio, Martti Launis ja ajoittain Sinikka Sokka , asuivat seurakuntien kesäkodilla Mustasaaressa. Itse olin Taivallahden nuorisodiakoni ja Yhdessä Töölön ja Meilahden seurakunnan työntekijöiden kanssa elimme kollektiivna siellä. Niin , Lauttassaresta tuli säännöllisesti väkeä meidän iltoihimme.
Vietnamin sota oli päässyt vauhtiin. Tsechosslovakian syksy ja kevät vuosina 67-68 aiheutti todellisen hurmion. Ylioppilasmellakat , ennen kaikkea Pariisissa, merkitsi kultuurivallankumousta.
Kahdella filmillä oli hypnotisoiva vaikutus meihin nuoriin : Niskasen Käpy Selän Alla ja engnlantilainen Blow up . Ne olivat uuden ajan airuita .
Ennen Agit Propia oli Gulta Gurkut , jotka lauloivat Peter Paul and Mary, Joan Baez , Peter Seegers ia ja vastaavia , jotka hengeltään liittyivät kansalaisoikeustaisteluun USAssa . He antoivat sen musiikin,jota silloin tarvittiin. Gulta Gurkusta tuli Agit Prop ja siirtyi hitaasti vasemmalle.Vähän nuorempi , myös Mustasaaren vakio väkeä oleva Tuomari Nurmio, jäi epäpoliittiseksi mutta vasemmistoon kallistuvaksi kansantaiteilijaksi.
Vietnamin sodan pitkittyminen ja Allienden Chilen kukistuminen oli traumaattinen kokemus ja radikalisoi osaa nuorisosta ja niin syntyi Agit Prop. Mutta silti, se uusi vasemmisto, joka syntyi, ei kytkenyt itseään taistelevaan kommunismiin. Taistolaisuus oli anakromismi joka kuoli itsestään.Se ei ymmärtänyt ajanhenkeä.
Vasemmistolla on musiikkoperinteensä joka vetoaa samalla tavalla kun Muistoja Pohjolasta ja Kuullos Pyhä Vala oikeistoon.
Agit Prop oli nuorten taiteiljoitten yhtye. He olivat löytäneet musiikkinsa ja yleisönsä ja oli ylivoimainen kiusaus kieltäytyä esiintymästä minne sitten pyydettikiin. Ja Maailma pyysi ja he lauloivat.
Menestyksestä huolimatta vain Pekka Aarnio oli heistä todellinen poliittinen hahmo. Martti lauloi mutta kieltäytyi haastatteluista mikäli voi.
Tuo pitkä Pragin kevät loppui ja kuihtui hitaasti -80 luvun alussa. Uusliberalismi sta yuppineen tuli uusi ideologia ja vasmmistonuoret perustivat perheitä ja rupesivat ansiotöihin maksaen asuntovelkoja ja lomamatkoja.. Unelma paratiisista maanpäällä menetti ideologisen houkutuksensa. Nyt ei vasemmistoa enään ole edes kaihoisana muistona.
Kiitos Markku 60-luvun vasemmistolaisen musiikkiliikkeen muistelusta. Minäkin näin Martti Launiksen nekrologin Hesarissa. Samaa sukua varmaankin kuin Mika, Ilmo tai Pekka Launis. Suvussa oli kulttuuriväkeä ja pappeja.
Minusta positiivista vasemmistolaisuudessa oli kiihkeä halu edistää parempaa maailmaa. 60-70-lukujen nuorten maailmanparannusliike saattoi osoittaa sormella Yhdysvaltoja ja muita ”imperialisteja” pahan edustajina. Varjopuolena taas oli, että osa heistä joutui Neuvostoliiton etujen ajajiksi – ehkä huomaamattaan ja tahtomattaan.
Huolestuttavaa nykyajassa on, että ihanteellisuus ja paremman tulevaisuuden edistäminen eivät tunnu sytyttävän kuin harvoja.
Vaikeaksi maailman parantamisen varmaan tekee nyt se, että olemme itse syvästi sidoksissa siihen maailmaan, jota pitäisi muuttaa – osa Mordorin valtakuntaa. Nautimme korkean elintason hedelmistä , mutta olemme samalla tuskallisen tietoisia siitä, että nämä hedelmät – autot, matkat, liharuoka, lämmitys, sähkön kulutus, kulutus kaiken kaikkiaan – syövät maapallon elinvoimaa ja tulevaisuuden elämän mahdollisuuksia. Siksi joudumme osoittamaan sormella itseämme, tai Paavalin sanoin ”kohdistamaan iskut omaan ruumiiseeni ja pakottamaan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun” (1 Kor 9:27).
Vielä pieni huomio päivän Hesarin haastattelemalta apul.prof. Arto O. Saloselta, joka ihmettelee, kuinka maailman onnellisin kansa kärsii merkityksettömyyden kokemuksesta. ”Tämän ajan kipupiste kulminoituu kokemukseen elämän merkityksettömyydestä ja tarkoituksettomuudesta. Elämän mielekkyyden puute on meidän yltäkylläisyydessä elävien ihmisten suurin vihollinen. – Vaurastuminen oli fiksua, mutta vaurauden tavoittelu ei tee elämästä elämisen arvoista.”
Salonen kertoo kokemuksistaan parin vuoden ajalta Keniassa, missä ihmiset arvostivat yhteisöään. Minulla on samankaltainen, kuitenkin vain viikon lyhyt kokemus vajaan vuosikymmenen takaa Pohjois-Ugandan kylistä ja pakolaisleireiltä. En ole missään nähnyt niin paljon nauravia ja iloisesti leikkiviä lapsia. Iloa ei näytä tappaneen se, että vaatteet ovat resuiset, vesi kannetaan kilometrien päästä kaivosta, seuraavan kuun ruoasta ei ole varmuutta tai että moni sukulainen on kuollut AIDSiin. Meidän murheidemme rinnalla tämä tuntuu käsittämättömältä.
Ehkä selitys on toivossa ja elämän merkityksellisyydessä: he saavat kuokkia omaa maatilkkuaan, rakentaa oman majansa, opiskella ammattiin. Heidän valinnoillaan ja teoillaan on merkitystä. Näin varmasti kokivat suomalaisetkin jälleenrakennusaikana: pellon kuokkimisen, hirsimökin rakentamisen, lasten kasvattamisen ja lähettämisen opintielle kohti ammattia. Tästä ajasta kertoo elokuvateattereihin tuleva Markku Pölösen elokuva Oma maa.
Miten nykyajan nuoret voisivat löytää sisältöä ja tarkoitusta elämään? Tatskoista ja lävistyksistä, musiikista, muodista ja shoppailusta? Vai siitä, että he kokevat rakentavansa huomisen elämän mahdollisuuksia itselleen sekä omille tai muiden lapsille?
Tähän kohtaan nousi mieleen Saarnajan vakavat sanat:
”Joka käskyn pitää, ei tiedä pahasta asiasta; ja viisaan sydän tietää ajan ja tuomion.
Sillä itsekullakin asialla on aikansa ja tuomionsa; ihmistä näet painaa raskaasti hänen pahuutensa.
Hän ei tiedä, mitä tuleva on; sillä kuka ilmaisee hänelle, miten se on tuleva?
Ei ole ihminen tuulen valtias, niin että hän voisi sulkea tuulen, ei hallitse kukaan kuoleman päivää, ei ole pääsyä sodasta, eikä jumalattomuus pelasta harjoittajaansa.
Kaiken tämän minä tulin näkemään, kun käänsin sydämeni tarkkaamaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen. Saarn.8:5-9
Kiitos Ismo,
Oikeassa on Saarnaaja: se joka pitää Jumalan käskyt, välttyy pahasta. Samoin viisas tietää, mitä aikanaan seuraa nykyisestä elämästä.
Syntiin langenneessa maailmassa on kuitenkin elettävä ja koetettava löytää Jumalan viitoittama tie. Puhuuhan Paavalikin Jumalan lasten ilmestymisestä ja ikävöitsevän luomakunnan huokaamisesta sen odottaessa vapautumistaan (Room 8). Nyt huokaus on raskasta ja ikävöitseminen suurta samalla kun eläimiä, hyönteisiä ja kasveja koettelee sukupuuttoaalto. Samalla ihmisten elämän edellytykset kapenevat.
Kuuden tai yhdeksän miljardin ihmiskunnalle ei ole elämän mahdollisuuksia tulevaisuuden kuumentuneessa maailmassa. Voiko yksi miljardi elää, tai vain 100 miljoonaa, 10 miljoonaa, miljoona? Kuinka pieneksi käy jäännös?
Tilanne on kuin Abrahamin keskustellessa Jumalan kanssa Sodoman kohtalosta. Lopulta kahdeksan pelastui. Nyt lopputulos riippuu ihmisestä: kuinka paljon ja kuinka nopeasti leikataan fossiilisia päästöjä ja elintasoa? Vai ajetaanko täyttä vauhtia, bensahana auki seinään?
Niinpä. On lähes mahdotonta kääntää laivaa, jonka ruorissa istuu ahne ihminen.
Kun seuraa nykyistä menoa ja varsinkin nuoria (tulevaisuus on aina nuorten) niin vihreitä kyllä kannatetaan, koska heidän ajatuksensa kuulosta oikeilta, mutta ne ovat lopulta vain ihmisjumalan palvontaa. Tekopyhyys on käsinkosketeltavaa, vihreät ovat uudenajan fariseuksia, jotka sanovat kuinka tulee elää, mutta omat vääryytensä katsovat sormiensa läpi…
Jumalattomuus on aikamme trendi ja siitä on tulossa kansamme tapa… Lopulta käy kuten vanhassa vitsissä, jossa jokainen ruumiin osa halusi olla päälikkönä… Lopulta Jumalan tahto ja laki jää jäljelle, vaikka me sen kuinka hävittäisimme kouluista ja yhteiskunnan rakenteista. Jumalan Sanasta ei katoa piirtokaan.
Humanismi taas on kauniilta kuulostava sana ja sillä on jumalisuuden ulkokuori, mutta lopulta se on ilman voimaa. Ainoastaan Jumalan Eläväksi tekevä Sana voi poistaa ihmisen vääryyden ja synnin, mutta jos Jumalan Sana kielletään ja sen opettamisesta tehdään yhteiskunnassamme pian rikollista, niin kuinka me voisimme välttää onnettomuuden, joka jo huojuu päämme päällä?
Jumala on rakentanut luonnonjärjestyksen siten, että se korjaa aina itsensä ja lopulta ihminen joutuu kokemaan kovia, kun luonto korjaa ihmisen ahneuden jälkiä.
Pekka Särkiö :”12. Väitä, että poliitikot ajavat vain omia etujaan eikä maan kehittäminen kiinnosta puolueita. Näin saat tapettua kiinnostuksen poliittiseen päätöksentekoon, äänestysprosentin putoamaan ja demokratian heikkenemään.”
Sodan seurauksena rajan taakse jääneen omaisuutensa, vaan ei esivanhemmilta perittyä Jumalaansa menettäneen pienyrittäjäsuvun jälkeläisenä toivon, että esität faktatietoja siitä, miten palkansaajayhteiskunnan palkansaajapoliitikot ovat ajaneet esim. YK:n peruskirjaan ja ihmisoikeuksien julistukseen perustuvan kainsainvälisen oikeuden mukaisesti muiden kuin omien puolueidensa ja viiteryhmiensä etuja mukaanlukien virallisessa kansainvälisessä Pariisin rauhansopimuksessa valtion päättäjien ”hiljaisesti hyväksymä” Versaillesin rauhansopimuksessa Saksaa koskenut suomalaisten ”sotasyyllisyys” yksin syyllisinä II maailmansotaan?
Meidän sukumme pääasiallinen sodanjälkeisen ajan ”perintö” oli 1937 yrityksen laajennusinvestointiin otettu ulkomainen velka, joka maksettiin työtä vuorotta tekemällä loppuun 1950-luvun lopussa.
Suomen ulkoministerin Radio Eho Moskvyssä 2006 antaman lausunnon mukaan ””Uudelleensijoitetut henkilöt saivat Suomen hallitukselta täyden korvauksen.” Bona fide :saivatko he yrittäjinä puoluepoliittiselta valtiolta mitään muuta kuin maailman pahimpiin koskaan vanhemattomiin rikoksiin syyllistyneen ”natsi-statuksen”?
Ja P.S. En henk.koht. hae enkä halua hakea sukumme rajan taakse jääneen omaisuuden omistusoikeutta samanlaisen pakkosirron ja omaisuutensa ja kotinsa menetyksen kokeneilta.
Totta on Tuula, etteivät poliitikot ole
voineet tai halunneet oikaista kaikkia vääryyksiä, kuten esiin nostamaasi rajan taakse jääneen omaisuuden korvaamista. Katson kuitenkin, että poliittiset päättäjät ovat tehneet valtavasti hyvää työtä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi: koulutuksen, terveydenhoidon, talouselämän, infrastruktuurin, ulkosuhteiden, kulttuurin jne. hyväksi. Maanpuolustuskaan ei ole retuperällä.
Kiitos vastauksesta. Kysymys ei ole korvauksista, vaan ensisijaisesti siitä, että oikeusvaltioksi itseään kutsuva Suomi syyllisti ilman oikeudenkäyntiä heidät osallisiksi ihmiskunnan pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin, vaikka he henkensä kaupalla puolustivat tätä maata.